2015 Ylen ja 30-vuotisen uran yhtiössä taakseen jättänyt tv-ammattilainen työskentelee nykyään freelancerina, tunnetuimpina kädenjälkinään raviväelle tutut Talkkari- ja MT Hevoset -tuotannot. Freelancer-työn ohella Heiskalan arjen täyttävät hevosalan moninaiset luottamustehtävät ja laaja harrastaminen hevosista kulttuuriin.Heiskala on Teivon raviratayhtiön varapuheenjohtaja ja Pohjois-Hämeen Hippoksen puheenjohtaja. Alueellisen hevosenomistajayhteisön puheenjohtajuuden ohella hän on valtakunnallisen omistajajärjestön varapuheenjohtaja ja huutokauppayhtiö Starinita Oy:n puheenjohtaja.”Hevosinnostukseni syttyi ollessani kuvaamassa Forssan kuninkuusraveja 1988, Ylen väen syytä siis koko homma. Kiinnostuin eritoten tallipuolen elämästä. Ostimme porukkaan sittemmin 1.25-aikaaan ravanneen Hipan Muiston, elämäni hevosen, joka oli raviurani korkeakoulu. Nyt harrastus on laajentunut kuuteen hevoseen, ja vuosien varrella olen Eco Hepon nimissä kasvattanut kymmenkunta varsaa”, Heiskala luotaa harrastuksensa alkua ja nykytilaa.”Startteja on kertynyt liki kuusisataa ja vuosittain niitä tulee lähinnä Tuiskutan kanssa parikymmentä lisää. Mutta ennen kaikkea tunnen olevani hevoskentällä vankka järjestömies, vaikkei se nykytilanteessa helpoin polku olekaan.”Merkkipäiväänsä Jukka Heiskala viettää kotikonnuillaan lähipiirinsä kanssa.