Jaana Husu-Kallio
Jaana Husu-Kalliolla on tänä keskiviikkona Vermossa "kolme rautaa tulessa".Kuva: Anu Leppänen

Jaana Husu-Kalliolla hevosenomistajan super-ilta – ”Mun mielestä kaikkien pitäisi pystyä kolmen joukkoon”

Suomen Hippoksen hallituspaikasta ei näytä syntyvän taistelua, mutta tänään Vermossa maa- ja metsätalousministeriön entisellä kansliapäälliköllä riittää jännitettävää.
Julkaistu

Maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikön tehtävästä keväällä eläkkeelle jäänyt Jaana Husu-Kallio on intohimoinen hevosharrastaja ja kimppahevosten omistaja. Tänään hänellä on Vermossa hevosenomistajan super-ilta. Startissa on kolme hevosta: Mint Match lähdössä 2, Juliett Orden lähdössä 6 ja Juulia Domna lähdössä 7.

”Siinä on jännittämistä. Joskus on ollut kaksi hevosta samassa lähdössäkin, muttei koskaan kolmea hevosta samoissa raveissa”, Husu-Kallio muistaa.

Kaiken lisäksi kaikki kolme ovat pelihevosia.

”Mun mielestä kaikkien pitäisi pystyä kolmen joukkoon”, osaomistaja näkee.

”Viivillä (Juulia Domna) on tosin ollut Villinmiehen Tammakilvan jälkeen taukoa. 5– ja 6-vuotiaillekin on ollut syksyllä huonosti lähtöjä.”

Hevosenomistamisen haasteet ovat tulleet Jaana Husu-Kalliolle omakohteisesti tutuiksi.

”On hyvä, että satsataan nuoriin ja on Tammasarjoja ja Nuorten Sarjoja, mutta varsinkin ensi vuosi on Viiville haastava. Miten pidetään sellaiset 6–7-vuotiaat sh-tammat mukana, jotka eivät ole vielä valmiita kuningatarkisaan?” hän kysyy.

Esa Nuottivaara, Jaana Husu-Kallio ja Irene Kelloniemi
Suomen Hippoksen hallitukseen ovat ehdolla Esa Nuottivaara, Jaana Husu-Kallio ja Irene KelloniemiKuvat: Johanna Heinonen ja Anu Leppänen

”Koen olevani yksi tätä porukkaa”

Tätä ja vielä isompia asioita Jaana Husu-Kallio päässee pohtimaan jatkossa Suomen Hippoksen hallituksessa. Hän on yksi kolmesta hallitukseen esitetystä henkilöstä, ja kun paikkoja vapautuu kolme, kaikki kolme tullevat valituiksi. Ehdokkaita voidaan tosin esittää vielä 28.11. valtuuskunnan kokouksessakin, jossa valinnat tehdään.

”Nyt kun olen ollut puoli vuotta eläkkeellä, hevosurheilu on harrastukseni numero 1. Siihen menee eniten aikaa ja rahaa”, hän naurahtaa.

”Nyt edessä on suuret muutokset. Ymmärrän keskustelua radalla ja radan varressa ja tunnen myös valtionhallinnon puolen. Jos koetaan, että voin olla avuksi päätöksenteossa, niin tietysti teen sen.”

Näin Jaana Husu-Kallio vastasi myöntävästi, kun häntä kysyttiin ehdolle Hippoksen hallitukseen.

”Erityisesti lämmittää, että minuun on oltu yhteydessä ammattilaisten eri puolilta – ei vain yhdeltä tai kahdelta taholta. Koen olevani yksi tätä porukkaa.”

Vireillä oleviin suuriin asioihin Husu-Kalliolla on selkeä kanta.

”Säästöissä kaikkien pitää olla talkoissa, mutta ne eivät saa olla kohtuuttomia. Ja siinä asiassa olen tehnyt kantani jo aikaisemmin hyvin selväksi, että minun mielestäni hevospelien sijoittaminen lisenssimarkkinaan on ainoa ratkaisu, jolla tulevaisuus rakennetaan”, hän linjaa.

”Käytän verrokkeina muita maita. Kaikki muut maat ovat lähteneet tälle linjalle. Jos tulen valituksi, ykkösasia on rakentaa järjestelmä, jossa sekä suuresti arvostamani ammattilaiset että harrastajat pystyvät menestymään.”

Tästä on kyse

Suomen Hippoksen hallitukseen esitettiin määräaikaan 15.10.2024 mennessä kolmea henkilöä.

Ellei valtuuskunnan kokouksessa 28.11.2024 esitetä ehdolle muita, kaikki kolme valitaan suoraan.

Puheenjohtajaksi esitettiin vain Antti Lehtisaloa.

Jaana Husu-Kallio
Irene Kelloniemi hakee jatkokautta – ”Se, että päätös viipyi, ei johtunut hallitustyöstä vaan…”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi