Raviratojen rautiaan kuningattaren Kymenlaakso-ajon voitosta 35 vuotta

Angelique otti monista suurkilpailuvoitoistaan ensimmäisen Kymenlaakso-ajossa vuonna 1985.

Vuoden 1985 Kymenlaakso-ajon karsinnassa Angelique siirtyi viimeisellä takasuoralla kärkeen, mutta laukkasi maalisuoran alussa. "Voimat olivat tallella, mutta tamma löi kärryihin, jotka olivat sille näissä kaarteissa liian kapeat. Se paukutti niihin jo edellisissä kaarteissa, ja laukka tuli, kun oli pakko ottaa enemmän vauhtia", Angeliquen ohjastaja-valmentaja Pekka Korpi kertoi tuolloin Hevosurheilulle. Angelique pelasti kuitenkin finaalipaikkansa ja oli kolmas Martti Keskisen Superlindan ja Harri Ståhlbergin Solar Expressin jälkeen.

35 vuotta sitten hevosilla ajettiin nykyistä enemmän kilpaa ja Angelique ehti startata Kymenlaakso-ajon karsintojen ja finaalin välisenä reilun kahden viikon aikana kaksi kertaa. Ensin se voitti Jokimaalla ja seuraavaksi se Vermossa kukisti suursuosikkina olleen talli- ja ikätoverinsa Black Laukon. Vermon voiton ajoi Ilkka Korpi, joka istahti Angeliquen rattaille myös Kymenlaakso-ajon finaalissa. Pekka Korpi itse ajoi vuoden kriteriumvoittaja Philip H:lla.

Finaalista muodostui värikäs ja ennen kuin Angelique saapui ylivoimaisena voittajana maaliin, oli sen pitänyt väistellä parikin karikkoa. Ensimmäisen takasuoran alussa se väisti laukkaavaa Expo Zitaa ja lähest'ulkoon samassa paikassa kilometrin kuluttua laukkasi Daavid sen sisäpuolelta. Daavid otti sivuttaislaukan ja aurasi Angeliqueta useamman radan ulospäin. Tästäkin tamma selvisi ja kun alusta alkaen keulassa juossut Risto Airaksisen Kiikku's Ideal ja kärkitaistossa mukana ollut Tapio Perttusen Papaya laukkasivat, jäi ratkaisu Angeliquen ja Philip H:n jäsentenväliseksi. Kamppailu oli pian ohi, Philip H:ta rasitti ensimmäisen kaarteen laukka, eikä se pystynyt kunnolla haastamaan tallitoveriaan. "20 metrin kiinniottaminen Angeliqueen olisi joka tapauksessa ollut kova urakka", Pekka Korpi myönsi.

Angelique kulki jo tuossa vaiheessa voimanpesän maineessa ja raskaan kelin katsottiin olleen sen etu. "Angelique on enemmän kestävä kuin nopea, mutta ei toisaalta pidä kurasta matalan tyylinsä takia", Ilkka Korpi tuolloin muistutti kolikon kääntöpuolta. Angeliquen juoksutyyli oli todella sellainen, ettei se käyttänyt energiaansa niinkään jalkojen ylös nosteluun vaan eteenpäin viemiseen.

Angeliquesta kehittyi todellinen terästamma, se voitti muun muassa Suur-Hollolan Best Ladyn, Ylivieskan Malja-ajon, Turun Auran Ajon, Käpylä Grand Prix'n ja tietysti St Legerin - peräti neljä kertaa peräkkäin. Vuonna 1989 St Leger ja Käpylä GP ajettiin peräkkäisinä päivinä, Angeliquen työmoraalista saatiin vakuuttava näyte, kun se voitti kummatkin 2600 metrin kilpailut.

Angelique, Ilkka Korpi ja hoitaja Pirjo Vauhkonen juhlimassa vuoden 1989 St Legerin voittoa. Seuraavana päivänä tamma voitti Käpylä Grand Prix'n.

Tamma jätti kilparadat yhdeksänvuotiaana, Crown Sweepista tiineenä. Aivan viimeisessä startissaan se jäi kymmenenneksi, mutta uran kymmeneen viimeiseen kilpailuun mahtui vielä kuusi ykköstä. Angelique oli koko uransa Pekka Korven valmennuksessa, mutta valtaosan sen kilpailuista ajoi Ilkka Korpi. "Kolmevuotiaana vielä keväällä tuntui, että pääseekö sillä edes starttiin. Sitten kun loppukesästä alettiin kilpailla, se kehittyi tosi nopeasti.  Se oli aivan äärettömän jaksava ja yrittävä hevonen. Monesti tuntui sata metriä ennen maalia, että nyt lähtö on hävitty, mutta vielä se punnersi ykköseksi. Vaikka se oli radoilla kovapäinen, niin kotona se oli todella kiltti, sille kävi kaikki", Ilkka Korpi muistelee tänään lämmöllä menestysajokkiaan.

Angelique ja Ilkka Korpi.

Angeliquen seitsemästä jälkeläisestä kuusi kilpaili ja kaikki myös voittivat, mutta lähellekään emänsä tasoa ei yksikään pystynyt. Ehkä hieman yllättäen tamman menestynein jälkeläinen syntyi toisen väkivahvan hevosen, BWT Magicin, ollessa isänä. Manifique 14,8ake voitti 17 kertaa ja oli myös isänsä aivan parhaita jälkeläisiä.

Angelique eli pitkän ja hyvän elämän. Se kuoli Ulvilassa lauantaina 24.10.2015, 33-vuotiaana. "Angelique sai olla loppuun asti tosi hyvässä kunnossa. Se ei sairastanut flunssia, eikä tarvinnut lääkekuureja. Myös jalat ja hampaat, jotka vanhoja hevosia usein vaivaavat, olivat tosi hyvät", tamman kilpailuaikaisen, jo edesmenneen omistajan Reino Hakanpään tytär Jaana Hennilä kertoi tuolloin. "Lauantai oli tosi kaunis ja aurinkoinen päivä. Ansku pääsi aamulla omaan tarhaansa ja sai nukkua siellä pois. Se haudattiin kotipihaan."