Mika Forss kukitettiin kotiradan mitalijuhlissa tiistaina.
Mika Forss kukitettiin kotiradan mitalijuhlissa tiistaina.Kuva: Hanna Laakso

Mika Forss: "Haluan kehittyä edelleen"

Teivon tiistai-illassa juhlittiin tuoretta MM-hopeamitalistia kakkukahvein, ja onnittelijoita oli paikalla jonoksi asti. Mika Forss palasi Kanadan kiertueeltaan eilen maanantaina, ja kansainvälisiin ohjastustehtäviin hänellä on toive suunnata myös jatkossa. 

Juhla- ja onnittelutilaisuuden yhteydessä järjestettiin tiedotustilaisuus, jossa kerrottiin Mika Forssin ja Marjo Kivimaan päätöksestä luopua Ilveksen Raviliiga-varsan valmennusprojektista. Ypäjän huutokaupasta 15. syyskuuta ostettava varsa menee valmennukseen Markku Niemisen talliin.

Forss kertoi tiedotustilaisuudessa olevansa kiinnostunut ohjastamaan entistä enemmän Ruotsissa, mutta tekee sen ainakin toistaiseksi kotoa Suomesta käsin. Marjo Kivimaa totesi heidän tuumineen yhdessä, että valmennettavien hevosten määrää ei tällaisessa tilanteessa voida lisätä.

"Mika vähän vähättelee asiaa, ja minä veikkaan, että jossain vaiheessa hän rupeaa siellä Ruotsissa sitten jonkin verrankin aikaa viettämään. Ei se varmaan ole vielä tulevien viikkojen asia, mutta arvelen, että jossain vaiheessa niin tulee käymään. Ja niin tietenkin toivotaan", Kivimaa sanoi.

"Tätä asiaa sitten funtsittiin, ja jos Mika on vielä nykyistä enemmänkin reissussa, niin kyllä kotona on muutenkin työsarkaa riittämiin. Varsinkin tällaisen spesiaalin hevosen kohdalla tultiin siihen tulokseen, että se on tässä vaiheessa parempi siirtää toisen valmentajan vastuulle."

Mika Forss sanoi, että taloudellista puolta Ruotsiin satsaamisessa hän ei ole miettinyt juuri ollenkaan.

"Meillähän on ihan hyvät palkinnot nyt täällä, ja Ruotsissa käydessä kulut totta kai kasvavat. Enemmän tässä on se, että haluan itse kehittyä edelleen, ja sitä ei oikeastaan pysty tekemään mitenkään muuten kuin tähtäämällä uusiin miljöihin ja kovempiin tehtäviin."

Raviliiga Ilveksen uusi valmentaja Markku Nieminen kertoi selanneensa viime päivinä huutokauppaluetteloa uudella ajatuksella.

"Mielenkiintoista aikaa on tulossa", Nieminen sanoi tiedotustilaisuudessa. "Tarkoitus on tietenkin valikoida sellainen varsa, joka pääsee varmasti starttiin ja mieluummin vielä nuorena, koska tällaisessa projektissa ei voida odottaa neljää, viittä vuotta. Suku on siis tärkeä, rakenteesta joutuu aina vähän tinkimään, kun budjetti on rajallinen."

Nieminen kävi aiemmin katsomassa Ilveksen matseja paikan päällä paljonkin. Nykyään valmentaja ehtii käydä jäähallissa vähemmän, mutta joukkueen kannattaja hän on edelleen.

"Siitä asti olen kannattanut Ilvestä, kun muutin Tampereen seudulle. Ilveksen mies siis täysin, huonoinakin aikoina, joita tässä niitäkin on ollut", Nieminen hymyili.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi