Erityisesti Pärttylin huiman menestysputken myötä pinnalle pompannut Sanna Loukusa teki alkuvuodesta radikaalin ratkaisun ja muutti kotikonnuiltaan Pudasjärveltä kohti Kalajokea.Jälleen on tullut aika kääntää uusi sivu elämässä, sillä Loukusa siirtää toimintansa Rovaniemen Mäntyvaaraan Maiju Leppäjärven vuokraamaan talliin.”Tammikuun loppuun mennessä muuton pitäisi tapahtua”, Loukusa vahvistaa.Päätös on muhinut naisen mielessä jo jonkin aikaa.”Kyllä se veri vetää takaisin pohjoisen suuntaan. Lähdin Kalajoelle alun perin sillä ajatuksella, että kilpailumahdollisuuksia olisi tarjolla tiuhaan. Yhtä hyvin asemapaikaksi olisi jo tuolloin voinut tulla Rovaniemi, mutta vasta nyt siihen avautui järkevä mahdollisuus.”Suurin osa tallin nykyisistä asukkaista siirtyy treenarinsa mukana kohti Lappia.”Tässä on tällä hetkellä seitsemän hevosta, joista viisi on lähdössä Rovaniemelle mukaan. Toiminnan lopullinen laajuus selviää sitten ajan myötä, mutta tosi hyvällä mielellä suuntaan kohti uutta. Tämä on mielenkiintoinen mahdollisuus.”Loukusan valmennettavat ovat startanneet tällä kaudella 34 kertaa ja voittoprosentti on 24. Viime aikoina menestystä ei ole tullut ihan toivotulla tavalla, ja toisaalta hevosissakin on tapahtunut nuorennusleikkausta.”Tallissa on paljon nuoria hevosia ja opetettavia varsoja. Tämän vuoksi startteja on kertynyt viime aikoina vähemmän. Toivottavasti sieltä on kasvamassa hyviä tulevaisuuden menijöitä.”Yhteistyö Leppäjärven kanssa on jo poikinut menestystä kaviouran puolelta, sillä Loukusan oma Kivarin Quickstep löysi kesän starteissa leipäheittolajin montésta. Leppäjärven ajamasta kuudesta kilpailusta on ollut kotiin tuomisina kolme voittoa sekä yksi kolmossija.”Olemme Maijun kanssa todella hyvät ystävät, joten uskon, että yhteistyö tulee toimimaan oikein hyvin.”Positiivisin mielin kohti tulevaaTuore mäntyvaaralainen Maiju Leppäjärvi on erittäin innoissaan tilanteesta.”Aivan huikea juttu! Ollaan oltu Sannan kanssa hyviä ystäviä jo vuosia ja tehty aiemminkin paljon yhteistyötä, mutta ei ihan näin merkittävässä määrin”, Leppäjärvi hehkuttaa.”Odotan tosi innolla tätä meidän kuviota, ja Sannan muuttoa. Aikoinaan on ollut puhetta samassa tallissa olemisesta, mutta vasta nyt elämä antaa siihen täyden mahdollisuuden.”Suuntaviivoja on jo alustavasti katsottu, mutta särmät hioutuvat luonnollisesti aikojen saatossa.”Aika näyttää, millainen systeemi meille rakentuu, mutta tällä tietoa Sanna on minun tallissa vuokralla omien treenattaviensa kanssa. Meidät tuntien hitsaudutaan kuitenkin nopeasti yhteen, ja kimpassa laitellaan hevosia. Molemmat kun ollaan sellaisia tekeviä ihmisiä niin uskon, että aika kiva pöhinä saadaan päälle. Sanna on erittäin tervetullut Mäntyvaaraan.”Leppäjärvi tiivistää lopuksi toimivan yhteistyön ydinasiat.”Sannan taidokas valmennusfilosofia, ja minun ammattiratsastus voivat olla aika hyvä duo. Upea tilanne, että pääsee elämässä tekemään sitä, mitä rakastaa, ja vielä luottokaverin kanssa.”.Ensimmäisenä lappilaisena ohjastajana Montékypärissä ajavan Maiju Leppäjärven elämän iso päätös – "Pitkään kytenyt ajatus".Sanna Loukusan uudet kuviot selvät - "Pudasjärveltä lähdetään vähän etelämmäs"