B. Helmiina voitti 2008 Jyväskylän kuningatarkilpailun mailin, mutta jäi kokonaiskilpailussa toiseksi. Velin Vinkeellä ja B. Helmiinalla oli sama kokonaisaika, mutta päätösmatkan sijoitus ratkaisi. Kuva Juhani Länsiluoto.
B. Helmiina voitti 2008 Jyväskylän kuningatarkilpailun mailin, mutta jäi kokonaiskilpailussa toiseksi. Velin Vinkeellä ja B. Helmiinalla oli sama kokonaisaika, mutta päätösmatkan sijoitus ratkaisi. Kuva Juhani Länsiluoto.

Vielä on virtaa - B. Helmiina

Kaksinkertainen ravikuningatar B. Helmiina tunnettiin kaviourilla väkivahvana, mutta epävarmana huipputammana.

Reijo Borgströmin kotikasvatti B. Helmiina oli lahjakkuus alusta alkaen. Nelivuotiaana se starttasi neljä kertaa, voitti kolme ja oli kerran kakkonen. Viisivuotiaana se murtautui ikäluokkansa huipulle. Derbyssä tammaa ei nähty, mutta voitot Pikkukunkussa ja Villinmiehen Tammakilpailussa kertoivat sen kyvyistä.

B. Helmiina jatkoi tasaisen varmaa nousuaan kohti tammahuippua, ainoastaan laukat sillloin tällöin hidastivat sen kulkua. Kuningatarkilpailuun se osallistui ensimmäistä kertaa Forssassa vuonna 2006, ja seppelöitiin heti.

Tällä lailla olimme virkeinä sunnuntaina, sekä mies, että hevonen. Ja vaimokin katsoi, ettei kuskin tullut otettua yhtä pulloa keskiolutta.

Reijo Borgströmin selvitys, miksi B. Helmiina kävi väliyön Forssasta kotona Nuijamaalla.

Seuraavana vuonna Kouvolassa B. Helmiina otti toisen tittelinsä, eikä kauas jäänyt kolmaskaan. Jyväskylässä 2008 B. Helmiina ja Velin Vinke päätyivät samaan kokonaisaikaan ja seppeleen kohtalon ratkaisi päätösmatkan sijoitus. Velin Vinke voitti 3100 metriä ja B. Helmiina oli toinen, näin kuningattareksi leivottiin Soinin tammaylpeys.

B. Helmiina jatkoi tämänkin jälkeen menestystään tammahuipulla, mutta lisääntyneet kiimaongelmat aiheuttivat yhä suurempaa epävarmuutta suorituksiin. Ari Moilanen ajoi tamman kolme viimesitä kilpakautta ja vielä Mikkelissä 2012 valjakko vei kuningatarkilpailun avausmatkan. Viimeiset starttinsa B. Helmiina juoksi kesällä 2013, sen jälkeen sitä on siemennetty vuosittain, mutta vielä se ei ole saanut jälkeläistä.

Vielä on virtaa -sarjassa käydään läpi kaviouran entisten tähtien saavutuksia. Verkkoartikkelisarja on jatkoa Hevosurheilu-lehdessä keskiviikkoisin julkaistavalle Vielä on virtaa -sarjalle, jossa käydään tapaamassa entisiä tähtiä paikan päällä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi