Varusteissa vähemmän on usein enemmän – "Varusteella ei pidä korjata puutetta valmentajan osaamisessa"

Usein kannattaa pysähtyä erityisesti sanaan ”miksi”.”Jos alkaa tuntua, että ilman lisävarustetta ei pärjää, vie hevonen ensin eläinlääkärille”, sanovat yhteen ääneen tuore Ruotsin Hall of Fame -valmentaja Timo Nurmos, Suomen Hippoksen varustetyöryhmän puheenjohtaja ja ravivalmentaja Risto Airaksinen sekä Suomen Hippoksen eläinlääkäri Martti Tala..”Varusteella ei pidä korjata puutetta valmentajan osaamisessa. Jos varuste on oireen hoitoa tai suorastaan sen peittämistä, ei sillä ainakaan hyvään suuntaan mennä. Periaatteessa varuste on aina kompromissi, osoitus, että on ainakin jossakin määrin epäonnistuttu”, Nurmos linjaa.”Yleensä ruokinnan, treenin ja levon väliset suhteet eivät ole oikeassa tasapainossa”, Airaksinen kiteyttää.”Ei osata, ehditä tai ole taloudellisesti varaa keskittyä siihen hevoseen ajan kanssa, vaan lähdetään pellepelottomasti suoristelemaan sitä hevosta päätangoilla ja kaiken maailman lapuilla, himmentimillä, remmeillä, kaviopainoilla ja putseilla ja ties millä himmeleillä”, kiteyttää puolestaan Tala. Hän näkee varustelun kuitenkin vanhemman polven tapana. ”Nuoret valmentajat riisuvat hevoselta melkein kaiken – päähuppua lukuun ottamatta, koska se sattuu olemaan muotia. Muodilla on tässäkin asiassa iso merkitys.”.Ihmiset neuvovat innokkaasti, vaikka ei olisi todellisuudessa hajuakaan asiasta.Eläinlääkäri Martti Tala hyvää tarkoittavista neuvoista.Kaikki he kuitenkin toteavat myös, että oikein käytettyinä lisävarusteet voivat ajaa asiansa.”Etenkin, kun ottaa huomioon, että ei eletä täydellisessä maailmassa, vaan saattaa tulla tilanne, että jotakin varustetta esimerkiksi startissa pitää hetkellisesti käyttää – vaikkakin se yleensä tarkoittaa silloin jotakin sen tapaista, että yksi jalka neljästä ei ole ihan sataprosenttinen, mikä ei tietenkään ole kilvanajolle mikään hyvä lähtökohta”, Nurmos muotoilee..Avainasemassa on osaaminen ja ymmärrys siitä, miten hevonen anatomisesti rakentuu, biomekaanisesti liikkuu ja miten sen aivotoiminta toimii. Toisaalta edellytetään ymmärrystä myös siitä, milloin jokin hevonen ei yksinkertaisesti sovellu ravihevoseksi ja ”korjausyritykset” on lopetettava. Tala sanoo ”tietyllä lailla kärsivänsä” sankaritarinoista, joissa vahvasti inhimillistettyjä hevosia ”pelastetaan” teurastamon porteilta takaisin radoille..”Jos tällaiselle urheiluun huonosti soveltuvalle hevoselle ei ole tehtävää varsalauman pappana tai köpöttelyhevosena, on osattava tehdä oikeat ja vastuulliset päätökset”, hän toteaa..Vielä yksi seikka. Sinänsä hyvää tarkoittavat, mutta väärät neuvot. ”Ihmiset neuvovat innokkaasti, vaikka ei olisi todellisuudessa hajuakaan asiasta. Jotkut uudet ihmiset voivat mennä lankaan.”.Tämä alustuksena varusteiden käyttöön. .Suomen Hippoksen varusteoppaassa todetaan, että varusteiden avulla pyritään tasapainottamaan hevosen ravia, parantamaan hevosen ohjattavuutta ja toimivuutta, estämään lyöntejä ja polkemia sekä lisäämään turvallisuutta. Varusteisiin luetaan korvahuput ja -pallot, silmälaput, erilaiset kuolainvaihtoehdot, kitaraudat, sekit, kurkkulevyt, päätangot ja muutama muu vempele..Luetellut varusteet on suunnattu pääasiassa kahteen tarkoitukseen. Nämä kaksi varusteiden käyttöön johtavaa syytä ovat samanaikaisesti hyvin pitkälti sellaisia, joihin on mahdollista vaikuttaa opettamalla, valmentamalla ja eläinlääketieteellisillä ja muilla hoidollisilla keinoilla..Pääosin varusteilla pidätetään ja hallitaan hevosta tai korjataan sen vinoutta tai vinouden seurauksia, jos kohta toki muitakin käyttöaiheita on. Kurkunpäätä auki pitävä putki ja nenäteippi on tarkoitettu parantamaan hapensaantia, korvapallot ja vetolaput kirittämään hetkellisesti, ja niin edelleen, aina ilmanvetämisen estämiseen peräpäästä. Erilaisia jalkasuojia oppaassa ei luetella..Mikä johtaa lisävarusteen tarpeeseen? Vaikkapa Murphy-lappuun tai päätankoon? Esimerkiksi seuraavanlainen tapahtumainkulku: jos hevonen ei ole askelillaan, se alkaa lyödä jalkoihinsa, jonka jälkeen se usein keksii astua toisella takasella etujalan ulkopuolelle ja toisella etujalkojensa väliin, jolloin siitä tulee vino, jolloin se vähitellen kipeytyy vinouden aiheuttaman toispuolisen rasituksen takia. Jos syntynyt tilanne yritetään korjata varusteella, puututaan oireeseen, ei syyhyn..Myös kilpaileminen ovaaliradalla jatkuvasti samaan suuntaan vinouttaa samalla periaatteella kuin vain toista kättään käyttävän tennis- tai jääkiekkopelaajan keho menee vinoon, jos hän ei huolla kehoaan..Koulutus ja osaaminen avainasemassaVarusteiden, ravihevosen suoranaisen kilpavarustelun, kulta-aika on ohi. Tala sanoo, että koulutus ja osaaminen ovat avainasemassa. Oikea, pätevä, tutkittu, ajantasainen tieto on saatava ihmisten ulottuville ja käyttöön lisävarustekatalogin asemesta..Vuonna 1968 USA:ssa julkaistua ja vuonna 1979 suomennettua Ravihevosen hoito ja valmennus -kirjaa myytiin Suomen Hippoksen toimesta ja se oli suosittu julkaisu, mutta kuten sekä Timo Nurmos että Martti Tala toteavat, kirjan opit ovat tänä päivänä lähinnä raviurheilun kulttuurihistoriaa..Joulukuuseksi koristeltu hevonen ei näytä hyvältä ulkopuolisen silmään – eikä tarvitse olla edes kovin ulkopuolinenkaan vieroksuakseen näkyä. ”Meillä on enää kovin vähän aikaa vakuuttaa ympäröivä yhteiskunta siitä, että raviurheilulla on paikkansa maailmassa”, Tala lisää..Mikäli varsanopetus hoidetaan oikein, moni Murphy-lappu, puoltajankuolain, päätanko, sivuremmi ja kova kuolain jää käyttämättömänä kaupan hyllylle..Nurmos muistuttaa, ties kuinka monennen kerran, että hevoset syntyvät hieman vinoina, ne ovat toiselle puolelle kuperia ja toisella koveria, ”vasen- tai oikeakätisiä”. Eivätkä ne tiedä miten kuolaimeen tulisi reagoida. Kuolain on niille opetettava, niin kuin kaikki mitä hevosen kanssa tehdään, on sille opetettava. Ensimmäinen asia on, että varsa hyväksyy kuolaimen, on pelkäämättä sitä ja ottaa sen yhteysvälineeksi ihmisen kanssa. Se ei tapahdu, mikäli varsa alkaa pelätä arvaamattomasti käyttäytyvää esinettä suussaan. Hyvän valmentajan ja kuskin määritelmä on ”pumpulisormi”. Ravihevosta ajetaan niin kuin ratsua ratsastetaan, joustavalla, pehmeällä, jatkuvalla kuolaintuella..”Portaaton vauhdinsäätö ohjien avulla on ehdoton vaatimus”, kuten Nurmos kiteyttää. ”Silloin homma menee oikein, kun sitä mukaa kun ohjasta vähän päästää, vauhtia lisätään, ja vastaavasti, kun ohjasta vähän ottaa, vauhtia annetaan pois”, Nurmos toteaa..Tämä ei tapahdu antamalla varsan lönkötellä miten sattuu. Kuten Risto Airaksinen sanoo, ”mennä lemputtaa” löysinä roikkuvin ohjin. Kuolaintuntuma ei saa olla on tai off, vaan aina päällä. Asiaan liittyy myös eläimen oppiminen, ehdollistuminen. Jos ohjiin tartutaan vain ”kun jotakin tapahtuu”, varsa yhdistää kuolaintuntuman johonkin kiihdyttävään ja pelottavaan..”Siinä ei ole kyse mistään omppukuolaimesta tai vastaavasta ’pehmeästä suuvehkeestä’. Hevonen hyväksyy kuolaimen, kun se on sopiva sen suuhun ja kun se hevonen opetetaan olemaan taistelematta sitä kuolainta vastaan”, Airaksinen sanoo. Kun tämä on saavutettu, on saavutettu paljon, sillä näin hoituu myös se toinen varsan kanssa tärkeä projekti, suoristaminen. Hyvällä, tasaisella ohjastuntumalla treenaava varsa juoksee huomattavasti suuremmalla todennäköisyydellä suorana. Ja kuskin on mahdollista vaikuttaa asiaan, kun hänellä on ohjat käsissä..Nurmoksen hevosilla varusteet ovat minimissään treenissä ja kisoissa. ”Yleensä takasäärisuojukset ja polvisuojat. Tavallinen, minun suunnittelema kuolain suussa. Tavallinen yleensä sekki startissa, mutta ei treeneissä. Siinä se. Ei pääaisoja, eikä mitään sellaisia. Viimeisessä kolmessa lähdössään Readlylla oli kuppilaput.”.”Kun minulle tulee uusi hevonen, ensimmäiseksi riisun siltä kaikki lisävarusteet. En käytä mitään vehjettä siksi, että joku toinen ennen minua on käyttänyt sellaista. Sen sijaan vien hevosen eläinlääkäriin, jossa katsotaan aristaako se jotakin kohtaa, onko hampaissa jotakin”, hän sanoo..Umpihuput, avovehkeet, normikuolain, kitarauta-leukalenkki-sekki, ja takajalan suojat riittävät yleensä. Osalla saattaa polvisuoja. Joillakin vedettävät huput jossakin vaiheessa uraa. Kaikki muu on Nurmoksen mielestä yleensä turhaa..Tietyt varusteet ovat hevoselle hyväksi, vaikka saattavat ”näyttää pahoilta”. Kieliside on pakollinen ja varmistaa, että kieli ei muklaa suussa ja ajaudu väärälle puolelle kuolainta. Korvahuput rauhoittavat vaimentamalla ääniä. Nurmoksen punainen lanka on, että kun tällaiset hyödylliset varusteet opetetaan hevoselle niin, että ne tulevat tutuiksi, niistä ei tule missään vaiheessa ongelmaa. Sen minkä hevonen oppii, sen se hyväksyy, hevonen kun on tapojensa orja..Airaksinen on samoilla linjoilla, vaikka hänet tiedetäänkin takavuosien ”varustevelhoksi”.”Välttää niin paljon kuin mahdollista. Ja jos jotakin käyttää, kannattaa käyttää vain harvakseltaan ja lyhyesti, sillä vaikka jokin varuste tuntuisikin alussa tosi hyvältä, kohta se hevonen on tottunut siihen eikä se enää vaikuta. Se vika, joka alun alkaen sai valitsemaan hevoselle sen lisävarusteen, puskee taas läpi”, hän sanoo..Ei Airaksinen suoralta kädeltä varusteita tosin tuomitsekaan. Hänen mukaansa oleellista on tietää, mihin nimenomaiseen syyhyn varustetta halutaan käyttää ja arvioida, onko varuste paras tapa puuttua asiaan..Jokainen varuste on kehitetty tiettyyn tarpeeseen, joka on hevosen kohdalla arvioitava hevoskohtaisesti. ”Ei se päätanko esimerkiksi mikään hevosen kiusausväline ole, kyllä sillä joissakin tilanteissa tarkoituksensa on”, Airaksinen sanoo. ”Tai smurffilappu.”.Smurffilappu on sama yhtä kuin Murphy-puoltajanlappu, jonka kanssa hevonen näkee eteensä kun se kulkee pää suorassa, mutta ei, jos kääntää päänsä vinoon. .Päätangossa on kaksi sisäkkäin liukuvaa tankoa. Päätanko kiinnitetään sille puolelle, jolta hevonen on ”kupera”, eli vasemmalle puolelle, mikäli hevonen kääntää päätään oikealle ja päinvastoin..Päätanko kiinnitetään irtoturpahihnassa olevaan renkaaseen ja joko siloihin tai renkaalla ohjaan. .Joustinpäätanko on nahasta ja joustavasta kumista valmistettu remmi ja kiinnitetään irtoturpahihnassa olevaan renkaaseen ja siloihin. Eräänlainen versio päätangosta on jäykkä ohja, jota Suomessa käytetään kuitenkin melko harvoin, Airaksisen mielestä se korvaisi usein päätangon..Suomalainen päätanko on aina ilman ”takiaista”, eli ilman minkäänlaisia harjaksia tai nystyröitä, piikeistä puhumattakaan. Sileäpintaisen kumipallon käyttäminen päätangossa on sallittu..Jos jotakin käyttää, kannattaa käyttää vain harvakseltaan ja lyhyesti.Risto Airaksinen.Eroavaisuuksia ravimaiden välillä yhä löytyy, vaikka sääntöjä eurooppalaisessa ravijärjestö UET:ssa yhtenäistetäänkin. Ranskassa takiaisella varustetun päätangon ja ohjien ja harjaksilla varustetun kuolaintutin käyttäminen on sallittua. Suomessa ne eivät ole sallittuja myöskään vieraileville ranskalaishevosille ja valmentajien edellytetään tuntevan sen maan ravisäännöt, minne he vievät hevosensa kilpailemaan. .Airaksinen myöntää kuitenkin, että vaikka päätangon tarkoitus on suoristaminen ja sen tehtävän tanko aivan asiallisesti hoitaa, parempi tapa on aina suoristaa hevonen treenin avulla..”Ottaa varsa ohjille ja vaihdella vähän vanhemman hevosen kanssa treeniä, juoksuttaa ringissä, ajaa siksakkia kärryillä. Miettiä missä ajaa – ennen, kun ajettiin tiellä, tien reunassa, kaikki hevoset olivat vinoja”, Airaksinen pohtii..”Muistan kun ostin joskus kauan sitten Bo ”Bosse” Takterilta Sugar Charlien, joka oli vähän ajan päästä niin vino, että kampesi ihan väkisin voittajarinkiin. Kysyin Takterilta, että käytänkö tällaista vai tuollaista varustetta, kun sillä oli päätanko, puoltajankuolain ja smurffilappu, niin hän katsoi kuin ekaluokkalaista ja sanoi, että Risto hyvä, voithan sinä varustetta käyttää, jos siitä on sille hevoselle jotakin hyötyä – paino sanassa ’hevoselle’. Siltä hevoselta löytyi lopulta vika oikeasta kintereestä.”.Toinen mikä muistuu mieleen on Arion Fisherman, jolla oli kiintomartingaali, ohjasmartingaali, raymondsekki automaatilla ja apuaisa, ja vaikka mitä. Kun Airaksinen vei hevosen lämmitykseen saksalaiselle Johannes Frömmingille, hän vaati kaikki erikoisvarusteet poistettavaksi kumikuolainta myöten, jalkasuojat vain saivat jäädä. ”Sitten hän ajoi hevosella muistaakseni kakkoseksi. Kuskilla on merkitystä.”.Joskus varustetta saatetaan tarvita jonkun aikaa, vaikka eläinlääkäri olisikin hevosen hoitanut..Jotkut vehkeet ovat suorastaan miellyttäviä hevoselle. Esimerkiksi kitarautaan kiinnitettävä kumiläppä, ”purukumi” saa Airaksisen hyväksynnän. ”Osa hevosista, etenkin suomenhevosista, vääntää leuat ristiin, jolloin saattavat jäystää poskiinsa. Olen huomannut, että tämä purukumi voi olla hyvinkin asiallinen kokeilu, jos kuitenkin sekkiä on pakko pitää – vaikka silloinkin varsinainen syy voi olla, että vastustavat obersekin kitarautaa.”.Hevosia myydään ja vaihdetaan pitkin niiden uraa ja ne siirtyvät uudelle valmentajalle vikoineen päivineen. Tämä ei muuta tilannetta..”Viimeiset kymmenen vuotta en ole enää ottanut ihan pahasti vinoon menneitä, ryöstäjiä, stressaantuneita”, Airaksinen sanoo. ”Katson, ettei minun tarvitse, eikä se ole mielekästä sille hevoselle.”.Silloin kun stressaantuneita ja kuumia ongelmahevosia vielä tallille tuli, niiden kanssa ”taisteltiin aikansa”, kunnes Airaksinen huomasi, että varustekilpaa parempi vaihtoehto on löytää uusi tapa toimia..”Yhdenkin kanssa tehtiin vaikka mitä, ja sitten näin kuinka sitä samanlaista kuumaa ranskalaista Rapide Lebeliä ajettiin ja liikutettiin kaikki muu aika paitsi startissa – toisen hevosen perässä. Se tapa sitten kävi tällekin hevoselle. Se oli ilman selkää vain startissa”, Airaksinen toteaa..Kaikki tee-se-itse -vehkeet on järjestään kielletty.Martti Tala.Ravikilpailuissa kilpailueläinlääkäri ja muut ravien toimihenkilöt arvioivat varusteiden sopivuutta ja asennusta. Kilpailueläinlääkäri raportoi havaitsemistaan kielletyistä tai epätavallisista varusteista tuomaristolle ja Suomen Hippokselle. Kilpailueläinlääkäri voi kieltää sallitun varusteen käytön, jos se on väärin asennettu, heikkokuntoinen, hevoselle väärän kokoinen tai muutoin epäsopiva. Varusteiden on oltava niin kuin ne ovat varustekaupan hyllyllä, niiden omatoiminen uudelleen muokkaaminen on kokonaan kielletty..”Kaikki tee-se-itse -vehkeet on järjestään kielletty”, Tala sanoo. Hevosta ei saa edes verrytellä kielletyillä varusteilla..Suomen Hippoksen valvonta tapahtuu kilpailuissa. Kotiolosuhteissa raamit muodostuvat eläinsuojelulaista..Mikäli hevosella halutaan käyttää kilpailuissa uutta tai hyväksymätöntä varustetta, on varusteelle haettava hyväksyntä Suomen Hippoksen varustetyöryhmältä. Tala kertoo, että tällä hetkellä ammattivalmentajien kokeilussa on uusi kitarautamalli. Kokeilun jälkeen se joko hyväksytään tai hylätään..Sallitut varusteet on periaatteessa lueteltu Suomen Hippoksen varusteoppaassa. Jos jokin varuste ei oppaasta löydy ja sen käyttö mietityttää, neuvoa kannattaa kysyä ennen raveja kilpailueläinlääkäriltä, joka on ravikilpailutapahtuman ylin eläinsuojeluvalvoja. Kilpailueläinlääkäreillä on oma whatsapp-ryhmänsä. Vastaus tulee useimmiten samantien.

Varusteissa vähemmän on usein enemmän – "Varusteella ei pidä korjata puutetta valmentajan osaamisessa"

Aiheeseen liittyvää