Mercedes Matchin tyylinäyte Teivosta Tammakriteriumin lämmitysajosta. Kuva: Roosa Lindholm.
Mercedes Matchin tyylinäyte Teivosta Tammakriteriumin lämmitysajosta. Kuva: Roosa Lindholm.

Raviliiga Kärppien "Mersu" Jaaran talliin

Julkaistu

Mercedes Match eli tuttavallisemmin Mersu siirtyi Katja Melkolta Mauri Jaaralle.

Lumijoella valmentautunut raviliigahevonen muutti Ruukkiin keskiviikkona.

"Katsottiin, että se tarvitsee ratavalmennusta. Kun se on ollut starteissa aika hätäinen, niin se voisi mennä eteenpäin, jos se tottuisi paremmin radalla ja muiden kanssa juoksemiseen", Raviliiga Kärppien edustaja Viena Kauppi sanoo.

"Eihän sitä tiedä, auttaako erilainen ympäristö. Kapasiteetiltaan hevonen on kuitenkin sellainen, että jos se talven aikana kehittyy, sillä voi aikoa ainakin ikäluokkalähtöjen karsintoihin", Kauppi toteaa ja painottaa, ettei siirtoon liity dramatiikkaa.

"Varmaan Villimiehen Tammakilpa on ainakin semmoinen, mihin täytyy yrittää."

Mercedes Match starttasi Katja Melkon käsistä 13 kertaa ja voitti kolmesti. Tuorein täysosuma tuli hyvää kilpailupäätä osoittaen elokuussa, kun Tammakriteriumin karsinnassa Arctic Emma kukistui maalisuoran väännössä. Arctic Emma kävi ohi, mutta Mercedes Match kurotti turpansa uudelleen edelle. Kilpailun jälkeen hevosen osuudet myytiin loppuun. Raviliiga Oulun Kärpät käsittää tuhat osuutta.

Päätöksen valmentajanvaihdoksesta on tehnyt Raviliiga Oulun Kärppien edustajisto, johon kuuluvat Kari Eriksson, Viena Kauppi ja Johanna Kallinen, mutta jälkimmäinen Jaaran puolisona jääväsi itsensä. Päätös on hyväksytetty Raviliigan ohjausryhmässä.

"Se on aika kipakka tamma, jolla on omia metkujaan", Viena Kauppi kuvailee Mersua. "Se saa uuden hoitajan ja heidän täytyy tutustua toisiinsa, että kemiat alkavat kohdata, koska hevonen on sillai luonteikas. Kuningattaren elkeitä, kuten hyvillä tammoilla usein on."

Pitkään pohjoisen Suomen pintanimiin kuulunut uusi valmentaja Mauri Jaara vahvistaa uuden hoitajan nimen. Kyseessä on Hanna-Mari Niemi, joka hoiti niinikään lahjakasta kimppahevosta Sahara Crack Itiä.

Mauri Jaara lupautui Mersun valmentajaksi, koska luonnehtii sitä mielenkiintoiseksi projektiksi.

"Hevonen on tarhassa, käyn tänään sillä ajamassa. Pikku hiljaa se oppii talon tavoille. Mekin ajetaan paljon porukassa, kuten varmaan edellisessäkin paikassa ja parhaamme yritetään. Olen saanut vapaat kädet. Pidetään vähän treenitaukoa ja katsotaan, milloin ajetaan ja missä ajetaan sitten keväämmällä."

Jaaralle Oulun Kärppien raviliigahevonen osuu aatteellisesti kohdalleen, sillä hän kannattaa mitalisateeseen tottuneita Kärppiä itsekin.

"Hyvä organisaatio ja poikahan pelasi jääkiekkoa Kärppien alaisuudessa olevissa joukkueissa. Penskana olen pelannut itsekin, mutta nyt voisi luistin lipsua. Kun täytin 50, sain synttärilahjaksi paidan, missä lukee selässä Jaara 50. Mutta vaikka kuinka googlettaisi, semmoista NHL-miestä ei löydy kuin #50 Jaara", hän nauraa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi