An-Dorraa hiittaava Olli-Pekka Holopainen ajaa sitä myös kilpailuissa.
An-Dorraa hiittaava Olli-Pekka Holopainen ajaa sitä myös kilpailuissa.Arkistokuva: Pekka Salonen

Reino Palomäen varsat ylivoimaisia 2-vuotiskisan karsinnoissa

Julkaistu

Lahden torstairavien aluksi ratkottiin finalistit SHKL-hevosenomistajapokaaliin. Reino Palomäen suojatit ovat vahvoilla ensi viikon lauantain finaalissa, sillä jo Junnustartti-karsinnassa kärkiparin muodostaneet An-Dorra ja An-Aiolos vakuuttivat kovasti.

Karsintoja ajettiin kolme, ja kustakin pääsi neljä varsaa loppukilpailuun tavoittelemaan 20 000 euron ykköspalkintoa. Olli-Pekka Holopaisen ajama An-Dorra teki selvästi parhaan ajan, kun taittoi 2140 metriä aikaan 17,6a.

"Vähän mietin tätä keliä, että minkälainen rata täällä on, ja Reinonkin kanssa puhuttiin, että mitenköhän se käy tälle, mutta kyllä rata oli sitten kuitenkin ihan hyvä tälle", Olli-Pekka Holopainen kertoi.

"Ehkä pikkuisen tuossa startissa An-Dorra jäi vähän pullistelemaan, mutta ei ollut kuitenkaan mitään hätää. En tiedä, voiko ravilähtöä helpommin voittaa."

Olli-Pekka Holopainen on ajanut An-Dorran kaikki neljä starttia, mutta hänen tehtävänsä eivät rajoitu tamman kohdalla pelkästään siihen.

"Käyn aina välillä ajamassa hiittiä, kun tarvii apua, ja yleensä ainakin viimeiset hiitit ennen starttia", hän tarkensi.

Jarmo Saarela ajoi An-Ailosta, joka voitti niin ikään johtopaikalta suvereeniin tyyliin ajalla 18,7a.

Pekka Korven luotsaama Full Picture oli kolmas karsintavoittaja. Toisesta ulkoa iskenyt ori ravasi ajan 18,6a. Pekka Korven tallista jatkoon meni kaksi muutakin varsaa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi