Perinteinen Suomessa syntyneiden suurkilpailu Suur-Hollola-ajo ravataan ensi viikonloppuna Lahden Jokimaalla. Kahtena viime vuonna kisan voittanut Run For Royalty hakee jo kolmatta peräkkäistä pyttyään. Aiemmin samaan temppuun on pystynyt ainoastaan Speedy Butch vuosina 1989–1991. Kaksi Suur-Hollolaa voittaneita hevosia löytyy useampia..Tämän vuoden kisassa katseet kohdistuvat etenkin 5-vuotiaisiin. Mukana on useampi ensimmäistä vuottaan aikuisten sarjoissa kisaava hevonen, jotka pyrkivät lyömään kapuloita jo 10 vuoden ikään ehtineen Run For Royaltyn rattaisiin. Mutta miten nuoret hevoset ovat historian saatossa menestyneet?.4-vuotiaita Suur-Hollola-voittajia tunnetaan kaksi: Milor K vuonna 1980 ja Einarsin vuonna 1984..5-vuotiaita voittajia onkin sitten iso liuta, etenkin kisan historian alkupäässä. Neljästä ensimmäisestä Suur-Hollola-ajosta kolme meni 5-vuotiaiden nimiin. Muutenkin kisan alkuajat olivat nuorten hevosten juhlaa, 10 ensimmäisessä Suur-Hollola-ajossa ainoastaan kolme voittajaa olivat vanhempia kuin 5-vuotiaita. Ne olivat 8 vuoden iässä ykköseksi yltänyt Meadow Trish ja 6-vuotiaina voiton vieneet Viking Way ja Lord Kennedy..90-luvulle ja etenkin 2000-luvulle tultaessa trendi on selvästi edennyt siihen suuntaan, että 5-vuotiaista voittajista on tullut harvinaisuus. Koko 2000-luvulla sen ikäisiä voittajia on ainoastaan viisi, siis kaikkiaan vähemmän kuin kisan 10 ensimmäisen vuoden aikana (6). Viimeisin Suur-Hollolan korkannut 5-vuotias on Hachiko De Veluwe vuonna 2019. Sen voittoaika 11,6ake jäi vain kolme kymmenystä Super Fridon kilpailuennätyksestä..Suur-Hollolan vanhin voittaja löytyy sekin lähihistoriasta. Ranch Kelly on ainoa 10-vuotias voittaja kilpailun historiassa. Tätä vanhempia hevosia ei kunniataulukosta löydy. Vuonna 2018 kisan voittanut Ranch Kelly on myös kilpailun viimeisin tammavoittaja..Tulevana viikonloppuna ravattava Suur-Hollola-ajo on järjestyksessään 50. Näistä 17 kerralla voittaja on ollut 5-vuotias tai nuorempi..Kun lasketaan kaikkien Suur-Hollola-ajon voittaneiden iän keskiarvo, saadaan tulokseksi 6,18. 2000-luvun voittajien iän keskiarvo puolestaan on 6,7, joka sekin kertoo siitä, että nuoret menestyjät ovat olleet viime vuosina harvassa. Tänä vuonna tilanne voi muuttua, sillä moni 5-vuotiaista tuntuisi olevan valmis vaikka voittamaan heti ensiyrittämällä. Tosin monella Suur-Hollolassa debytoivalla hevosella oli epäonnea rata-arvonnan suhteen..Kokemuksesta etua vai ei?.Heti ensimmäisestä karsinnasta löytyy potentiaalinen 5-vuotias menestyjä, vaikka arpaonni ei Callela Nelsonia erityisen hyvin suosinutkaan. Jukka Hakkaraisen valmennettava kiihdyttää seiskaradalta..”Ihan parhaat mahdolliset ajatukset ei rata-arvonnan jälkeen ole. Vastassa on paljon hyviä hevosia. Callela Nelsonilla riittää lähtönopeutta, mutta kannattaako alkuun panostaa kaikkia paukkuja? Toivottavasti juoksu jotenkin onnistuu”, Hakkarainen pyörittelee..Hakkarainen tuo Suur-Hollola-ajoon toisenkin mielenkiintoisen 5-vuotiaan: Massimo Hoistin. Arpa heitti orin kuutosradalle. Massimo Hoistin karsintaan osui nopeita kiihdyttäjiä William Wayn, American Heron ja Amazing Playerin johdolla. Se saattaa tietää vaikeuksia Hannu Torvisen ohjastamalle orille..”Massimo Hoistille ei osunut hyvä paikka. Siinä on niin nopeat avaajat, että voi joutua juoksemaan huonolla paikalla. Toivottavasti muut pitäisivät matkalla vauhtia. Jos eka kierros mentäisiin 11-vauhtia, se sopisi meille.”.Valmentaja arvioi kaksikkonsa olevan melko lailla samalla viivalla, eikä hänellä ole toista kohtaan suurempia odotuksia. Callela Nelson toki hyötyy lähtönopeudestaan ja saattaa onnistua väistämään alun karikot Massimo Hoistia paremmin..”Molemmilta lähtee ainakin etukengät pois”, treenari kertoo välieriin tehtävistä muutoksista. .Hakkaraiselta löytyy kokemusta siitä, miten Suur-Hollola-ajo voitetaan. Hänen hoitama tähtitamma Venice vei kisan nimiinsä vuosina 2016 ja 2017. Tuplavoittajan omistaa Heikki Korhonen, jonka hevosia myös Callela Nelson ja Massimo Hoist ovat. Näistä jälkimmäinen on Venicen esikoinen..Taustajoukoista ei siis osaamista puutu, mutta Hakkarainen on varsin maltillinen kommenteissaan..”Mielestäni on paljon mukavampi olla haastajan roolissa.”.Hän sanoo kokemuksesta olevan paljon hyötyä Suur-Hollola-ajon kaltaisessa kisassa..”Monen hevosen takana on sellainen mies kuin Korven Pekka. Nousee oikein karvat pystyyn, kun ajattelee, että joutuu häntä vastaan kisaamaan. On hän niin huima äijä. Vaikkei hänen hevosensa olisi alkuvuodesta parhaimmillaan, on hän aika monta kertaa suurkilpailun koittaessa ykkönen.”.Hakkarainen uskoo kokemuksen merkityksen koskevan myös hevosia. Se selittäisi sen, miksi viime vuosina kisan voittajat ovat olleet pääasiassa jo kokeneita kilpureita..Massimo Hoist Koivusen suosikki.Harri Koivunen näkee asian eri tavalla. Hän ei usko siihen, että vanhemmalla hevosella olisi etua nuorempiin kilpatovereihin nähden. Hän julistaakin omaksi voittajasuosikikseen juuri Hakkaraisen valmentaman Massimo Hoistin..Koivusen omasta tallista tulee yksi Suur-Hollolan mielenkiintoisimmista nimistä: derbyvoittaja Crepe Match. Sen tehtävä hankaloitui huomattavasti, kun arvonnasta putkahti kasirata..”Ei ollut onni myötä rata-arvonnassa”, Koivunen toteaa. ”Crepe Match on kuitenkin tehnyt kelpo esitykset kauden molemmissa starteissaan. Katsotaan, mihin se nyt riittää. Balanssista en ole vielä tehnyt päätöstä. Tehdään se vasta paikan päällä.”.Koivunen ei tunnetusti paukuttele juurikaan henkseleitään, eikä hän ryhdy sellaiseen Crepe Matchin kohdallakaan..”Kyllä minä sille kuitenkin pienen sauman annan.”.Massimo Hoistin kanssa samassa karsinnassa kilpailee talven aikana loistavasti menestynyt ja hujauksessa Suomen lämminveriparhaimmistoon kohonnut Amazing Player. 5-vuotias starttiraketti kiihdyttää seiskaradalta..Viimeisimmässä Vermon startissaan Amazing Player oli keulasta kakkonen, kun Callela Ikaros iski selästä lopussa ohi. Jos valmentajalta kysytään, on tällä kertaa toiveissa erilainen taktiikka..”Kuski saa tehdä, miten parhaaksi näkee, mutta kai me vähän keskustelemme ennen kisaa. Itse toivoisin, että ’Jamppa’ (Jarmo Saarela) pääsisi nätisti parijonoon. Jos keulaan pääsee, sen voisi vaikka antaa poiskin, ettei mene ihan hullutteluksi.”.Sarin sanoo pohtineensa pitkään valintaa Suur-Hollola-ajon ja samana viikonloppuna ajettavan Viisivuotistähden välillä..”Luulen, että rutinoituneemmilla hevosilla on etu tässä. Saatoin tehdä kilpailujen välillä jopa väärän ratkaisun.”.Valmistautuminen kisaan on sujunut suunnitellusti, ja tavoitteena on tietysti sunnuntain finaali. Nuoren hevosen kohdalla myös kilpailun konsepti, kaksi starttia peräkkäisinä päivinä tuo omat kysymysmerkkinsä. Sarin kuitenkin uskoo suojattinsa selviävän mahdollisesta kahden kisan viikonlopusta ongelmitta..”Koskaan emme ole ajaneet kahtena päivänä peräkkäin. Jos selviämme finaaliin, luulen sen sopivan Amazing Playerille ihan hyvin. Se ottaa startit hyvin, syö ja juo myös hyvin. Ei se välttämättä ole moksiskaan toisesta startista.”.Korvella konkari ja debytantteja.Hakkaraisen esiin nostama Pekka Korpi on aina varteenotettava voittajakandidaatti. Valmentajalegenda ei näe Suur-Hollola-ajoon osallistumisessa eroa nuoren ja kokeneen hevosen välillä..”On niitä jo sen verran valjasteltu, että kyllä tarpeeksi hyvät siellä riittää”, hän toteaa ja kehuu tänä vuonna kisaan osallistuvia 5-vuotiaita..”Mukana on kyllä monta tosi hyvää, joten eiköhän niistä kaikki anna ihan kunniakkaan vastuksen muille”, Korpi toteaa..Tänä vuonna hänen tallistaan Suur-Hollola-ajoon osallistuu viiden hevosen joukkue. Nuorin näistä on 5-vuotias Corazon Combo, joka kesti Kouvolan viisivuotislähdössä keulasta kakkoseksi Massimo Hoistin jälkeen..”Olen sitä aika nätisti laittanut, joten siihen nähden hevonen oli ihan hyvä. Nyt vähän kiristetään ruuvia, mutta haluan ajaa tällä pitkän kauden. Hevosta ei siis vielä tähän mitenkään viritetä äärimmilleen”, hän kertoo..Karsintaan ori sai radan viisi. Korpi uskoo hevosen pystyvän kärkitaistoon, mutta ei lähde tapojensa mukaan yliluottavaisena matkaan..”Voitosta tietysti ajetaan ihan rohkeasti. Päivän kunto ja juoksunkulku sitten pitkälti ratkaisee lopullisen sijoituksen. Mahdollinen kahtena päivänä peräkkäin kilpailemisen ei pitäisi olla ongelma. On hevonen nyt sen verran liikettä kotona saanut”, Korpi ajattelee..Tallikavereista isoimmat odotukset kilpailussa kohdistuvat EL Jetpackiin ja Run For Royaltyyn..”Run For Royalty oli vähän nihkeä Härmässä, mutta toivon sen olevan nyt parempi. Nopealle lähtijälle sopii hyvin eturivi. EL Jetpack on kunnossa, mutta ajoin viimeksi huonosti. Se tekee nyt uutta tulemista pitkältä tauolta, joten mielenkiintoista nähdä kuinka valmis hevonen on tällä tasolla kilpailemaan.”