Tammavaltikkaan kutsuttiin suomalaisomisteinen ruotsalaistamma ja ensikertalainen
Forssan Tammavaltikka ravataan Pilvenmäellä 15.-16.9. Jo aiemmin kutsun ovat lunastaneet kotimaan tammaparhaimmistoon lukeutuvat Willow Pride ja EL Indeed.
Kisan kolmas kutsuttu on Ruotsissa vuoden 2020 alusta saakka kilpaillut Orlando. 7-vuotiaan tamman omistavat suomalaiset Mertsi Grönstrand ja Timo Loula. Hevosen valmentajana on vuoden 2020 kesästä saakka toiminut Fredrik Wallin, jonka talliin se siirtyi Riina Rekilältä.
”Orlando meni jo uran alussa mukavasti Riina Rekilän käsissä. Se siirtyi omistajanvaihdoksen myötä nykyiselle valmentajalleen Fredrik Wallinille, jonka käsistä voitti suuryllättäjänä Tammaderbyn karsinnan. Orlando on noussut tasaisesti sarjoissaan kohti avoimia tammalähtöjä ja hakenut lisää kovuutta mm. kahdella Ranskan vierailulla. Tältäkin kesältä tammalla on vahvat kuntonäytöt, sillä se meni kesäkuussa Tingsrydin mailin radalla 09,7-ajan. Viimeisin startti on viikon takaa Solvallasta, jossa Orlando kierteli Felicia Zetin voittaessa 11 radalta kolmanneksi ja meni 2640 metrillä 13,6-ajan”, Lännen ratojen kilpailupäällikkö Iivari Ingves perustelee kutsua.
Orlando on tehnyt naapurimaassa tasaisen hyvää jälkeä. Tällä kaudella sen statistiikka osoittaa yhdeksän startin jälkeen totosijoja 1-0-3. Kaikkiaan tamma on kilpaillut urallaan 68 kertaa statistiikalla 9-7-14. Orlandon voittosumma hätyyttelee jo 1,8 miljoonaa Ruotsin kruunua.
Taustajoukot ovat innoissaan tulossa testaamaan kotimaisten kilpasiskojen tason.
”Hyvillä mielin tullaan. Juttelin valmentaja Fredrik Wallinin kanssa kilpailusta, ja hänkin oli positiivisin mielin”, Mertsi Grönstrand kertoo.
”Orlando on ollut tasainen suorittaja. Se on mennyt joka vuosi hyvin, mutta nyt se on saanut entisestään kovuutta. Sitähän me emme tiedä, miten tamma suhtautuu peräkkäisinä päivinä kilpailemiseen, kun sitä ei ole koskaan aiemmin kokeiltu. Matkoissa ei ole mitään ongelmaa, pidempi matkaa sopi vielä lyhyttä matkaa paremmin.”
Orlandon ohella kutsun sai Harri Koivusen valmentama ja Punkarin Hevostallin omistama Goodygoodytwoshoes.
”Goodygoodytwoshoes on edelleen nouseva ja kehittyvä tamma, jolla on viime starteistaan kovat kuntonäytöt. Mikkelin ykkösen ohella vakuutti Tammavaltikkakatsastuksen sitkeä kakkossija johtavan rinnalta. Tamma ei ole ainakaan vielä juossut normaalia pidemmillä matkoilla, joten on mielenkiintoista nähdä suoritustaso päätösmatkalla”, Iivari Ingves pohtii.