3-4-vuotiaille enintään 15 000 euroa ansainneille lämminverisille rajatun Ponsse Cupin kaksi viimeistä karsintalähtöä ajetaan perjantaina Kuopiossa ja Bodenissa. Molemmista karsintalähdöistä kaksi parasta selvittävät tiensä Oulussa lauantaina 14. joulukuuta 12 000 euron ensipalkinnolla ajettavaan finaaliin. Sinne tiensä ovat jo selvittäneet Blacky Luca, Callela Evelyn, Club Nord Caviar, Giant Brodde, Pappappero sekä Rose Doree.Kuopiossa kuuden hevosen karsintalähdössä suosikkeina matkaan avaavat Ossi Nurmosen Gamesaver, Jani Ruotsalaisen Pure Titan sekä Timo Salmelan Rose’s Hero. Niille vahvan haasteen voitosta pyrkii tarjoamaan Petra Kivimaan valmentama Sunrise Fria.”Mikkeli Cup -finaali jäi kaivelemaan, joten lähdetään hakemaan nyt Ponsse Cupista hyvitystä. Siellä laukka meni kengättömyyden piikkiin. Väännettiin kuskin (Santtu Raitala) kanssa tuolloin jo etukäteen kättä, kun tiesin hevosen laukkaavan kengittä”, Kivimaa summaa.Viimeksi Sunrise Fria sijoittui Kuopiossa neljänneksi yritettyään kiertää viimeiset 400 metriä kolmatta rataa.”Se oli ihan oma itsensä. Oli vain tasaisen hyvä lähtö, niin ei sieltä ulkoratoja pitkin pysty tulemaan”, valmentaja kertaa.Ponsse Cupin karsinnassa Tuukka Variksen ohjastama Sunrise Fria avaa matkaan radalta neljä. Kivimaa toivoo näkevän valjakolta rohkeaa taktiikkaa.”Reippaasti koitetaan ajaa, että päästäisiin finaaliin. Jos se saa keulat, pitää siitä myös koittaa. Mitään varustemuutoksia ei tehdä, kun hevonen on nyt ollut niin hyvä. Usein käy vain huonosti, jos koitat saada hyvää paremmaksi”, hän toteaa.4-vuotias tamma on juossut kuluneen kauden aikana 24 starttia totosijoin 3-2-5. Voitoista mieleenpainuvin on syyskuun lopulla Kuopiosta tullut ykkössija, kun hiihdon olympiavoittaja ja maailmanmestari Iivo Niskanen ajoi Sunrise Frialla elämänsä ensimmäisen voiton raviohjastajana. Hevosen otteet ovat olleet läpi syyskauden positiivisia.”Vaihdoin sille vähän treenisysteemiä ja sen takamusta ommeltiin elokuisen Joensuun startin jälkeen, ettei tamma vetäisi enää ilmaa. Tuo teki hevoseen suuren muutoksen”, Kivimaa valottaa.Bodenissa ravien seitsemäntenä lähtönä ajettavaan karsintalähtöön osallistuu kahden poisjäännin myötä kahdeksan valjakkoa. Suosikki tulee Petri Salmelan tallista, kun Niedermayer S.Boko jahtaa ykkösradalta menestystä. Sen ykköshaastajat ovat Hanna Olofssonin Pommac W.F. sekä Bert Petterssonin Ludovie Sisu..Iivo Niskanen uransa avausvoittoon raviohjastajana – "Oli huippuhieno onnistuminen näin tumpelolla kuskilla".Iivo Niskasen ykkössijan mahdollistanut harrastajavalmentaja Petra Kivimaa: "Me tarvitaan tällaisia Iivoja, ja hän todella osasi arvostaa voittoa"