Velin Vinke otti monta makeaa voittoa Antti Teivaisen ohjastamana. Jyväskylässä vuonna 2008 siitä leivottiin ravikuningatar. Kuva Tapio Mäenpää.
Velin Vinke otti monta makeaa voittoa Antti Teivaisen ohjastamana. Jyväskylässä vuonna 2008 siitä leivottiin ravikuningatar. Kuva Tapio Mäenpää.

Vielä on virtaa - Velin Vinke

Ravikuningatar Velin Vinke nosti Soinin raviurheilevan Suomen kartalle.

Aarne Halla-aho osti Veli Myllykoskelta kolme Kata K:n varsaa. Täyssisaruksista Velin Vilske pääsi numeroihin 35,9, Velin Vire juoksi ennätyksen 30,3, mutta nuorimmainen, neljäkuukautisena Halla-aholle tullut Velin Vinke on osa suomalaista ravihistoriaa.

Velin Vinke juoksi kolmevuotiaana elokuussa opetus- ja koelähtönsä. Kilpaura alkoi seuraavan vuoden helmikuussa kangerrellen, tuloksena kaksi hylkäystuomiota. Loppukaudesta pyörä alkoi kuitenkin jo pyörimään, ja tamma voitti mm. kaksi 2 400 euroan arvoista lähtöä, Vaasassa Hippoksen tammasarjan ja Forssassa Nuorten sarjan. Velin Vinkea ei oltu maksettu Villinmiehen Tammakilpailuun, saati sitten Derbyyn, mutta viisivuotiaana se nousi ikäluokkansa tammojen ykköseksi. Tawaststjernan Muisto-ajon kakkosena syntyi hieno ennätys 23,5a ja arvokkain ykkönen oli Ilkka-ajo.

Kuusivuotiaana Velin Vinkeellä lähdettiin jo Forssan Kuninkuusraveihin. Avausmatkalla se oli kolmas, mutta sunnuntain suorituksia sotkivat laukat. Tuloksena kuitenkin ensikertalaiselle mainio kokonaiskilpailun viides sija. Seuraavaa vuotta varjosti hankosidevamma, mutta kahdeksanvuotiaana Velin Vinke tuli entistä ehompana takaisin. Jyväskylän Kuninkuusraveihin saapui huippukuntoinen tamma. Titteliä puolustava B.Helmiina oli toki vielä suosikki, mutta Velin Vinkeä pidettiin sen kovimpana haastajana. Avausmatka kuitenkin viilensi innokkaimpien ihailijoiden tunteita. Velin Vinke jäi keulasta neljänneksi, B. Helmiinan voittaessa. Sunnuntaina nähtiin kuitenkin Velin Vinkeeltä jotakin odottamatonta. Mailin voitto ei ollut vielä yllätys, mutta se oli, että Velin Vinke pesi hallitsevan kuningattaren tämän mielimatkalla, kolmella kilometrillä. Katsomossa taitettiin peistä, kumpi on kuningatar. Lopulta selvisi, että Velin Vinkeellä ja B.Helmiinalla on täsmälleen sama kokonaisaika, ja seppeleen ratkaisi pitkän matkan sijoitus. Kuningatar oli Velin Vinke!

Vuosi jatkui tittelin jälkeenkin huipputunnelmissa. Syyskuussa se voitti Vermossa uudella tammojen volttilähetyksen SE-ajalla 23,6ke, ja vain kymmenen päivää myöhemmin se nipisti Lappeenrannassa siitä vielä täyden sekunnin pois. Tulos 22,6ke on edelleen Suomen ennätys.

Lappeenrannan vuoden 2009 kuningatarkilpailussa Velin Vinke näytti kahden matkan voiton jälkeen kulkevan vääjäämättömästi kohti seppeleen uusimista. Se johti 0,6 sekunnilla ennen päätösmatkaa, mutta väsyi sen viimeisellä puolikkaalla niin, että tippui kokonaiskilpailun viidenneksi, 6,7 sekuntia kuningatarkautensa aloittaneelle I.P. Vipotiinalle hävinneenä. Velin Vinken epäonni kuningatarkisassa jatkui seuraavanakin vuonna. Se oli avausmatkan kakkosen ja mailin kolmosen jälkeen vain 0,3 sekuntia I.P. Vipotiinan perässä. Vielä maalisuoralla se näytti ottavan hopeaa ollessaan toisena, mutta silloin yllätti laukka ja tuomio hlo5.

Vuonna 2011 Velin Vinkeellä oli ongelmia alkukesästä ja se meni Jouko Tarvaiselle. Shamaani ei ehtinyt saada tammaa kuningatarkilpailun vaatimaan kuntoon, eikä sitä ilmoitettu Tampereelle. Velin Vinke siemennettiin heinäkuun lopulla Joihurilla, mutta ei tiinehtynyt. Seuraavankaan vuoden siemennykset Villihotilla eivät tuottaneet tulosta. Velin Vinke oli vielä Mikkelin kuningatarkilpailussa kuudes ja päätti kilpauransa lokakuussa. Seuraavana vuonna Villihotin siemen jo tarttui ja viime vuonna syntyi ori Hallan Poika. Uusinta Vieskerillä tuotti myös tulosta ja tämänkesäinen tammavarsa on saanut nimen Hallan Rinsessa. Nyt tamma kantaa Tuokkolan Touhosta ja kyseessä on tilausvarsa oriin omistaja Jukka Räbinälle.

Vielä on virtaa -sarjassa käydään läpi kaviouran entisten tähtien saavutuksia. Verkkoartikkelisarja on jatkoa Hevosurheilu-lehdessä keskiviikkoisin julkaistavalle Vielä on virtaa -sarjalle, jossa käydään tapaamassa entisiä tähtiä paikan päällä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi