Antti Tupamäen kannustama Polara pudotti Koskelan Akselin lopulta varmasti toiseksi.
Antti Tupamäen kannustama Polara pudotti Koskelan Akselin lopulta varmasti toiseksi.Kuva: Jari Piirala

Polara otti kiinnityksen ruunaruhtinaan titteliin

Ensimmäistä kertaa järjestettävä Ruunaruhtinas-kilpailu alkoi Ylivieskassa odotusten mukaisesti Polaran tahdissa.

Takarivistä perjantaina ajetulle 1600 metrin matkalle lähtenyt Polara selvisi pienten alkuhankaluuksien jälkeen sujuvasti toiseen pariin ulos, josta Antti Tupamäki kierrätti suojattinsa takasuoran alkupuolella johtaneen Koskelan Akselin tuntumaan.

Kaksikko erkani 1.25-vauhtisen avaustuhannen jälkeen muiden ulottumattomiin, ja Koskelan Akselilla oli pitkään yliote. Loppusuoran alkupuolella näytti jopa, että Jukka-Pekka Kauhasen ajokki saattaisi pitää suursuosikin takanaan.

"Polara painoi kurvissa jonkin verran sisäänpäin. Se on joskus laukannut viimeiseen kurviin, kun on vauhti ollut kovaa, niin otin sen ihan varman päälle", Antti Tupamäki selvitti. "Kyllä pallot piti nykäistä, mutta kyllä se sitten varmasti tuli ohitse."

Pienet hankaluudet ennen lähtölinjaa johtuivat siitä, että Tupamäki halusi pitää Polaran kilpakaverin selässä ja valjakko ajautui auton taakse kokoonnuttaessa turhan ulos.

"Ei meinannut mennä ihan putkeen", Tupamäki myönsi. "Sitten olikin työmaa, että pääsin lähtöhetkellä sinne Vinksan perään, mutta viimein päästiin sinne eikä sitten ollut mitään."

Toista kymppitonnin osalähtövoittoa Polara hakee kierrosta pidemmällä matkalla huomenna kolmospaikalta. Kokonaiskilpailun osalta jännitystä ei liiemmin tule, kunhan Polara pysyy ravilla, sillä lähtösuoran laukan jälkeen kolmanneksi noussut Diktaattori hävisi ajan 23,9a tehneelle Polaralle 2,7 sekuntia.

Lue perjantai-illan muista tapahtumista täältä!

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi