Sata vuotta ratsastusta Hevosurheilussa

Kun Hevosurheilun ratsastusosuus laajeni toukokuussa 1997 kaksisivuisesta nelisivuiseksi, takana oli jo pitkä pätkä ratsastushistoriaa. Ja ihan vaan historiaa. Ratsastus kun on kuulunut hevosurheiluun ja Hevosurheiluun aina, koko hevoslehden 100-vuotisen olemassaolon ajan.

Uusi nelisivuinen ratsastusosio alkoi 30.5.1997 uutisella, jossa taustoitettiin päätöstä. Uutinen oli liitteen etusivulla, mutta vasta kakkosena, sillä tärkeämmäksi nostettiin, että Kyra Kyrklund oli juuri voittanut Flyinge Amiralilla Hampurin GP kürin. Eritystä hohtoa toi se, että taakse jäivät niin Nicole Uphoff-Becker kuin Karin Rehbein superoriillaan Donnerhall. 

15 kertaa vuodessa ilmestynyt Ratsastaja-lehti oli keväällä 1997 juuri fuusioitu Hevosurheiluun, minkä ansiosta ratsastusuutisten ilmestyminen lisääntyi 53 kertaan – niin moneen, kuin vuodessa oli perjantaita – ja Hevosurheilussa ratsastuksen sivumäärää kasvatettiin peräti neljään.  Tapio Mäenpään, Leena Mäenpää-Wirtzin ja Leena Alérinin ympärille muodostuneeseen tiimiin nousi uutena vetäjänä Anna Perho. 

”Hevosurheilun vahvimpiin valtteihin on kuulunut aina ajankohtaisuus, nyt  ratsastuksen uutiset tulevat entistä tuoreempina joka perjantai Hevosurheilussa”, kirjoitti fuusiosta silloinen päätoimittaja Jorma Kemiläinen, juuri päättyneen Hevosen viikon innoittamana. ”Hevonen yhdistää mitä moninaisimmilla tavoilla: harrastuksena, ammattina, huippu-urheiluna, pelikohteena, työnä, viihteenä...”

27 vuotta ja suurin piirtein 1400 perjantainumeroa myöhemmin tuoreus ja ajankohtaisuus olivat jälleen motivaattoreina, kun tehtiin päätös siirtää  Hevosurheilun Ratsastus kokonaan verkkoon vuoden 2023 päättyessä. Tämä ei ollut iloinen uutinen kaikille. Perjantailehti oli ehtinyt nousta monelle tavaksi aloittaa viikonloppu ratsastusjuttuja lukemalla. Ratsastusliitteen sivumäärä oli eri päätoimittajien aikana vähitellen noussut ensin kahdeksaan, sitten 12:een. 

”Olisihan se printissä voinut olla sen aikaa, kun printti vielä olemassa on. Toisaalta, enhän itsekään lue enää mitään mediaa missään muussa, kuin digimuodossa”, tätä nykyä jo eläköitynyt, mutta hevosmediaa edelleen seuraava lehden toimitussihteeri Mäenpää toteaa nyt.

Niin lähes shokki kuin se viime lokakuussa osalle lukijoista ja tekijöistäkin olikin, digiin siirtyminen tuntuu oikealta ratkaisulta. Tänä päivänä uutiset vanhenevat tunneissa, printin tila on aina rajallinen ja lehtien jakelu postin kautta epävarmaa. Optimistisimmatkin arviot ylittänyt tilaajamäärä yhdistettynä verkkojuttujen katselumääriin antaa myös ymmärtää, että ajankohta oli oikea. 

Ensimmäinen kokeilu tähän suuntaan tehtiin jo Stiina Ikosen päätoimittajakaudella, jolloin viikonlopun ratsastustulosuutisointi hoidettiin vuodesta 2015 lähtien joidenkin vuosien ajan vain verkossa ilmestyneen RatsastusPLUS:n kautta.

Pitkäaikainen toimitussihteeri, ravi- ja ratsastusurheiluentusiasti Mäenpää muistaa, että hänen ratsastustoimittamisensa alkoi pienimuotoisena  jo 1970-luvun loppupuolella armeija-aikoina Niinisalossa, mutta sai siivet huhtikuussa 1985, jolloin maailmancupin finaali hypättiin Berliinissä ja kisan voitti Conrad Homfeld Abdullahilla. 

14.6.1985 hän kokosi monisivuisen ”jättiliitteen” ratsastuksesta Finnderbyn innoittamana. Jutussa haastateltiin muun muassa SRL:n päävalmentajaa, ensimmäistä Horse Show’taan jo puuhannutta Tom Gordinia. 

Mäenpää näkee suuressa roolissa vuodesta 1974 lähtien päätoimittajana olleen Jyrki Kamisen modernit visiot. Ja tietysti aikakauden. ”Ne olivat hevosurheilulajien räjähdysmäiset kasvun vuodet.”

Supersuosittu raviurheilu oli ykkönen, mutta myös ratsastuksen saama palstatila kasvoi 1980-luvulla nopeasti. Tuon kymmenluvun alkupuolella Hevosurheilun ratsastusjutut olivat pitkälti H.U. Bertuksen eli silloisen SYP:n tiedotusosaston johtotehtävissä työskennelleen Martti Peltomäen kynästä. 

Jeanette Ehrnroothin, ruotsalaiskouluratsastaja Sirin äidin,  lempiaihe kirjoittajana 1980-luvulla oli kouluratsastus, joskin muutkin lajit kävivät, olihan hänen isoisoisänsä Lars Ehrnrooth osallistunut Pariisin olympialaisissa kenttäratsastukseen.  SRL:n tämän hetkinen urheilujohtaja Jutta Koivula kirjoitti 1980-1990-lukujen molemmin puolin Hevosurheiluun pitkään kenttäratsastuksesta.

2000-luvun toisella puolikkaalla avustajana aloitti Margit Ticklen, joka sittemmin perusti oman verkkojulkaisunsa. Miia Lahtinen on tehnyt Hevosurheilua kymmenisen vuotta.

Verkkolehden aloittaessa täydellä teholla kirjoituspuolelle saatiin lisäksi Fatima Mattila, Paula Rintamaa ja viimeisimpänä kesätoimittajamme Ella Jauhiainen, kaikki lajissa joltakin kantilta tukevasti mukana. Kuvaaja Outi Räisänen on tiimissä mukana. Neljä viimeksimainittua muodostavat toimituspäällikkönä toimivan allekirjoittaneen kanssa ratsastustoimituksen pikaviestiryhmän.

Hevosen rooli ja urheilu

Hevosurheilun arkistoa selatessa kristallisoituu se, miten dramaattisesti hevosen rooli yhteiskunnassa on muuttunut.

Lehden nimenmuutos Hevostaloudesta Hevosurheiluksi vuonna 1972 ei tapahtunut sattumalta, se oli pitkän jatkumon tulos. Onko jossakin vaiheessa kenties jälleen nimenvaihdoksen aika, sen aika näyttää.

Vaikka kirjoittajat vuosien mittaan ovat vääjäämättä vaihtuneet ja vaihtuvat jatkossakin, ratsastus on ollut hevoslehdessä (näin Hevosurheilua yhä tänä päivänäkin kutsutaan, toim. huom.) mukana aina. Ei toki pääosassa. Vanhoja lehtiä selaamalla tajuaa, että ratsastus on laji, joka vasta 1950-luvulla oli aloittanut muuntumisensa sotilaiden ajanvietteestä kaiken kansan lajiksi, ja että hyvin pitkään maaseutuväestön hevosenpitoon perustunut ravikilpaileminen oli suomalainen hevosurheilun harjoittamismuoto numero yksi.   

Takavuosina ratsastuksesta kirjoitettiin harvakseltaan, mutta kylläkin aina tarvittaessa. 

Esimerkiksi vuonna 1937 kevätnumero 6–7 oli todellinen ratsastuksen jättinumero. Siinä ennakoitiin tulevia, kesäkuussa Helsingissä pidettäviä Pohjoismaiden mestaruuksia.

”Ei vielä kertaakaan tätä ennen ole maassamme nähty ulkomaiden huippuluokan hevosia”, aloitti juttunsa W. Rommi.  Kannessa oli kuva suomenhevosesta esteillä, tamma Eilaa ratsasti eläinlääkintämajuri Estola. 

Olympiavuonna 1952 E. Tirronen raportoi ratsastuksesta Helsingissä: ”Täpötäysi stadion sai nähdä mitä kauneimman esteratsastuskilpailun.”

Suomen joukkueesta pääsi ensimmäisellä kierroksella valitettavasti läpi vain majuri Roiha ”vanhuudenkankealla Roallaan”.

Vuosina 1924–1927 julkaisun nimi oli Hevoslehti, toimitus sijaitsi Helsingissä Uudenmaankatu 20:ssa ja pääpaino oli suomenhevosessa rotuna. Ensimmäisessä numerossa todettiin varsin enteellisesti, että "lehden ohjelma käsittää myöskin hevosurheilun, ravikilpailujen ja sotilas- ja siviiliratsastuskilpailujen selostuksia". Tammikuun 1924 ensimmäisessä numerossa olikin ilmoitus Suomen Ratsastusliiton järjestämistä kilpailuista erirotuisille hevosille 24.2.1924. Ilmoittautumistietoja, joissa tuli olla hevosen nimi, väri, sukupuoli, ikä, omistaja, ratsastaja ja omistajan värit, pyydettiin Eversti A. Degerholmille liiton kansliaan Itä-Heikinkatu 9:ään. 

Itä-Heikinkatu? Nimi on vuodesta 1942 ollut Mannerheimintie.