Suomen suurkilpailukesää on kahtena viime vuonna värittänyt 3-vuotiaiden Propulsion-sarja, jonka finaalissa ykköspalkinto on ollut 25 000 ja karsinnoissa 5000 euroa.Harkinnan jälkeen Propulsionin taustavoimat tulivat siihen tulokseen, ettei sarjaa ajeta ensi vuonna. Sen tilalle haluttiin keksiä lähempänä kasvattajia oleva vaihtoehto.“Kilpailujärjestelyt oli hoidettu fantastisen hyvin kaikilla radoilla, ja olimme valtavan tyytyväisiä kilpasarjan saamaan vastaanottoon”, Stall Zetin kasvatuksesta vastaava Johan Arneng kiittää.”Siitä heräsi halu tukea suomalaista kasvatusta ja antaa hyöty suomalaisille tammanomistajille suoraan. Vuodelle 2025 valitsimme tämän tavan.”Sarjaan varatut rahat suunnataan nyt vuoden 2026 varsamaksuihin siten, että niihin tulee bonusta 20 prosenttia. Näin sponsoriraha kohdistuu suoraan kasvattajiin ja pienentää heidän kustannuksiaan Propulsionin varsoista.“Propulsion itse voi hyvin ja on ollut Ruotsissa ahkeroimassa pakastespermaa ensi kauden käyttöön. Se palaa tammikuussa ’kotiin’ KS-Tallille, missä orinpitäjä Eeva-Liisa Penttilä on jo ehtinyt kaipailla sitä”, Arneng päivittää oriin kuulumiset.Propulsionista syntyi viime kesänä Suomeen 91 varsaa, ja sillä siemennettiin 90 tammaa..Tästä on kyseEnsimmäisen Propulsion-kilpailusarjan finaalin Jyväskylässä vuonna 2023 voitti Einari Vidgren Oy:n omistama ja Matti Nisosen valmentama Diamond Combo (Diamond Duo) Jorma Kontion ajamana.Tämän vuoden finaali juostiin Vermossa. Sen paras oli Krista Taipale-Kovalaisen tamma Ze On Alma (Harper Blue Chip), jota valmentaa Christa Packalén ja ajoi Juha Utala.