Miika Tenhunen
Miika Tenhusen valmennettavat tekevät tällä kaudella ennätystuloksen.Kuva: Anu Leppänen

Miika Tenhusen vointi paranemaan päin – "Ainakin tuntuu, että leikkaus onnistui"

Tuusniemellä tallia pitävä Miika Tenhunen toipuu selkäleikkauksesta.
Julkaistu

Ravivalmentaja Miika Tenhunen joutui viime viikolla kiireellisesti leikkaukseen, kun hänen selässään todettiin paha välilevyn pullistuma. Tuusniemeläisen selkää operoitiin samasta kohtaa edellisen kerran viime syksynä, mutta nyt sama vaiva oli nostanut uudelleen päätään.

”Vointi on asiallinen. Ainakin tuntuu, että leikkaus onnistui. Toinen jalka on vielä heikompi, kun se oli enemmän hermopuristuksessa, mutta joka päivä sekin on tuntunut paremmalta”, Tenhunen raportoi.

Leikkaus suoritettiin torstaina, ja jo perjantaina Tenhunen päästettiin kotihoitoon. Viime päivät ovat sujuneet kotona lepäillessä, mutta halut valmennuskärryille ovat jo kovat.

”Varmaan pari kuukautta tässä menee, että täysipainoisesti saa taas hevosilla ajella. Onneksi meillä on tallilla hyvä henkilökunta, joten hevoset saavat kyllä liikettä ihan suunnitellusti. Omalle mielelleni tämä vain on raskasta, kun luppoaikaa on liikaa. Otetaan nyt kuitenkin rauhassa”, Tenhunen ajattelee.

Miika Tenhunen
Miika Tenhunen pitkään sivussa? – "Toivotaan, että jalat kantaa vielä leikkauksen jälkeen"
Miika Tenhunen
Tuusniemellä tehdään talvella pohjat tulevaa varten - "Kesällä on töiden ohella tarkoitus nauttia menestyksestä"

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi