Toto75-pelin pankki, noin 70 prosenttia pelattu Viulan Voitto, laukkasi alussa pahoin. Ori jäi kauas yli 100 metrin päähän keulahevosesta, ja peli näytti olevan menetetty. Petri Mäkinen ajoi tasaisesti porukkaan mukaan, jonka hän saavutti vasta päätöskierroksen alussa.Edessä kaverit olivat ihmeissään, kun Mäkinen heitti päätöspuolikkaan alussa ensin neljännelle ja sitten viidennelle radalle. "Tein virheen, kun sanoin karsinnan jälkeen kakkosrata", Petri Mäkinen kommentoi. "Oli vaikea voltata, kun hevonen kuumeni voltissa. Olisi pitänyt ottaa kolmonen. Laukan jälkeen ajattelin, että ajetaan sisärataa porukka kiinni. Kun sain porukan kiinni, niin hevosessa tuntui olevan virtaa. Kun kolmas ja neljäs rata ei vetänyt, niin tultiin loppu jo viidettä. On se vahva."Hevosta treenataan rengas perässä lähinnä kävelyä, joten Viulan Voitto menee pitkälti lahjoillaan. Se ottelee vuoden voitokkaimman hevosen tittelistä."Ei tarvitse kuin vähän osoitella sinne päin, niin kyllä se työnsä tekee. Tämähän olikin Voimaeläincup vai mikä se oli", Mäkinen hauskuutti. Katso Viulan Voiton hirmuesitys tästä linkistä..Syntymäpäivälahjasta voittoputkeen – "Tämä projekti on ollut optimismia täynnä"