Hevosurheilu uutisoi viime viikolla Teemu Okkolinin joukkueessa tapahtuneen muutoksia, kun viime viikonlopun lauantairaveista pois jäänyt Vapra ja kauden toistaiseksi ainoan starttinsa voittanut Cirilla poistuivat orimattilalaistreenarin valmennuslistalta ainakin hetkellisesti.Ovi on käynyt myös toiseen suuntaan, sillä Okkolin on saanut talliinsa paluumuuttajan, kun viime vuodella ainoastaan kolme kertaa startannut Wuuga on palannut tutulle treenarille. Sauli Lähdeniemen omistama ja kasvattama 11-vuotias ruuna on kilpaillut urallaan vasta 18 kertaa ja voittanut niistä seitsemän. Wuuga on kilpaillut kaikki starttinsa juuri Okkolinin valmennuksesta.”Sen kanssa tullaan jo tässä kuussa starttiin. Hevonen on hyvällä mallilla. Ajetaan vain muutama hiitti ensin. Tarkoitus olisi päästä ajamaan hokkikengästä kilpaa sen kanssa", Okkolin suunnittelee.Wuugan laukkaprosentti on 50, mutta voittoprosenttikin 39. Ruuna aloitti uransa voittamalla kuudesta ensimmäisestä startistaan viisi."Se on itsensä pahin vastustaja, kun on niin kuuma kaveri. Jos vain pysyy niin sanotusti hanskassa se homma, Wuuga pystyy edelleen pärjäämään. Se on lahjakas mutta kuuma tapaus”, Okkolin sanoo..Kaksi hevosta pois Okkolinin valmennuslistalta, toinen jää pois myös 75-kohteesta – tässä syy