Millstone's Eager ja Mika Forss juhlivat vuoden 2008 Harper Hanovers loppin voittoa, Örjan Kihlström tyytyy toteamaan tilanteen kolmanneksi kirivän Triton Sundin rattailla. Kuvan ulkopuolella sisäradan Hoof Beats sijoittuu toiseksi. Kuva: Totofoto.
Millstone's Eager ja Mika Forss juhlivat vuoden 2008 Harper Hanovers loppin voittoa, Örjan Kihlström tyytyy toteamaan tilanteen kolmanneksi kirivän Triton Sundin rattailla. Kuvan ulkopuolella sisäradan Hoof Beats sijoittuu toiseksi. Kuva: Totofoto.

Vielä on virtaa - Millstone's Eager

Vuosi 2008 oli Millstone's Eagerin huippukausi. Harper Hanovers jäi ravikansan päällimmäisenä mieleen.

Usein hevosen kilpailu-urasta muistetaan parhaiten se rahallisesti arvokkain voitto. Millstone's Eager voitti vuonna 2008 Suur-Hollola-ajon 100 000 euroa ja Harper Hanovers loppin 500 000 kruunua (53 070 euroa). Käsi pystyyn niiltä, joilla Millstone's Eagerista puhuttaessa tulee päällimmäisenä mieleen tuo jälkimmäinen, legendaarisen stayer-lähdön voitto Solvallassa. Voitte laskea kätenne ja katsoa lähdön kerran vielä tästä. Millstone's Eagerin voittoaika 13,6/3140 metriä jäi vain kaksi kymmenystä matkan tuolloisesta maailmanennätyksestä.

Oriin kasvattaja-omistaja-valmentaja Olli Tiainen on samoilla linjoilla teidän kättenne nostaneiden kanssa. Hän kuvailee nimenomaan Harper Hanoverin voittoa tempuksi, mistä on vaikea panna paremmaksi ja muistaa lähdön kulun vielä 12 vuotta myöhemmin erittäin hyvin.

Forssin Mika meni kolmanteen sisälle, kun kukaan ruotsalainen ei uskaltanut mennä johtavan takana juosseen selkään. Mikan mielestä piti ajaa riskillä sen taakse. Se oli varmasti ratkaiseva asia. Eager sai täydellisen juoksun”, Tiainen kertaa. Hän sanoo seuranneensa lähtöä maalipaalun kohdalta. ”Yleensä en ole jännittänyt lähtöä. Lämmityksen jälkeen kommentit olivat sellaisia, että meillä on mahdollisuus vaikka mihin. Hevonen tuntui jättihyvältä. Mika ja tyttäreni Elisa sanoivat, että lähdepäs pois täältä, ennen kuin jännitys tarttuu hevoseen. Se oli kyllä ihmeellinen tilanne, kun näki, että hevonen tulee ja voittaa. Piti hetki istua asfaltilla, ennen kuin lähti seremoniakehään.”

Suur-Hollolassa Millstone's Eager kiri puolestaan kolmannesta ulkoparista ja ehti ykköseksi Gold Striken, Photocopyn ja Passionate Kempin turpien edestä. Tätä lähtöä Tiainen seurasi Jokimaan tallikaarteessa.

”Se oli senttikisa, eikä sieltä näe yhtään. Loppukaarteessa näytti, ettei ole mahdollisuutta voittaa. Näytti, että kärki ehti karata. Perttusen Tapsa seurasi lähtöä tallikaarteen mökissä olevasta televisiosta ja huusi, että onneksi olkoon. Totta kai Suur-Hollola on Suomessa suuri lähtö, mutta jotenkin se Harperi… ero on aika jättimäinen. Se koko tunnelma on niin erinäköinen”, hän kuvailee.

Millstone's Eagerin Suur-Hollolan juhlinnassa suurin pytty on kasvattaja-omistaja-valmentaja Olli Tiaisen hallussa. Muut vasemmalta Hippoksen puheenjohtaja Mika Lintilä, Tiaisella työskennellyt Jukka Pitkänen, Mika Forss, Elisa Tiainen ja sponsorin edustaja Heikki Taipale.

Millstone's Eager syntyi vuonna 2001. Olli Tiaisella oli selkeä idea, kun hän siemennytti aikansa kolmevuotiaiden SE-tamma Sunshine Bassin ori Silver Pinella. "Kun en ole mikään jalostusguru, niin minulla oli tämän kohdalla hyvin yksinkertainen periaate. Sunshine Bassilla on Sierra Kosmoksesta sisar, Kosmo Girl, joka oli tammahambon kakkonen. Kun sisar oli jenkeissä semmoista jälkeä tehnyt ja Ruotsiin tuli sierrakosmoslainen ori Silver Pine, niin astutettiin sillä", Tiainen kertoi, kun Millstone's Eager oli Hevosurheilun helmikuun 2007 Kuukauden hevonen.

Millstone's Eager oli kolmevuotiaana vielä hyvin keskentekoinen, ja kun siltä jouduttiin vielä polttamaan jänispatti, jäi kilpaura vielä aloittamatta. Nelivuotiskauden alussa ori meni Matti J. Mäkisen valmennukseen. Tiainen näki hevosensa potentiaalin ja tähtäin laitettiin derbyyn. Nelivuotiaana heinäkuussa orilla oli kuitenkin vain kaksi hylkäykseen johtanutta starttia, joten derby unohdettiin ja Tiainen otti Millstone's Eagerin takaisin kotiin. Nelivuotiskauden loppu toi jo hieman enemmän valoa Eagerin uralle. Ensimmäinen ykkönen tuli Teivossa 16.8.2005 ja lopulta kausi sisälsi 13 starttia, joista kaksi voittoa ja viisi kakkosta. Ennätys oli 17,5ke.

Millstone's Eager ja Elisa Tiainen.

Viisivuotiskausi vei Millstone's Eageria eteenpäin aimo harppauksin. Varustemuutos auttoi osaltaan tässä. Huhtikuussa Porissa ori laukkasi loppukaartessa jo huulilla olleen nousijadivisioonan voiton. "Porin V75-lähdön jälkeen sille vaihdettiin kitarauta, eikä sen jälkeen ole niitä (loppumatkan) laukkoja tullutkaan. Kun ori rupesi pikkuisen väsymään, niin sen pää rupesi painumaan ja se meni nokalleen", Tiainen selvitti vuotta myöhemmin edellä mainitussa Kuukauden hevonen artikkelissa. Viisivuotiskauden viidestä ykkösestä komein ja yllättävin - voittajakerroin 26.35 - oli Forssan kuninkuusravilauantain toiseksi viimeisenä lähtönä ajettu haastajadivisioonafinaali, joka ei kuulunut V75-peliin. Ori ratkaisi pelin tuttuun tapaansa vahvalla loppuvedolla.

"Millstone's Eager on hirmu jaksava. Uskon, että hevonen tuplaa tai kolminkertaistaa voittosummansa. Jos vauhtia tulee vielä vähän lisää, se voi nousta tosi korkealle, etenkin pitkillä matkoilla", Tiainen ennusti lähdön jälkeen Hevosurheilun haastattelussa. Ennustus oli erinomainen, joskin kovin varovainen: Millstone's Eagerin voittosumma oli tuon voiton jälkeen 22 910 euroa.

Kuusivuotiaana Millstone's Eager teki varsinaisen läpimurtonsa. Tampereelta 27.1.2007 (kuva yllä) alkoi neljän V75-voiton suora putki. Kaudesta tuli kokonaisuudessaan muhkea, 20 startistaan ori voitti puolet ja oli lisäksi kuusi kertaa muilla totosijoilla. Hieno oli myös nelossija ensiyrittämällä Harper Hanoverin lähdössä. Vuosi 2008 oli sitten se ilotulituksen kausi. Kun Millstone's Eager huhtikuussa Jokimaalla hyvästeli hopeadivisioonan sen finaalivoitolla, kertoi Olli Tiainen kauden päätähtäinten olevan Harper Hanovers lopp ja Suur-Hollola-ajo. Ne kilpailut liittivät Millstone's Eagerin Suomessa syntyneiden ravureiden kaikkien aikojen ehdottomaan aateliin. Kausi sisälsi lopulta vain 12 starttia, joista seitsemän voittoa, kun loppuvuosi sujui kangerrellen. Suomen mestaruudessa sille tuli ensimmäisen kaarteen ahtaassa paikassa hylkäykseen asti johtanut laukka, Oulun Pohjola Grand Prix'ssa se jäi viimeiseksi, kun kolmannen radan kiri ei kantanut normaaliin tapaan ja kauden päätteeksi Teivon kriteriumpäivän kultadivisioonassa ori väsyi johtavan rinnalta keskeytyskuntoon. Ori osoittautui kipeäksi, kuten pian koko Tiaisen tallin muutkin hevoset. Orin loppuvuotta varjosti vielä suolitukos.

Millstone's Eager kilpaili vielä vuodet 2009 - 2013, mutta vuosittain startteja tuli enimmillään kymmenen ja vanhaa Eageria nähtiin vain välähdyksittäin. Viimeisen voittonsa se otti 10.6.2010 Suur-Hollolan alkukilpailussa (kuva alla). Se selviytyi välierän kolmosena finaaliin, mutta laukkasi siinä hylkäykseen. Viimeinen suurempi menestys tuli saman vuoden Suomen mestaruudessa, siinä ori oli Target Hossin ja Magical Queenin jälkeen erinomainen kolmonen. Pelaajat pitivät Eageria jo sen verran eilispäivän sankarina, että sijakerroinkin oli kova 5,67.

Jäähyväiset radoille Millstone's Eager jätti viime hetkellä, kun 12-vuotiaana kilpailuoikeus oli päättymässä. 28.12.2013 se tuli Jokimaalle päättämään uransa. Suurin loistokkuus oli jo totta kai takana, mutta ei mistään kehäraakistakaan voitu puhua, taulu näytti ennen viimeistä starttia tältä: 4,2,2,8,4. Upean kilpaorin ura päättyi hylkäykseen, mutta se ei himmennä sen saavutuksia. Parhaimmillaan Millstone's Eager oli ollut Suomen paras ja pitkällä matkalla maailmanluokkaa. Niin sen muistavat kaikki raviurheilun ystävät.

Hevosurheilunlehden torstai 28.5. numeron Vielä on virtaa -sarjassa käydään Savonlinnassa katsastamassa, miten 19-vuotias Millstone's Eager viettää hyvin ansaitsemiaan eläkepäiviä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi