Lauantain 75-kierros ravataan maan pääradalla Vermossa. Päivän pääpelin toinen kohde on tasainen suomenhevosten haastajadivisioonakarsinta. Yksi pelihevosista oli kakkosradalle arvottu Vapra, joka jäi kuitenkin torstaina pois. Samalla se oli poistunut sitä valmentaneen Teemu Okkolinin treenilistalta.Taustalla ei ole kuitenkaan mitään sen dramaattisempaa kuin pieni kolhu.”Vapra vähän kolhi jalkaansa. Ei onneksi mennyt mitään rikki, mutta nyt se menee hetkeksi kotiin ja pidetään taukoa, sitten jatketaan. Ei oteta mitään riskiä, eikä hajoteta hevosta ”. Okkolin valottaa tilannetta.Vapra on voittanut 29 kisastaan kolme ja sijoittunut 11 kertaa himmeämille totosijoille.Torstaina Okkolinin valmennuslistalta poistui myös vuoden toistaiseksi ainoan starttinsa Cirilla. 6-vuotias tamma on kerännyt 24 startissa neljä voittoa ja 10 muuta totosijaa.”Se on kotona omistajallaan. Sillä on ollut koko ajan vähän räkätautia, niin hoidetaan se nyt kunnolla kuntoon, se on niin hyvä hevonen. Se palaa tänne saatuaan terveen paperit.”.Otto Salojensaari osti 4-vuotislupauksen – ”Menee mielellään ja hyvällä tyylillä”