Odd Herakles kiri ulkoa lujaa, mutta Tähen Toivomuksen etumatka riitti.
Odd Herakles kiri ulkoa lujaa, mutta Tähen Toivomuksen etumatka riitti.Kuva: Roosa Lindholm

Tähen Toivomus johti PM-kilpailua alusta loppuun

Kiihdytys oli tiukka, mutta Tähen Toivomus onnistui pitämään sisältä johtopaikan eikä siitä enää luopunut. Pohjoismaiden mestaruus ja 30 000 euron ykköspalkinto tulivat Turussa lauantai-iltana ajalla 21,8a/2100 metriä.

Suomalaisten toinen suuri toivo Välähdys laukkasi jo ennen lähtölinjaa ja oli samalla poissa kiihdytyksestä, jossa ennen kaikkea Myr Faksen yritti haastaa Tähen Toivomusta. Kaarteeseen mentäessä tullut laukka saattoi pelastaa kärkipaikan Henri Bollströmin ajokille.

"Meinasi jo päästä kurviin mennessä ohi, mutta onneksi tuli haparointi siellä. Kyllä ihan täydet lasetettiin eka kurviin", Bollström myönsi.

Avaus venyi, kun Antti Tupamäki halusi ajaa Polaralla kuolemanpaikalla eikä päästänyt ulkopuolelle tullutta norjalaista Galileota eteensä. Tilanne laukesi 1.19-vauhtisen puolikkaan jälkeen, kun Galileo mahtui pudottamaan ensin toiseen ulos ja pian sisäradan jonoon kolmanneksi Pyörylän Paronin taakse.

Nordic Kingissä juhlinut Norjan Odd Herakles nousi päätöskierrokselle lähdettäessä neljännestä parista kirikaistalle, mutta sai välittömästi eteensä Smedheim Solanin ja Joriinin, jotka eivät pystyneet asemiaan parantamaan.

Odd Herakles iski loppukaarteen alussa vielä ulommas ja kiri lujaa, mutta Tähen Toivomus piti 21,5-vauhtisessa päätöksessä pintansa.

"Tarkoitus oli, etten ihan kävelyksi vedä vauhtia. Kolmannella puolikkaalla pikkaisen tuntui, että saatiin vetää vähän happea, ja sitten viimeinen puolikas tultiin kyllä kovaa", Henri Bollström kertasi. "Pyörylän Paronia vähän pelkäsin, mutta sitten näin, että Herakles rupeaa tulemaan, ja ajattelin, että pakko on nyt pussinsuu avata ja ruveta karkuun ajamaan. Onneksi hevonen piti maaliin hienosti."

Henri Bollström sanoi, että Tähen Toivomus on ylivoimaisesti paras hevonen, jolla hän on päässyt ajamaan, ja parhaaksi hevosekseen sen nimesi myös osaomistaja ja valmentaja Pauli Raivio, joka jännitti lähtöä tallialueelta.

"Yleensä nämä kisat ratkaistaan tuohon eka kurviin, ja kun sai pidettyä ne keulat, oli mahtava tunne", Pauli Raivio kuvaili. "En tiedä, minkälaiset oli marginaalit, mutta kun selostaja sanoi, että välimatka kantaa maaliin, niin kyllähän se juhlava tunne oli."

Ravikuninkuuden elokuun alussa Lahdessa valloittanut Tähen Toivomus kasvatti kausitienestinsä 166 800 euroon. Koko uralla 8-vuotias ori on ravannut palkintorahoja reilut 440 000 euroa.

"Jos olisi ollut ravikuninkuudessa neljäs tai viides, sekin olisi ollut loistosaavutus, mutta kaikki on ylittynyt", Pauli Raivio riemuitsi.

Alussa kärkikuvioissa ollut Galileo jaksoi mahdollisuuden saatuaan kiriä vielä vahvasti ja pudotti loppusuoralla kärjen kyydistä jääneen Pyörylän Paronin neljänneksi.

Päivän muista tapahtumista voit lukea seurantajutusta.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi