Perjantai on ollut vilkas päivä Kymi Grand Prixiin osallistumisensa vahvistaneiden osalta. Tuorein nimi on kiintoisa Eelis.

Timo Nurmoksen valmentama 5-vuotias ruuna voitti toukokuun viimeisenä viikonloppuna Solvallassa klassisen Harper Hanoverin lähdön häikäisevällä 3140 metrin tasoitustuloksella 13,1.

“Sen jälkeen on ollut kaikki hyvin ja hevonen on treenannut ihan normaalisti, se on hyvin kehittynyt ja mennyt hienosti koko ajan eteenpäin”, Nurmos kertoo perjantai-iltana.

Nurmos sanoo, että kouvolalaiset kysyivät hevosta kilpailemaan Kymi GP:hen ja vaikka Göteborgin välilasku ei ole Nurmoksen katsannosta se kaikkein optimaalisin välilaskupaikka heidän kannaltaan, Eelis starttaa Kouvolassa.

“Kysyivät sitä ja mukana ollaan. Olli (Koivunen) saisi mielellään ajaa. Hyvä parivaljakko, Olli passasi hyvin. Jos ei Ollille käy, pitää vissiin ajaa itse”, Nurmos virnistää.

Koivunen vastasi onnistuneesta ajosuorituksesta Solvallassa. Yhteistyö kantoi hedelmää suurvoittoon oikeuttaen, vaikka Koivunen ajoi Eelistä ensimmäisen kerran.

“Sanoinkin omistajille – sillä on kaksi ruotsalaista omistajaa – ennen Harper Hanoveria, kun he kysyivät, kuka on Olli Koivunen, että laitetaan nuori kuski, jolla on paljon tukkaa päässä eikä vielä ole harmaapää”, Nurmos hymyilee.

Eelis on myös Nurmoksen kasvatti Enjoy Lavecista ja Mazurka Lavecista. Hevosen nimi juontaa Nurmoksen suvusta.

“Mun äitin isän veli oli Eelis, vanhapoika, joka asui mummolla. Hän on ollut mulle tärkeä ihminen, edesmennyt jo. Hän antoi mulle ensimmäisen hevostyökalun, kirkkoreen”, Nurmos muistelee. “Mummola oli Torniossa Kukkolankoskella, mistä kalastetaan lipolla varrassiikaa, joka oli presidentti Kekkosenkin herkku. Siellä mummolassa olen ajanut ekan kerran hevosellakin, kun siellä oli työhevosia.”

Kymi Grand Prix ajetaan 2100 metrin matkalla 15. kesäkuuta. Siellä Eelis kohtaa muun muassa nyt samalta viivalta Handsome Bradin, jonka se jätti loppukirissä Harper Hanoversissa toiseksi.

“Eelis on  kehittyvä hevonen, se on koko ajan hienosti kehittynyt. En usko, että Kouvolan kurveilla on sille negatiivista vaikutusta. Nuoret hevoset ovat sellaisia, että ne kehittyvät”, Nurmos niputtaa.

Eelis. Harper Hanover. Kuva: Jarno Unkuri.

Eelis, Harper Hanoverin lähdön voittaja. Kuva: Jarno Unkuri.

Juttua päivitetty pe klo 20.01.

Lisää teemasta: Kymi GP