Ihan omanlaisensa taistelu
Suur-Hollola ajetaan tulevana viikonloppuna 46. kerran. Kilpailu on aikojen saatossa kokenut useampiakin muutoksia. Tällaisena kilpailua nuorempana märkäkorvana allekirjoittanut ei edes muista tai tiedä kaikista, mutta kisaa todennäköisesti vahvimmin määrittelevä muutos nähtiin jo neljäntenä kilpailuvuonna.
Suur-Hollola-voittajien kunniataulua koristavat alkuvuosilta nimet R.A.C. (syntymämaa Tanska), Meadow Trish (USA) ja Teodor (Tanska), ennen kuin 1978 kisa rajattiin vain Suomessa syntyneille. Sen jälkeen tarjolla on ollut nykyisen sloganin mukaan parasta suomalaista raviurheilua.
Kilpailun konsepti aiheuttaa joka vuosi enemmän tai vähemmän keskustelua. Vielä 90-luvulla karsinnat ajettiin viikkoa ennen finaalia, mutta vuodesta 2000 eteenpäin kilpailu muuttui tuplahiitiksi, välierät ja finaali samana päivänä. Hevosmiesten tietotoimiston mukaan tähän malliin siirryttiin ulkomailta käsin operoivien valmentajien toiveesta hevosten kulkemisen helpottamiseksi.
Viimeisin iso muutos kilpailuun nähtiin vuonna 2011. Se oli ensimmäinen vuosi, kun hevoset kilpailivat välierät lauantaina ja finaalin sunnuntaina. Voittaja oli Timo Nurmoksen valmentama ja Jorma Kontion ohjastama Target Hoss.
Tänä vuonna eniten parranpärinää taisi aiheuttaa Hachiko de Veluwea valmentavan Nurmoksen ilmoitus (HU verkkosivut 8.5.) siitä, että hevonen ei puolusta viimevuotista Suur-Hollola-voittoaan, vedoten kilpailun kovuuteen. ”Kilpailussa ajetaan lauantaina karsinnat ja sunnuntaina finaali, enkä mä tykkää, että hevosta rääkätään sillai”, Nurmos totesi raflaavasti.
Nurmos on toki menestynyt Suur-Hollolassa erinomaisesti. Vuosina 2007–2010 kilpailun voittaja tuli hänen tallistaan kolme kertaa neljästä. Nykymallin aikana Nurmos on voittanut kisan kahdesti.
Kahden päivän konseptilla on kilpailtu yhdeksän kertaa (2011–2019). Näistä kuudella kerralla finaalin voittaja meni sunnuntaina kovemman ajan kuin yksikään karsintavoittaja lauantaina. Vuonna 2014 finaalissa syntyi jopa Suomen ennätys, kun Super Frido pyyhkäisi täyden kilpailumatkan aikaan 11,3. Myös kahtena viime vuonna on finaalissa nähty 11-alkuisia aikoja (Ranch Kelly 11,8 ja Hachiko de Veluwe 11,6).
Ylivoimaista kahtena peräkkäisenä päivänä kilpaileminen ei terveille huippuhevosille ole, ainakaan, jos jotain voi päätellä viime vuosien finalistien starttaamisesta Suur-Hollolan jälkeen. Viime vuonna Lahti jäi viimeisimmäksi startiksi vain Ranch Kellyllä, joka todettiin kantavaksi Suur-Hollola-päivänä, ja Benjamin Evolla, joka sai startissa haavan jalkaansa ja on sen jälkeen kärsinyt muistakin terveysmurheista. Vuoden 2017 ja 2018 finalisteista kaikki ovat jatkaneet kilpauraansa myös Suur-Hollolan jälkeen.
Allekirjoittanut ei kuulunut Jokimaan johtokuntaan silloin, kun välierät aikanaan päätettiin siirtää lauantaille. Arvailen kuitenkin, että muutoksella haettiin yleisöystävällisyyttä ja joukosta erottautumista. Kahden hiitin kilpailuja on muitakin, mutta Suur-Hollola on ihan omanlaisensa taistelu.
Yleisön näkökulmasta nykyinen konsepti on huippu. Jännitys säilyy koko viikonlopun, ja väliyön voi spekuloida ja psyykata tulevaa finaalia. Kisa on kova, mutta niin sen tällä tasolla pitää ollakin. Täyttä työtä korkeimmalla tasolla kilpaileminen on aina, puhuttiin sitten kahdesta hiitistä samana päivänä tai peräkkäisinä päivinä. Jos hevonen ei ole sataprosenttisessa kunnossa, on joka kisa huipputasolla riski. Eri tyyppiset kilpailut sopivat eri hevosille, valmentajan viisautta on osata kilpailuttaa omaa kultakimpaletta oikein.
Mikään ei ole pysyvää, paitsi muutos, joten seuraavien 45 vuoden aikana näemme varmasti Suur-Hollolaa ajettavan eri konsepteilla ja eri säännöillä. Maailma tai kyseinen kisakaan ei ole valmis. Mutta näiden sääntöjen voimassa ollessa voimme tulevana väliyönä spekuloida voittajaa vaikka sen perusteella, että vain neljä kertaa on viimeisen 13 vuoden aikana finaalin voittanut joku muu kuin karsintavoittaja. Kuinka käy tänä vuonna?
Johanna Heinonen
Kirjoittaja on Jokimaan raviradan johtokunnan jäsen
