Keskiviikkoillan tähtenä tuikkii tappioton 4-vuotias Ecurie D.
Keskiviikkoillan tähtenä tuikkii tappioton 4-vuotias Ecurie D.Kuva: Anu Leppänen

Aetos Kronos ja Brother Bill haastavat Ecurie D:n

Eskilstunan keskiviikon 86-kierros on huipputasokas. Illan kruunaa 4-vuotislähto, jonka suurimpana tähtenä tuikkii voittamaton Ecurie D.

Fyraåringstestet-kisassa matkana on Ecurie D:lle ensimmäistä kertaa 2640 metriä. Frode Hamren valmentama ja Marko Kreivin osaomistama Ecurie D on voittanut kaikki 10 starttiaan.

”Uskon, että pitkä matka on etu Ecurielle. Ori juoksee todennäköisesti takakengät jalassa, haluan säästä kavioita Hugo Åbergs Memorialiin. Kunnioitan kovia vastustajia, mutta Ecurie on osoittanut selviytyvänsä kaikista tehtävistä”, Hamre sanoo vihjeohjelmassa.

Mielenkiintoisin vastustaja tulee Timo Nurmoksen tallista. Kriteriumin kakkonen ja Breeders Crownin ykkönen Brother Bill aloittaa 4-vuotiskautensa. Aetos Kronos taas on voittanut neljä miljoonan kruunun ykköstä. Viimeisin oli Kungapokalen toukokuussa.

Avoimessa lähdössä nähdään kaksi tauolta palaajaa. Vuoden 2018 St Michelin sankari Heavy Sound kohtaa Who’s Whon, jonka viimeisin kisa on Ranskasta joulukuulta.

Petra Huhdin 3-vuotias Sahara Jaeburn aloittaa uransa Nurmoksen tallista illan avauslähdössä. Tuomas Korvenojan Lady Rock aloitti voitolla ja kohtaa 3-vuotislähdössä Readly Expressin pikkusiskon Fabulous Pellinin.

Katja Melkon Estelle Nordique saa Mälardals Cupin finaalissa vastaansa Petri Salmelan Lovemoren. Hannu Korven Grainfield Aiden starttaa hopeadivisioonassa. Langen’s Hound Dog ja Eagle Owl kohtaavat ennen 86-kierrosta.

Eskilstunan 86-ravit starttaavat kello 19.05. Toto86-peli sulkeutuu kesäaikaan 20.20.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi