Kolmen hevosen taktiikalla, mutta tuloksekkaasti. Tanskan Mia Hastrup keikkui kärjessä perjantain välituloksissa. Kuva Totofoto
Kolmen hevosen taktiikalla, mutta tuloksekkaasti. Tanskan Mia Hastrup keikkui kärjessä perjantain välituloksissa. Kuva Totofoto

Kenttäratsastajat matkasivat Suomen lumimaisemista Etelä-Ruotsin kevätkisoihin

"Lunta on ollut kyllä ihan riittämiin", Lapinlahdelta Pohjois-Savosta Landskronan Tågarpsortens Ryttarföreningin kevätkisoihin matkannut Kirsi Oksanen sanoi. "Lumilingolla sai ajaa maneesin katolta lunta, niin paljon sitä kertyi."

Etelä-Ruotsin kevätkisat olivat kuin alkufanfaarit kauteen pohjoismaisille ratsukoille. Innoissaan olivat norjalaiset, tanskalaiset, suomalaiset kuin ruotsalaisetkin.

"Talven treenijaksot ovat menneet hyvin sekä maneesissa että pellolle rakentamallamme erityisellä harjoitusradalla. Välillä on haettu hangesta ihan voimatreeniä", Tacatálla perjantain matalaan 90 sentin luokkaan lähtenyt Kirsi Oksanen kertoi. Sunnuntain maastokoetta häneltä odottavat Guardiani ja Mayday II.

Ruotsissa riitti toki valoa ja lumesta ei ollut tietoakaan, mutta itätuuli oli niin jäätävä ja voimakas, että paikoin ulkona oli vaikea ihmisten liikkua vastatuuleen.

Susanne Orelma-Törmänen meni perjantain avausluokan Doria II:llä ja Gouvernante van de Donkhoevella vain kilpailunumeroa lennossa vaihtaen ja Paavo Huttunen lihaksikkaalla Bras de Ferillä.

Astetta korkeammassa perjantailuokassa Huttunen otti Blueberryhill's Blue Beautyllä hyvän kauden avauksen perjantaina, kun kilpailtiin kouluratsastuksessa ja esteillä. Anni Sahlströmillä oli hyvä ote Constanzalla ja Kristiina Purdy täydensi suomalaispanosta perjantaina Florinalla.

Viikonloppuna kisaavat myös Henrik Wickström Licoralla, Henna-Riikka Väisänen Balenolla ja Kristiina Purdy Chiefillä.

Katseet Sopotiin

"Valtaosa täällä kilpailleista suomalaisista lähtevät Sopotiin, jossa on viikon välein kahdet kilpailut, ensin matalammalla tasolla ja sitten viikon kuluttua kansainväliset 1-3 tähden luokat."

Sopotiin on Huttusen mukaan tulossa vahva suomalaisedustus, koska Saksasta Elmo Jankarin ja Sanna Siltakorven luota tulee muitakin suomalaisia.

"Sopotissa on hyvät radat ja kilpailut järjestetään hyvin."

Sopotin jälkeen valtaosa suomalaisratsukoista siirtyy kilpailemaan Suomeen. Osa suunnittelee tekevänsä syksyllä uuden iskun Etelä-Ruotsin kilpailuihin.

Paavo Huttunen hakee kansainvälistä menestystä. Hän ei kilpaile Suomessa tänä vuonna, kuten ei viime vuonnakaan.

"Hevoset ovat Anna Hassön tallissa täällä Etelä-Ruotsissa, josta minun on helppo käydä Euroopan kilpailuissa."

Landskronan kilpailuista Huttuselle hakevat tuntumaa jo ykköstykit Zimzalabim ja Ebony Angel, jotka lähtevät seuranaan Blueberryhill's Blue Beauty Puolan kiertueelle Sopotiin 27.-29.4. sekä 4.-6.5. ja jatkavat Baborowkoon toukokuun 25. - 27. päivä.

Susanne Orelma-Törmänen ja Doria II kouluradalla. Kuva: Totofoto

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi