Killerin toimitusjohtaja Miika Lähdeniemeä pystyi jääravien jälkeen kuvailemaan sanonnalla 'väsynyt mutta onnellinen'. Takana oli monen viikon jännitys siitä, pystytäänkö jääraveja ollenkaan järjestämään.”Tapahtumaa haettiin viime vuoden toukokuussa osaksi SM-viikkoa, ja siitä se on lähtenyt tasaiseen tahtiin syksystä lähtien etenemään. Ensin katseltiin vesistöä ja yritettiin mieltää, millainen rata voisi olla. Sitten kun talvi tuli, käytiin kiihtyvään tahtiin täällä suunnittelemassa, että pystyykö ylipäätään ajamaan”, Lähdeniemi huokaa. ”On tämä ollut iso ponnistus ja olisi ollut harmi, jos kaikki työ olisi mennyt hukkaan. Tapahtuma vaati paljon suunnittelua, kun ei meistä kukaan ollut koskaan järjestänyt jääraveja Jyväsjärvellä, kaikki piti suunnitella A.sta Ö:hön”, Lähdeniemi kertaa.Hän viittaa parin viikon takaiseen lämpöaaltoon, joka aiheutti järjestäjille sydämentykytyksiä ja jääravien perumisuhkan. Jäätä oli kuitenkin kertynyt Jyväsjärvelle hyvin ja sen pinta oli katsojillekin miellyttävä liikkua. Viranomaisten kanssa yhteistyössä jääravit todettiin turvallisiksi järjestää.”Olemme käyneet vuoropuhelua koko ajan, ja torstaina käytiin yhdessä katsomassa paikat. Teimme koekairauksia, ja silloin oli vähimmilläänkin 47 senttiä jäätä, kun minimi on 40 senttiä”, Lähdeniemi kertaa. ”Totesimme, että alue on myös laaja ja kestää isonkin yleisömäärän. Alkuperäinen suunnitelma oli, että yleisöä olisi ollut vain toisella puolella suoraa, mutta onneksi molemmat puolet avattiin, kun väkeä tuli niin paljon.”Yleisömääräksi ilmoitettiin ensin 5000 henkeä, tarkistuslaskennan jälkeen noin 5900 henkeä.”Tapahtuma toi erityisesti erittäin arvokasta positiivista näkyvyyttä lajille. Tulimme kaupunkilaisten luo ja TV:n kautta ihmisten olohuoneisiin. Tällaista pitää vaan tehdä, jotta tunnettuus kasvaa”, Lähdeniemi miettii.”Ohikulkijoitakin oli paljon ja heitähän me tavoiteltiin. Tämä oli lajin näyteikkunatapahtuma ja Kuninkuusravien markkinointitapahtuma. Tavoitimme juuri niitä ihmisiä, joita halusimmekin.”Jääravit järjestettiin yhteistyössä Jyväskylän kaupungin kanssa. Kaupungin vastuulla oli muun muassa Jyväsjärven jäälle rakentunut rata, joka muuten toimii retkiluisteluratana.”He ovat koko talven pitäneet auki retkiluistelurataa, ja kyselleet, että miten se valmistetaan hevosille. Tämä ei todellakaan ollut sellainen projekti, jossa olisi alkuviikosta ruvettu miettimään mitä tehdään. Tätä on valmisteltu koko talvi ja kaupunki on ollut hyvin messissä tässä pähkähullussa ajatuksessa”, Lähdeniemi iloitsee.”Totta kai me tiedostetaan, että kun saatiin tuoda hevoset tähän, meidän pitää nyt laittaa rata loppuunkin. Sen takia meillä on vielä porukkaa tuolla hevosenlantaa keräämässä, ja laitetaan rata takaisin kuntoon.”.Killerin tiimi ja Miika Lähdeniemi eivät ehdi jääravien jälkeenkään vetää henkeä, sillä edessä on kesän Kuninkuusravit ja toukokuiset Killerin 50-vuotisravit. Kuninkuusravien valmistelut ovat hyvässä vauhdissa ja jääravien yleisömenestystä koitetaan hyödyntää etenkin kunkkariperjantaina, jolloin yritetään tavoittaa erityisesti perheitä ja satunnaisvieraita. Lapset ovat päivän vip-henkilöitä..”Näemme, että perjantai on sisäänheittotuote paikallisväestölle. Kenties näistäkin 6000 katsojasta osa saadaan paikalle kunkkariperjantaina, ja sitä kautta ehkä lisämyyntiä myös lauantaille ja sunnuntaille”, Lähdeniemi toivoo..Juttua muokattu 10.3.2024 klo 18.55: kuvia lisätty..Raviurheilu tutuksi Jyväsjärven jäällä