Timo Korvenheimon treenaama God Hyperion ei jäänyt laukatta kertaakaan totosijojen ulkopuolelle, joten suoritusvarmuuskin oli hyvä. Harmittavasti nuo harha-askeleet kuitenkin osuivat Oulu Expressiin ja Kymenlaakso-ajon karsintaan sekä saman kisan lohdutuslähtöön. Näytöstyyliin voitetun ikäluokan pääkisan lisäksi God Hyperion otti arvokkaan kakkossijan Kasvattajakruunussa. Menestyksen myötä voittosumma kasvoi liki kaksinkertaiseksi toiseksi eniten tienanneeseen verrattuna..Toiseksi rankataan Harri Koivusen tallin Fly By Me, joka ei erehtynyt kertaakaan kolmen parhaan ulkopuolelle vasta elokuussa alkaneella uran avauskaudellaan. Ruuna otti nopeasti suuria kehitysaskeleita ja sen arvokkain onnistuminen oli hieno Kasvattajakruunun keulavoitto, josta täydet pisteet myös kuskina toimineelle tallipäällikölle. Myös Kymenlaakso-ajon kakkossija toi mehevät ansiot, ja taakse jäi jälleen kovia nimiä..Kärkitrion täydentää Martti Pellikan treenaama Mr Knowitall, joka ylsi Kriteriumissa piippuhyllyn paikalta sisukkaalla suorituksella yllätyskakkoseksi. Myös Oulu Expressistä tuliaisina oli kakkossija. Kasvattajakruunun alkuerästä Mr Knowitall joutui taustajoukkojen harmiksi jäämään pois..Sahara Commander kuului selvästi ikäluokan kyvykkäimpiin hevosiin, mutta ikäluokkakisoissa se tyytyi hätyyttelemään kärkisijoja, kuten tekee myös rankingissa. Kriteriumissa se laukkasi karsinnan suurena suosikkina..Diamond Combo ja Yato’s Supermoon ehtivät vähäisistä starttimääristään huolimatta osoittamaan potentiaalinsa. Ensin mainittu voitti Propulsionin kolmevuotissarjan, mutta kausi jäi pahasti kesken juuri Kriteriumin alla..Yato’s Supermoon ehti startata ennen Kriteriumia vain viisi kertaa, mutta ylsi finaalissa hienosti neljänneksi.