Santtu Raitalalle, 31, vuosi oli menestyksekäs. Vuoden raviurheilijaksi valittu pihtiputaalainen ohjasti muun muassa ravikuninkuuden ja Pohjoismaiden mestaruuden Evartilla ja saavutti ajajana henkilökohtaiset ennätyslukemat.1 835 kilpailua toivat 402 voittoa, 281 kakkos- ja 228 kolmossijaa. Voittoprosentti oli paljon kilpailevalle ohjastajalle korkea, 22. Usein Raitalan ajokeilla paras vauhti osui maalisuoralle.Myös euroissa mitattuna kausi oli hevosta kunnioittavasti ajavalle Raitalalle täysosuma, sillä hän ohjasti hevosenomistajille 2,35 miljoonan euron edestä palkintoja.Vuoden ratsastajaksi valittiin Emma Kanerva, Saksassa asuva ammattilainen, joka ratsasti vuoden 2022 MM-kilpailuissa Herningissä Tanskassa ratsullaan Greek Air GP:n sijalle 22. ja semifinaaliohjelmassa sijalle 26. Suomen joukkue oli MM:issä 11. ja Kanerva oli joukkueen paras ratsastaja.Lisäksi Kanerva otti vuoden aikana useita kansainvälisiä sijoituksia ja voittoja ratsuilla Mist of Titanium ja Feldrose, sekä menestyi Saksan kansallisella tasolla.Kauden lopussa hän on kilpaillut menestyksekkäästi maailmancupin osakilpailuja, ja vuoden viimeisessä kilpailussaan Belgiassa hän sijoittui Greek Airilla MC-osakilpailussa sijalle 8. prosentein 76,280. Lajien ykkösnimien valitseminen on perinne jo vuodesta 1946. Lajinsa paras valittiin nyt 81 lajissa. Viime vuonna listalle lisättiin brasialialainen jujutsu ja lukkopaini, petanque ja vesihiihto.Varsinaista Urheilugaalaa juhlitaan Helsingin jäähallissa torstai-iltana 12.1.Ravivuoden 2022 parhaat palkitaan Ravigaalassa 21. tammikuuta Lahden Sibeliustalossa..Faktaa Lajien parhaat urheilijat -valinnoistaLajien parhaat urheilijat -valinnat tekee Urheilutoimittajain Liiton nimeämä Vuoden urheilija -valiokunta – kyseessä ei siis ole äänestys, vaan valintaLajien parhaat urheilijat -valinnoilla ei ole mitään tekemistä Urheilugaalan kanssa, eli Urheilugaala ei ole valintojen takana, vaan Urheilugaala on täysin erillinen palkitsemistilaisuusLajien parhaat urheilijat -valinnoilla ei ole myöskään mitään tekemistä tai sidonnaisuutta lajiliittojen omien valintojen kanssa.Santtu Raitalan ylivoima kasvoi ajajaliigassa 2022 – näin kävi rataliigoissa.Uusi askel - Emma Kanervan huippuvuosi