Tarinalla oli monien käänteiden jälkeen onnellinen loppu. Sunrise Fria kiri Äimärautiolla 3. sisältä tilaa saatuaan vauhdikkaasti Ponsse Cupin ykköseksi.Kaikki olisi kuitenkin voinut päättyä toisin. Jyväskylässä maanantain välistartissa oli ainekset kolariin, joka olisi vesittänyt ylipäätään mahdollisuuden osallistua lauantain lähtöön. “Iso huoli heräsi maanantaina, kun lähtösuoran päässä Sunrise Fria meinasi törmätä kilpakumppaniin. Tuukan (Varis) nopea kiinniotto pelasti tilanteen. Siinä hän joutui hiljentämään rajusti, ja tarkkana piti olla koko viikko, että jäikö tammalle jotain traumaa. Ja se mahdollisuus, että lihaksistoon tulee joku vaurio, mikä ei näy heti. Kun otetaan liinat kiinni ja mietitään hevosen massaa, niin siinä on isot voimat pelissä”, Kivimaa muistutti.Viikkoa jatkettiin ristiriitaisin tuntein.“Jännä viikko, kun huolen lisäksi oli ajatus, että Sunrise Fria olisi muutoin niin hyvä kuin se vain voi olla. Kun kysyttiin, niin sanoin, etten paremmaksi sitä enää saa.”Sitten tuli perjantai, ja Petra Kivimaan kauhuksi Sunrise Fria pääsi tarhasta irti. Hevosen viisaus pelasti lopulta tilanteen. “Tamma karkasi ja meni tiheään risukkoon. Se oli sen verran pahassa paikassa, että jouduin purkamaan aitaakin. Ajattelin, että nyt tuli haavoja, mutta onneksi niitä ei tullut. Sunrise Fria odotteli hirveän iloisena pelastajaa, ja on se ennenkin pihapiirissä ollut samanlainen”, Kivimaa kommentoi.Ennen finaalia valmentaja oli jo päättänyt, että sekä hän että hevonen saavat huilata rauhassa, mutta lomakohde oli vielä auki.“Haaveissa oli lähteä lomamatkalle lämpimään, mutta en vielä tiennyt, ostanko menomatkan Balille vai minne. Olen loman tarpeessa, kun hevoshomman lisäksi on työ on vielä ihan muualla. Pitää olla kiitollinen Sunrise Frialle, että nyt pääsee jonnekin kauemmas”, Kivimaa päätti. .Sunrise Fria kiri päälähdön ykköseksi – "Iivo Niskanen sytytti tamman hirmulentoon", katso kuvat kaikista voittajista.Iivo Niskanen uransa avausvoittoon raviohjastajana – "Oli huippuhieno onnistuminen näin tumpelolla kuskilla".Iivo Niskanen avaa vlogissaan ikimuistoisinta ravipäiväänsä – ”Pumppu hakkaa 120, vaikka ei ole hevosta nähnytkään”