Torniossa loppukaarteeseen laukannut MAS Champ ei osallistu ensi viikonloppuna ajettavaan Suur-Hollola-ajoon. Se ehti nousta edellisissä starteissa yhdeksi kisan kuumista nimistä, mutta raviurheilu näytti hevoselle jälleen huonompaa puoltaan. MAS Champin valmentaja Antti Ojanperä kommentoi, että päätös vetäytymisestä oli helppo tehdä."Oli selvä homma, ei mitään epäselvää", Ojanperä kommentoi. "Onneksi jalassa ei ole mitään katastrofia. Sellainen juttu kuitenkin, että muutama viikko pitää olla aika rauhassa. Pienetkin vastoinkäymiset ottavat aina oman aikansa."Ojanperä muistuttaa, ettei huipputasolle voi lähteä epävarmoista lähtökohdista mukaan."Lähdöt ovat niin kovia. Jos joutuu valmistautumisessa vähänkin löysäilemään, niin äkkiä ollaan tilanteessa, että kaverit saa etumatkaa. Siinä käy samalla myös niin, että aikaa kuluu saada vire takaisin huippuunsa. MAS Champin kanssa katsotaan seuraavaa starttia sitten kun on sen aika.".Tunteet pinnassa voittajakehässä – MAS Champ on Number One, katso kuvat kaikista voittajista.MAS Champin Suur-Hollola-ajoon osallistuminen vaarassa? – Näin Antti Ojanperä vastaa.MAS Champ Suur-Hollola-ajon sankari – taustajoukkojen tunnemyrskyt saivat jatkoa