Uusista Traveran hankinnoista kolmevuotias lämminveriruuna Kentaurion Sisu ja kolmevuotias kylmäveritamma Gärdsjö Supernova tulivat molemmat samalla kuljetuksella noin kuukausi sitten.Kentaurion Sisu kolmas emä Promised Crown on jättänyt mm. siitosoriina Suomessa toimineen Southwind Pinnaclen. Kentaurion Sisu on ehtinut kilpailemaan kuudesti vailla suurempaa menestystä. Ruuna kulki syyskuun tuoreimmassa startissa Gävlessä täyden matkan 16,5-vauhtia."Harvoin olen päässyt näkemään Traveran huutokauppaostoksia etukäteen, mutta tämän pääsin", Lantto nauraa. “Olin kesälomalla käymässä Petellä (Petri Salmela) Tukholmassa, ja tykästyin Kentaurion Sisuun. Kun se sitten tuli myyntiin, niin ostettiin se. Tarkoituksella on nuorennettu tallia, ja ruuna on ihan mielenkiintoinen hevonen. Vähän on ajatuksena kilpailla jo Rovaniemen kauden viimeisissä raveissa, koska hevosen pitäisi olla starttivalmis.""Tulevan talven treenien jälkeen odotuksissa on, että se pärjäisi meidän korkeudella. Kun ruotsalaiset totesivat, ettei se ehdi kehittyä ikäluokkakisoihin, niin siksi se varmasti myyntiin tulikin."Gärdsjö Supernova kulki uransa avauksessa kesällä täyden voltin 35,1-vauhtia. Sen ympärille rakennettiin kimppa Stall Hulttiot, ja Lantto toivoo tamman kehittyvän, kunhan se vain pääsee radoilla vauhtiin."Katsoin sen uran kaksi starttia, ja se meni ne hyvällä tyylillä. Kun nuori hevonen saa olla talven täällä treenissä, niin toivotaan sen kehittyvän paljon. Sekin saattaa olla Rovaniemellä jo mukana." "Tällä hetkellä tuntuu, että Traverasta on suomalaisilla mahdollisuus päästä ostamaan järkevällä hinnalla uusia hevosia. Aina ne arvoituksia ovat, mutta jos on tarkkana ja käy tuuri, niin laadukkaita hevosia voi saada edullisesti."Perjantaina johtavan rinnalta Oulussa voittanut Vara Palema pystyy menestymään jatkossakin."Siinä tuli vähän väliprässiä, mutta hyvin Vara Palema tuli maaliin saakka. Se on yritteliäs hevonen, joka oli vain pettymys Ruotsissa odotuksiin nähden", Lantto päättää. .Iida Lantto taas kylmäveriostoksilla – ”Kivempi lähteä raveihin kahden kanssa”