Esa Nuottivaara luopui Etelä-Pohjanmaan Hevosjalostusliiton puheenjohtajuudesta tultuaan valituksi Suomen Hippoksen hallitukseen.
Esa Nuottivaara luopui Etelä-Pohjanmaan Hevosjalostusliiton puheenjohtajuudesta tultuaan valituksi Suomen Hippoksen hallitukseen.Kuva: Johanna Heinonen

Kolme uutta jäsentä Etelä-Pohjanmaan Hevosjalostusliiton hallitukseen - Heli Myllykoskelle kultainen ansiomerkki

Etelä-Pohjanmaan Hevosjalostusliitto ry piti syyskokouksensa Seinäjoella.
Julkaistu

Kaikki erovuoroiset jäsenet Esa Nuottivaara, Tapio Harmanen ja Juha Paavola luopuivat hallituspaikastaan eivätkä asettuneet uudelleen ehdolle. Heidän tilalleen valittiin äänestyksen jälkeen Riikka Takaneva Ilmajoelta, Paavo Eloniemi Seinäjoelta ja Arto Välimäki Kuortaneelta.

Liiton uuden puheenjohtajan hallitus valitsee keskuudestaan järjestäytymiskokouksessa.

Kokouksessa käytiin läpi tulevan vuoden monitahoista toimintaa. Etelä-Pohjanmaan Hevosjalostusliitto on ainoa laatuaan, joka vastaa jalostus- ja neuvontatoiminnan ohella myös maakuntaratansa kilpailutoiminnasta. Toimintaan kuuluu myös mm. tilojen vuokrausta ja palvelutuotantoa tapahtumajärjestäjille sekä astiastovuokrausta. 

Kokouksen aluksi vietettiin hiljainen hetki edesmenneen entisen puheenjohtajan Timo Paavolan muistoksi ja luovutettiin Suomen Hippoksen myöntämä kultainen ansiomerkki Heli Myllykoskelle. Myllykoski on pitkäaikainen liiton hallituksen jäsen, nuorisotoiminnan ja poniravikoulun vastaava sekä Suomen Hippoksen valtuuskunnan jäsen.

Lähde: Etelä-Pohjanmaan Hevosjalostusliitto ry:n tiedote

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi