Hannu Torvisen ajama Starzinner voitti niukasti ennen Tapiro Jetiä, jota ajanut Tapio Perttunen voitti alkuraveissa jo kahdesti.
Hannu Torvisen ajama Starzinner voitti niukasti ennen Tapiro Jetiä, jota ajanut Tapio Perttunen voitti alkuraveissa jo kahdesti.Kuva: Anu Leppänen

Starzinner kiersi mailin matkalla takaa ykköseksi

Takarivistä lähtenyt Starzinner kiersi voittoon Mikkelin Ravilauantain pääpelin avanneessa mailin ryhmässä, kun kilometrin 1.11-vauhti oli liikaa kärkihevosille.

Toto75-1: Sisältä lähtenyt suosikki Thai Profit piti varmasti johtopaikan. Se veti tasaisen kovaa tahtia, jota ei jaksanut pitää enää päätöspuolikkaalla.

Reilu kierros ennen maalia viidennestä parista kirikaistalle lähtenyt Starzinner sai selän Madridista, joka kiersi toisesta ulkoa kuolemanpaikalle. Starzinner pääsi takasuoralla sen taakse toiseen ulos, iski loppukaarteessa uudestaan ulommas ja puristi tasaisen vahvasti niukkaan voittoon ennen perässään tullutta Tapiro Jetiä.

Hannu Torvinen ajoi Juho Ihamuotilan valmentamaa Starzinneriä, joka oli kuudenneksi pelatuin ja kuittasi 5000 euroa ajalla 12,2a. Startti oli 7-vuotiaalle ruunalle kauden kolmas ja voitto ensimmäinen.

"Starzinner tuli talvella ennen uuttavuotta", Juho Ihamuotila taustoitti. "Otettiin rauhassa muutama kuukausi, ja sitten ruvettiin pikkuhiljaa keskittyä tähän kilpailukauteen. Päätettiin jo silloin omistajan kanssa, että tullaan vasta kesällä. Tämä on ollut tosi hyvän tuntuinen treeneissä, ja viimeisen startin jälkeenkin se on ollut tosi latautunut."

Madrid punnersi kaksikosta hieman jääneenä kolmanneksi. Everest De Ginai laukkasi ensimmäisessä kaarteessa kärjen takaa.

Toto75-2: Hannu Torvinen jatkoi voittajan ohjissa, kun kierroksen pankki Callela Ladyboss hallitsi Tammatähti-lähtöä alusta loppuun. Heikki Korhosen suojatti taittoi mailin aikaan 11,7a.

"Tämä on tosi nopea tuosta auton perästä. Ensi metrit sai ottaa tavallaan iisisti, ja sitten lähdettiin kiihdyttämään. Saatiin helppo keula", Hannu Torvinen kertasi. "Hevonen tuntui tosi hyvältä. Loppukurvin lopusta pääsi löysäämään, ja hevonen vastasi siihen hienosti. Matkalla saatiin ajaa aika nätisti, niin kyllä sille varmaan aika paljon jäi vielä sisään."

Suursuosikin takaa loppusuoran alussa tilaa saanut Lolo Lee kiri myös hyvin ja seurasi puolittain kupeella toiseksi.

Toisessa kaarteessa neljännestä parista selässä kolmannelle radalle lähtenyt Club Nord Elit jatkoi loppukaarteessa ilman vetoapua ja kiri tasaisen vahvasti kolmanneksi.

Toto75-3: Kolmanneksi eniten pelattu Lakuri päätyi toiselle radalle ilman vetoapua, kun suosikki Uljas Suomalainen painui ensimmäisen kaarteen lopulla edestä Turbo-Jytkyn ohi keulaan.

Lakuri eteni heti vaativasti suosikin rinnalle, piti tempon rajuna ja jyräsi väkivahvasti voittoon, joka oli Erkki Tuomaalan 8-vuotiaalle oriille kauden ensimmäinen ja tuli ennätysajalla 23,0a.

"Ollaan koitettu ajaa kiltisti, kun sillä on ollut hiukan motivaatiopulaa, ja nyt tuntuu siltä, että ollaan onnistuttu", ohjastuksesta vastaava Juha Länsimäki iloitsi.

Neljännestä ulkoa toisen kaarteen lopussa vapaille hakeutunut Aaprahami kiri kolmatta ja osin neljättäkin rataa kiertäen toiseksi. Uljas Suomalainen jäi kolmanneksi. Loppukaarteen alussa toisesta ulkoa kirikaistalle noussut Taksvenla punnersi tasaisesti neljänneksi. Turbo-Jytky ei pitänyt lopussa tuntumaa.

Toto75-4: Ykkösnumerolla kilpaillut Brisenda onnistui pitämään Cartivet Meetingin finaalissa johtopaikan ja veti lähtöä maaliin saakka.

Larry Bell hakeutui loppukaarteessa Brisendan takaa ulommas, jolloin Tonight Leader pääsi etenemään vapaasti Brisendan tuntumaan ja suoran avautuessa myös kiriin. Ohi ei ollut kuitenkaan asiaa.

Sami Vehviläinen ajoi Teija Kettusen ja Jari Pöyhösen 4-vuotiasta Brisendaa, joka nappasi 10 000 euron voiton tasoitusennätyksellään 14,2/2100 metriä. Se oli kolmanneksi pelatuin.

"Odotukset oli tosi kovat, kun tiesin tämän hevosen luokan", Sami Vehviläinen vakuutti. "Epävarmuuksia oli tuohon lähtötilanteeseen, mutta ne kun vältettiin, olin matkalla kyllä tosi luottavainen koko ajan."

Voitto oli Sami Vehviläiselle uran suurin. Sitä se oli myös Brisendan omistajille, jotka ovat kasvattaneet tamman itse.

"On me voitettu näissä raveissa, mutta ei tällaista kisaa. On tämä hienoa", Jari Pöyhönen riemuitsi. "Brisendalla ajetaan syksyllä tammoja vastaan. Kasvattajakruunuun ja Villinmiehen Tammakilpaan yritetään."

Toista rataa ilman vetoapua taivaltanut An-Andree oli rehti kolmas, ja Larry Bell joutui tyytymään neljänteen sijaan. Lähdön suosikki Ypäjä Louvre yritti takaa ulompia ratoja, mutta tehtävä oli toivoton, kun Brisenda pisteli päätöslenkin kärjessä 1.13:n pintaan.

Toto75-5: Kylmäveristen maililla pidettiin vauhtia, kun Tuulenpoju kiihtyi sisältä johtoon ja selvä suosikki Kujanpään Jyräys jäi kiertämään tuntumassa toista rataa.

Parijonon ulkopuolelle juuttunut Sheikki eteni tasaisesti myös kärkikuvioihin, ja Hevillä nousi toisessa kaarteessa kolmannesta parista sen perään kolmannelle radalle. Hevillä jatkoi loppukaarteen alussa ilman vetoapua, kun Sheikki ponkaisi yllättäen laukalle.

Kujanpään Jyräys sai tarpeekseen jo loppukaarteessa, ja myös Tuulenpoju antoi periksi maalisuoralla. Tasaisesti jyrännyt Hevillä sai lopussa tiukimman haasteen sisäradan jonosta irti päässeeltä Lilin Jytkyltä, jonka jättijytky jäi pienestä kiinni. Niin ikään sisältä kiriin päässyt Dominik oli tuntumassa kolmas.

Viidenneksi eniten pelattu Hevillä kirjautti ajan 22,3a, jolla 11-vuotiaan oriin ennätys parani toista sekuntia.

"Se on ihmeellisesti kehittynyt viimeiseen kahteen kuukauteen, ja tänäänkin se tuntui siinä selässä koko ajan siltä, että kun vaan päästäisi menemään", Jouko Tarvainen kuvaili.

Vinksa laukkasi lähtöön. Taustalta loppukaarteessa viidennelle radalle hakeutunut Lissun Eerikki eteni hyvin, kunnes suoralle kaarruttaessa repesi laukalle.

Toto75-6: Johtaneen BWT Rock And Rollin taakse ensimmäisessä kaarteessa pudottanut Wicasa Sioux pääsi päätösvaiheessa sujuvasti vapaille ja karautti varmaan voittoon ennätyksellään 11,5a. Kati Lindsbergin valmennettava oli toiseksi pelatuin.

"Päästiin nostamaan toiseen ulos, ja hevonen oli tosi hyvävoimaisen tuntuinen. Odotettiin vaan suoraa, ja se runnoi kyllä tosi hienoon tyyliin", päivän toisen voittonsa ajanut Santtu Raitala kehui.

BWT Rock And Roll oli hyvä toinen ennen Grainfield Aidenia, joka sai sisältä tilaa niin myöhään, ettei ehtinyt käyttää kaikkia voimiaan.

Lähdön suosikki Her Royal Highness eteni ensimmäisen kaarteen jälkeen kolmannelta radalta kuolemanpaikalle, josta se laukkasi loppukaarteen puolivälissä. Sen taakse kääntänyt Wicasa Sioux sai tulla sitten kaistaa vaihtamatta.

Takasuoran alussa kolmannesta parista kirikaistalle noussut Spade Ace Frido ei pystynyt loppukaarteeseen mentäessä enää parantamaan ja laukkasi kaarteen alkupuolella.

Toto75-7: Suurmestaruudesta tuli Välkyn Tuiskun näytös. Kimmo Taipale ajoi toiseksi eniten pelatun 12-vuotiaan oriin räväkällä kiihdytyksellä Camrin ohi johtoon ja tasaisen reipasta vauhtia varmaan voittoon superjuoksijaluokkaan oikeuttavalla ajalla 19,9a.

Sisärata veti, ja Camri sekä Pyörylän Paroni seurasivat muille totosijoille. Suosikki Tähen Toivomus jäi toiselta radalta ilman vetoapua viidenneksi.

Lähdöstä lisää erillisessä jutussa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi