Tähden Piirros, työmestari vuosimallia 2017.
Tähden Piirros, työmestari vuosimallia 2017.Kuva: Anna Karhila

Tähden Piirros geenitieteen historiaan

Suomenhevonen on entistä monipuolisempi hevosrotu.

Kuten maanantaina 13. syyskuuta järjestetyssä 'Parrasvaloissa Tähden Piirros' -tilaisuudessa Sysmässä todettiin, suomenhevosen neljä jalostussuuntaa käyvät melkein mihin vain ratsastuksesta raviurheiluun, työajoon ja sosiaalipedagogiseen käyttöön. Nyt myös vertailugenomina toimimiseen, sillä suomenhevostamma Tähden Piirros on maailman toinen hevonen, jonka koko geeniperimä eli genomi on selvitetty.

Se ensimmäinen hevonen oli täysiveritamma Twilight, jonka genomi avattiin vuonna 2007.

Suomalaisen vertailugenomihankkeen takana on Luonnonvarakeskus Luke ja tutkimusprofessori Juha Kantanen.

"Näyte haluttiiin työhevosesta, koska työhevosella on niin iso historiallinen merkitys", Kantanen kertoo.

Mikä on vertailu- eli referenssigenomi? Se on mahdollisimman kattava ja aukoton malligenomi, jollainen on tieteellistä tutkimusta varten oltava kustakin eläinlajista. Malligenomia voi käyttää kaikkeen kansainväliseen tutkimukseen.

Genomi on eliön koko perimäaines, joka koostuu DNA:sta. Genomin avaaminen on suhteellisen hintavaa, Tähden Piirroksen kohdalla kustannukset nousivat 30 000 euroon.

Miksi suomenhevosesta haluttiin oma malligenomi?

"Koska tutkijat näkevät että kotieläintutkimuksiin ei yksi referenssigenomi riitä, sillä rodut ovat geneettisesti niin erilaisia", Kantanen kertoo.

Suomenhevosestahan on jo löydetty geneettisiä erikoisuuksia, kuten esimerkiksi sukulaisuusuhde przewalskinhevoseen. Sitä ei vielä tiedetä, kuuluuko Tähden Piirros siihen suomenhevosten emälinjaan, jossa on przewalskin geenejä.

"Se kyllä selvitetään", Kantanen lupaa.

13.9. klo 22 korjattu Twilightin genomin avausvuosi 2007:ksi (ei 2012).

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi