HS: Vermoon suunnitellaan festivaalikeskusta jo ensi vuodelle
Vermon raviradalla nähdään tulevaisuudessa kymmeniä tuhansia ihmisiä vetäviä konsertteja, jos Helsingin Sanomien tänään keskiviikkona uutisoimat suunnitelmat toteutuvat.
HS kertoo, että Vermon Ravirata Oy ja Espoon kaupunki ovat pohtineet jo vuosia, miten raviradan ympäristöön saataisiin muutakin toimintaa vuoden 50 ravipäivän lisäksi.
Tapahtumapuisto on raviradan ja Espoon kaupungin yhteishanke, lehti kertoo.
Espoon kaupunki on linjannut, että suurtapahtumille pyritään aktiivisesti hakemaan alueita, joissa niitä voitaisiin järjestää”, Leppävaaran alueen projektijohtaja Mika Rantala kertoo Helsingin Sanomille.
Rantala istuu myös Vermon raviradan hallituksessa.
Hän kertoo, että ensimmäiset 50 000–60 000 hengen konsertit voitaisiin mahdollisesti järjestää jo kesällä 2023. Budjettia Rantala ei arvioi HS:n jutussa.
Tapahtumatoiminnan pyörittäjänä on Vermon Ravirata Oy eli kaupunki ei siihen osallistu.
"Lähtökohtaisesti tapahtumapuisto pyritään toteuttamaan ilman Espoon kaupungin merkittäviä investointeja", Rantala kertoo Helsingin Sanomille.
Vermon raviradan toimitusjohtaja Heikki Häyhä ei halua tässä vaiheessa kommentoida asiaa Hevosurheilulle. Häyhä toteaa, että hän ei ole ollut mukana asian kaikissa valmisteluvaiheissa.
Hevosurheilu ei ole vielä tavoittanut Mika Rantalaa.