Santtu Raitala ajoi Valkeala-ajon yllättäjänä voittanutta Josveisia.
Santtu Raitala ajoi Valkeala-ajon yllättäjänä voittanutta Josveisia.Kuva: Roosa Lindholm

Costellon ravissa sanomista - Josveis kiri selvään voittoon

Kouvolassa lauantaina järjestetystä Valkeala-ajosta piti tulla Costellon näytös, mutta Josveis kiri sen ohi kymppitonnin voittoon.

Kilpailu eteni pitkään odotusten mukaisesti, kun Risto Tupamäki käänsi Costellon ensimmäisen takasuoran lopulla reissuun ja sai ajaa sen etusuoralla vastuksetta keulaan asti.

Kaikki ei ollut kuitenkaan kuninkaan osalta kohdillaan, ja takasuoran alusta kolmannesta ulkoa vapaasti toista rataa tullut Josveis jatkoi maalisuoran avautuessa Costellon tuntumaan edettyään saman tien reilusti ohi.

Voittoa iloisesti tuulettanut Santtu Raitala ajoi Antti Ojanperän valmentamaa Josveisia, joka teki 2120 metrillä ajana 25,7.

"Tuntui tosi hyvältä tämmöinen voitto, jota kukaan meistä ei osannut odottaa", Santtu Raitala painotti. "Josveis oli juossut pitkään kilpaa eikä ollut Kuopiossa parhaimmillaan. Sen takia halusin viimeksi Joensuussa ajaa kiltimmän juoksun, että löydetään hevonen takaisin sille tasolle, millä se talvella kilpaili."

"Olin tyytyväinen, että saatiin tasainen juoksu ja Josveis sai hyviä selkiä eteen. Sitten takasuorallakaan meidän ei tarvinnut lähteä kiriin, vaan selät vaan katosi edestä. Josveis lähti imemään hyvin eroa kärkeen kiinni. Ajoin kuitenkin vain tasaisesti, kun Costellon perässä oli hyvät hevoset, mitä vastaan meidän kuului tavallaan ajaa kakkossijasta. Sitten kun hevonen pääsi rinnalle, se vaihtoi rytmiä tosi hienosti. Tänään oli ensimmäistä kertaa ainakin hetkeen laitettu vetolaput päähän, ja se vastasi niihin hienosti loppukurviin mentäessä."

Antti Ojanperän puoliso Jutta Ihalainen oli tallin hevosten kanssa Kouvolassa, ja vetolappujen laittaminen oli hänen ideansa.

"Antti ei ollut ihan innokas siihen, mutta ei se sitten ollut vastaakaan mun virityksiä", Jutta Ihalainen naurahti. "Mitä olin viime lenkin Jussin ohjaksissa siinä kotona, hevonen tuntui tosi napakalle, niin mulle tuli sellainen olo, että tänään voisi kokeilla jotain uutta. Monenlaista ajatusta on vuosien varrella ollut ja hänessä on monta persoonaa, mutta tänään oli huippuhieno."

Voitto oli ahkerasti alkuvuodesta kilpailleelle Josveisille kauden kolmas, ja se nousi suomenhevosten rahatilaston kärkipaikalle. Paul Lindgrenin omistama 10-vuotias ruuna on kerännyt kahdeksassa startissa lähes 35 000 euron tienestit.

Ensimmäisellä takasuoralla johtoon edennyt Hexan Voksu päästi Costellon etusuoralla eteensä, eikä Jukka Torvinen edes yrittänyt kääntää maalisuoralle tultaessa kiriin, kun Josveis lähestyi toista rataa. Costello ei sitten päässytkään alta pois, ja Hexan Voksun taustavoimille jäi kolmanteen sijaan vähän jossiteltavaa.

"Costello ei jostain syystä ravannut startissa ollenkaan niin letkeästi kuin normaalisti", Risto Tupamäki selitti kuninkaan vaisumpia otteita. "Ravi oli sellaista rytmitöntä, ja tiesin jo ennen viimeistä kurvia, että nyt voi joutua tosi koville. Tunsin, että varaa ei ole. Tuollainen rytmitön ravi kyllä väsyttää hevosta, mutta en tiedä, mistä se johtui. Se on ravannut joskus ennemmin noin huonosti lämmityksessä, mutta nyt se teki sen startissakin."

Päivän muista tapahtumista voit lukea täältä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi