Arto Karvisen valmentama Ronaldo Malibu palasi parrasvaloihin sunnuntaina Seinäjoella. Kuva sen joulukuun 2019 Vermon voitosta.
Arto Karvisen valmentama Ronaldo Malibu palasi parrasvaloihin sunnuntaina Seinäjoella. Kuva sen joulukuun 2019 Vermon voitosta.Kuva: Pekka Salonen

Kasvattajakruunun menestyjä voitti pitkästä aikaa

Kolme- ja nelivuotiaana Kasvattajakruunussa pronssia napannut 7-vuotias Ronaldo Malibu voitti sunnuntaina ensimmäisen kerran sitten marraskuun 2020.
Julkaistu

Seinäjoen ravien lämminveristen ykkössarjassa Tino Paldan ohjasti Ronaldo Malibun päättäväisesti johtopaikalle. Avauskierros oli 17,0 ja viimeiset 700 metriä ruuna tikkasi 15-kyytiä jättäen suosikit The Sweden ja New Life Wheelsin himmeämmille mitaleille. Voittoajaksi Team Malibun silmäterällä kirjattiin 16,0ake.

Edellisellä kerralla uransa kahdeksannessa kilpailussaan avausvoittonsa ottanut Elvira Vixi pysyi kultakannassa keulajuoksun päätteeksi. Voittoaika Matti Matinlaurin valmennettavalla oli 18,0ke. Kotiradallaan kilpaillut Matinlauri treenaa myös aikaisemmin mainittua The Swedeä sekä Toto5-päätöksessä viidenneksi sijoittunutta Bean Dead Certiä.

Iltapäivän ylivoimaisimpia oli Kari Lehtosen treenaama Amongst Stars, joka ei ole kymmenessä kilpailussaan vielä mitaleiden ulkopuolelle tipahtanut.

"Hevonen tuntui koko ajan hyvältä. Ajattelin, että ratkaistaan peli sitten, kun tarve vaatii. Hevonen meni (kirissä) tosi helposti ", ohjastaja Niko Jokela ihasteli radan voittajahaastattelussa.

Lue raveista lisää keskiviikon Hevosurheilusta.

Oletko jo tilaaja?

*ma 7.2. korjattu kuvatekstiin oikea sukunimi.

Toto5-voittajat, peliosuus ja rivin arvo

T5-1: 10 Sjö Kongen, 72 %, 1,17 euroa

T5-2: 5 Elvira Vixi, 34 %, 2,27 euroa

T5-3: 9 Amongst Stars, 50 %, 2,59 euroa

T5-4: 5 Masterpeace, 22 %, 5,48 euroa

T5-5: 9 Endless Story, 33 %, 7,63 euroa

Vaihto: 51 659,44 euroa

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi