Pekka Korpi pääsi seremonioihin kasvattajan, omistajan, valmentajan sekä ohjastajan roolissa.
Pekka Korpi pääsi seremonioihin kasvattajan, omistajan, valmentajan sekä ohjastajan roolissa.Kuva: Kirsi Kantokoski

Arctic Elsa hyödynsi kilpasiskojen laukat

Kolmevuotiaiden tammojen Kasvattajakruunu päättyi Seinäjoella kolmanneksi eniten pelatun Arctic Elsan ja Pekka Korven juhliin.

Jo välieränsä viime kuussa voittanut Arctic Elsa oli lopulta ylivoimainen, kun toisen välierän kärkipari Peanuts - Bosses Lady pilasi laukkoihin.

Suosikiksi luotettu ikäluokan valtiatar Bosses Lady lähti lujaa ja riisti kärkipaikan Peanutsilta, joka kaarteeseen mentäessä sekosi askelissaan. Peanutsin peli oli samassa menetetty.

"Vauhti oli kovaa ja Bosses Lady pääsi niin paljon meidän etupuolelle, että rupesin jo hollaamaan", Peanutsia ajanut Jukka Torvinen selvitti tilannetta. "Tapiolla varmaan valui lähelle meitä, ja mekin ajauduttiin lähelle sisätolppia. En tiedä, tuliko siinä pieni hipaisu, mutta se on ajettu lähtö. Harmi sinällään, sillä meillä oli hevonen hyvän tuntuinen."

Bosses Lady hallitsi tapahtumia pitkään voittajan elkein, mutta loppukaarteen alussa sen ravi yllättäen hukkui ja vaihtui laukaksi. Koko ajan perässä tullut Arctic Elsa pääsi kiertelemättä kärkeen ja irtosi samassa omille teilleen.

"Laukkoja tuli aika monelle, ja kyllähän mulla meni kuin elokuvissa. Harvoin se juoksu tuolla lailla menee", Pekka Korpi myönsi. "Hevonen tuntui hyvältä siinä perässä, ja kyllä mä ajattelin, että jos tilaa, laitan Tapsalle hanttiin."

Arctic Elsa on Pekka Korven Star Racingin kasvatti ja edelleen omistuksessa. Sen isä on hänen oma Express It ja emä jo kolmetoista varsaa tehnyt El Miss Eeva, jonka jälkeläisistä Arctic Elsa alkaa olla parhaimmistoa.

Kasvattajakruunun 30 000 euron ykköspalkinto tuli 2100 metrin matkalla ajalla 16,4a. Arctic Elsan koko voittosumma nousi lähes 75 000 euroon.

"Se on ihan sellainen kuin ittiläiset on. Sitä saa treenata, eikä se tykkää siitä huonoa", Pekka Korpi kuvaili. "Se on tosi rauhallinen ja sellainen viisaan oloinen hevonen muutenkin. Ensi vuonna sen pitäisi ainakin ikäkausikilpailuissa pärjätä. Sitten näkee, mihin asti kyvyt riittää."

Kolmannesta sisältä puolimatkassa toiselle radalle ilman vetoapua noussut Daze pääsi loppukaarteessa sisälle Arctic Elsan perään ja piti siitä selvästi jääneenä toiseksi ennen Haley Webiä, joka tuli alun ilman vetoapua ja jatkoi etusuoralla toisessa ulkona.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi