Teivon raviradan johto tapasi tiistaina 17.12. Ylöjärven kaupungin edustajia. Agendalla ei ollut mitään dramaattista.”Arkkitehti esitteli aluesuunnitelmaan täydennystä ulkoilureittejä hyödyntäen, ja Ylöjärven kaupunki esitteli vastapuolelle tietä tulevaa ostoskeskusta muun muassa hotellin kerroskorkeutta ajatellen”, Tampereen Ravirata Oy:n puheenjohtaja Asko Koskinen raportoi.Lisäksi keskusteltiin ympäristöluvista, joita tarvitaan Kuninkuusraveja varten tehtäviin ympäristötöihin.”Katsomoaluetta laajennetaan ja tehdään viihtyisämmäksi”, Koskinen täsmentää.Tapahtumakeskus etenee suunnitelmien mukaisesti. Huolenaiheena puheenjohtajalla ovat edessä olevat ensi vuoden rahoitusleikkaukset.”Saamamme ennakkotiedon mukaan meidän toimintatukeamme leikataan 137 000 euroa. Se vaikeuttaa kaikkea toimintaa ja hämmästyttää juuri nyt, kun meillä on Kuninkuusravit tulossa (2026)”, Asko Kosinen kritisoi.”Meille sopeutuminen leikkauksiin on haastavaa, sillä olemme tehostaneet toimintaamme etukäteen niin paljon kuin mahdollista. Nyt meille tulee oma toimitusjohtaja, mutta hänen lisäkseen meillä on henkilökuntaa vain viidesosa kilpailupäällikkö ja ratamestari.”Muusta kuin henkilöstöstä Teivon on vaikea leikata.”Meillä on valtavat, 1976 rakennetut kiinteistöt, joita täytyy pitää yllä niin kauan kuin niissä toimitaan. Olemme saaneet 80 000 euron säästöt kasaan, mutta jostain on saatava ulkopuolista rahoitusta”, Asko Koskinen tiedostaa.”Meillä tilanne on vielä sillä lailla kohtuullinen, että meillä on osakkeenomistajien ja kaupunkien (Ylöjärvi ja Tampere) tuki takana Kuninkuusravien johdosta. Muilla radoilla tilanne voi olla vielä haastavampi. Budjetteja laaditaan, ja säästöjä saatetaan joutua tekemään jopa radanhoidosta. Mikä huuto siitä syntyisi?” hän kysyy.Tulevien Kuninkuusravien johdosta Teivo päätyi palkkaamaan oman toimitusjohtajan, mutta tulevaisuudessa Koskinen näkee tehtävän hoidossa synergiamahdollisuuksia.”Toimitusjohtajan tehtävä on johtaa hallintoa ja taloutta, mutta esimerkiksi tukihakemusten tekoa olisi helppo keskittää. Tulevaisuudessa raviratayhtiöt voisivat olla pelkkiä kiinteistöyhtiöitä, joilta vaikkapa Lännen Radat Oy vuokraisi tilat ravien järjestämistä varten”, Asko Koskinen visioi..Teivolle uusi toimitusjohtaja – yhteisen vetäjän malli Forssan Pilvenmäen kanssa päättyy.Teivon uusi toimitusjohtaja Kaisa-Leena Ahlroth: ”Tulossa on työteliäitä, tärkeitä vuosia ja paljon työtä”.Teivon muuttuminen tapahtumakeskukseksi etenee – tällainen on aikataulu