Better Better Best oli ikäluokkansa tähti. Kuva: Pekka Salonen.
Better Better Best oli ikäluokkansa tähti. Kuva: Pekka Salonen.

Vielä on virtaa - Better Better Best

Vuoden 2001 Eugen Pylvänäisen muistoajon voittaja Better Better Best viettää eläkepäiviään Minna Rädyn luona Uimaharjussa, reilun 50 kilometrin päässä Joensuun keskustasta.

Eletään vuoden 2000 elokuuta. Allekirjoittanut on 17-vuotias pojankloppi ja käynyt muutaman vuoden raveissa. Sen sunnuntain kuhina Joensuun raviradan alakerran totohallissa jäi jostain syystä mieleen. Syy oli Better Better Best.

Paikalliset pelimiehet kävivät kuumana.

"Hannulla ja Astalla on uusi jenkki."

Uraansa avanneen varsan kohdalla voltin vitonen epäilytti. Eikä turhaan. Better Better Best otti pahan laukan, mutta näytti kykynsä kirimällä kaukaa takaa kolmanneksi. Leo Laakkosen Tas Antoinette voitti ja Pekka Roihan Prince Gate oli toinen.

"Joensuun avausstartissa se laukkasi heti ja jäi pomppimaan jääden toistasataa metriä kärjestä. Kari Rosimo ajoi sen kuitenkin maaliin. Se oli viimeisessä kurvissa viimeisenä, mutta tuli vielä kolmanneksi. Se kulki 14 viimeiset 2000 metriä", Hannu Laakkonen kertoo 10.8.2001 ilmestyneessä Tapio Mäenpään tekemässä Hevosurheilun kuukauden hevonen -jutussa.

Laakkonen muistelee kaiholla Better Better Bestin menestysvuosia.

"Better Better Best oli superlahjakas hevonen. Kovaluokkaisin hevonen mitä minulla on koskaan ollut, vaikka meillä on ollut periaatteessa vielä paljonkin kovempia hevosia. Kellään ei ole ollut niin alhaiset pulssit kuin Better Better Bestillä. Uskomatonta, miten hevonen meni radalla, jos vertaa siihen miten sitä pystyi treenaamaan. Ruuna oli niin hankala treenattava. Sitä ei oikeastaan pystynyt valmentamaan ollenkaan. Se meni vain lahjoillaan", Laakkonen selvittää.

"Mikko osti sen vuotiaana huutokaupasta 10 000 dollarilla. Kolmevuotiaana hevonen tuli Suomeen ja perustettiin kimppa."

Voitot naapurimaan puolella ovat jääneet syviten valmentajan mieleen.

"Nuorelle pojalle Solvallan V75-voitto oli kova juttu. Sellaiset eivät ole tänäkään päivänä normaaleja juttuja suomalaisille. Jälkikäteen tuollaista voittoa osaa arvostaa vielä enemmän. Jenkkihevoselle lätkäistiin vielä 600 000 kruunun pakkostarttisumma, kun se meni Ruotsiin kilpailemaan. Better Better Best voitti Super Photo Kosmoksia, jotka olivat Elitloppet-tason hevosia siihen aikaan."

"Uran kesken jääminen harmittaa. Hevoselle tuli allergiaa eikä sen henki kulkenut kunnolla. Verikokeita lähetettiin Sveitsiin ja selvisi, että mäkäräiset olivat aiheuttaneet allergian."

Lue Better Better Bestistä lisää keskiviikon Hevosurheilusta.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi