Vauhtis kilpaili 8-vuotiskauden alkuun kolmesti, kunnes jäi terveysmurheiden vuoksi tauolle helmikuun puolivälissä. Ori piti paussia aina marraskuun alkuun saakka, kunnes se palasi kilparadoille sijoittuen Mikkelin Toto75-lähdössä kakkoseksi. Tuon jälkeen Vauhtis on juossut vakuuttavat keulavoitot Killeriltä ja Teivosta T75-lähdöistä.Lauantaina Vermossa Seppo Suurosen valmentama lahjakkuus hamuaa voittoa kylmäveristen pronssi- vastaan hopeadivisioonafinaalissa. Henri Bollströmin ohjastettava starttaa matkaan yksin takamatkan juoksuradalta.”Kova tehtävä hevosella on edessä, kun takamatkalta startataan”, Bollström toteaa.Lähtöpaikkaa hän pitää Vauhtiksen kohdalla asiallisena, ja tarkoitus on antaa hevosen voimien puhua.”Erilainen juoksu tulee nyt kuin viime starteissa, mutta se on monipuolinen hevonen. Vauhtiksellta voi onneksi takaakin päästellä jo hyvissä ajoin eteenpäin, mikäli vauhti tuntuu lönköttelyltä. Startin onnistuessa ori kiihdyttää myös voltista aika kovaa matkaan”, Bollström näkee.Vielä perjantaina Vauhtis on kotitallillaan Juvalla valjaissa. Bollström ajoi hevosella viimeksi treenilenkin tiistaina."Ajokelit on nyt olleet vähän huonot, eikä viimeistelyjä päästä ehkä vetämään aivan kuten haluttaisiin, mutta hevonen on kuitenkin taas starttirytmissä. Seppo ajoi sillä torstaina ja viimeistelee hevosen vielä tänään perjantaina", Bollström ynnää."Olen juuri Suurosessa ajoapuna. Kohta laitamme Sepon kanssa varsoille sekit kiinni ja lähdetään päästämään”, hän kertoo perjantaina puoliltapäivin..Takarivi mutkistaa tehtävääToto75-kierroksen avauskohteena juostavassa lämminveristen nousijadivisioonafinaalissa Bollströmin ajokkina toimii Matias Salon valmentama Com Rolf. Kauden aikana jo yhdeksän voittoa juossut 4-vuotias lähtee liikkeelle takarivistä radalta kymmenen.Hevonen voitti lokakuussa samaisen divisioonan finaalilähdön, jonka jälkeen se juoksi vielä Lappeesta vakuuttavan keulavoiton. Vajaa kuukausi takaperin ajetuissa Gli GP:n karsinnoissa sijoitus jäi kuudenneksi.”Ajoin silloin huonosti, mutta ei hevonenkaan ollut parhaimmillaan. Nyt tietysti juoksunkulku määrittää, kuinka korkealle pystymme tuolta nousemaan. Keulasta tehtävä olisi ollut huomattavasti selvempi, mutta voitti hevonen tietysti Kouvolassa finaalilähdön myös kymppiradalta. Parhaimmillaan se on kiriherkkä menijä”, Bollström puntaroi.Vermon kauden päätöslähtönä juostavassa lämminveristen 4120 metrin tasoitusajossa Bollström ohjastaa Timo Korvenheimon valmentamaa Lamar Webia. Sen kohdalla tavoitteena on rahasija..Hanna luottaa Vauhtikseen, Jukkis Impresarioon – toinen varma molemmilla sama