Kiihdytyksessä kärkipaikan vallannut Välkyn Tuisku kirjautti maililla ajan 19,9a. Selästä toiselle radalle noussut Camri seurasi toiseksi.
Kiihdytyksessä kärkipaikan vallannut Välkyn Tuisku kirjautti maililla ajan 19,9a. Selästä toiselle radalle noussut Camri seurasi toiseksi.Kuva: Anu Leppänen

Välkyn Tuisku ravasi Suurmestaruudessa superjuoksijaksi

Kimmo Taipale ajoi valmentamallaan Välkyn Tuiskulla suvereenin voiton Mikkelin Ravilauantain päälähdössä. Toista sekuntia ennätystään parantanut 12-vuotias ori kuittasi 20 000 euroa ajalla 19,9a.

Yrjö Kettunen on kasvattanut ja omistaa Välkyn Tuiskun, joka on kilpaillut tämän kauden Taipaleen tallista käsin. Vuoden ensimmäinen täysosuma tuli kolme viikkoa sitten Lahdessa, ja nyt niitä on jo kolme.

Suurmestaruus oli alusta lähtien Välkyn Tuiskun hallinnassa. Se painui jo ennen kaarretta Camrin ohi johtopaikalle, ja rivakka tempo riisui muut täysin aseista.

"Kyllä se oli mahtava. Hevonen viimeisessä kurvissakin vaan odotti lupaa, että milloin saa lähteä", Kimmo Taipale ihasteli itsekin.

Kaksinkertainen suurmestari Camri paransi kauden avauksestaan paljon ja seurasi välimatkan päässä toiseksi ennen niin ikään sisärataa juossutta Pyörylän Paronia.

Kilpailun viime vuonna valloittanut Tähen Toivomus laitettiin matkaan selvänä suosikkina, mutta paikka toisella radalla ilman vetoapua veronsa ja Polara pudotti sen viidenneksi.

"Tähen Toivomus meni koko ajan vähän kankeasti eikä pystynyt tänään parempaan", Henri Bollström totesi Pauli Raivion suojatista. "Nyt se sai startin alle, josko se siitä parantaisi. Suur-Hollolan jälkeen se oli ollut kuulemma helpommalla."

Tähen Toivomuksella on seuraavaksi edessä kuninkuuskilpailu, ja sinne lähtee myös Välkyn Tuisku.

"Tehdään kaikki niin kuin ennenkin", Kimmo Taipale painotti. "Ei ruveta tekemään mitään muutoksia, ja hevonen valmentautuu samalla tavalla."

Kimmo Taipaleella on valmennuksessaan 20 hevosta kahdessa eri paikassa, Maaningalla sekä Keiteleellä.

"Siinä on 60 kilometriä väliä, ja sitä väliä edestakaisin mennään, mutta se on arkea", Taipale totesi. "Meillä on huippuhyvä tiimi. Kaikki ollaan mukana tallin askareissa, ja kaikille kuuluu suuri kiitos."

Suurmestaruus päätti Ravilauantain Toto75-kierroksen, jonka tapahtumista enemmän seurantajutussa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi