Emme oli pärjäävä kilpatamma, ja jälkeläisnäytöistä toistaiseksi huomattavin on ravikuningas Evartti.
Emme oli pärjäävä kilpatamma, ja jälkeläisnäytöistä toistaiseksi huomattavin on ravikuningas Evartti. Kuvat: JL ja AL

Ravikuninkaan emä kuoli varsomiseen – Orivarsaa ruokitaan tunnin välein

Ravikuningas Evartin emä Emme menehtyi varsomiseen. Orivarsa säilyi kuitenkin hengissä.

Kuortaneella sijaitsevalla Vainion tilalla koettiin perjantaina 18.6. ikäviä hetkiä. Huippuperiyttäjä Emme varsoi laitumella, mutta kaikki ei mennyt kuten piti. "Se saatihin talliin, niin sitten siltä tuli kohtu pihalle. Ei ollut mitään tehtävissä", Olli Sippola kertoo.

Parvelan Retusta oleva orivarsa sen sijaan jäi henkiin. "Sen verran saatiin Emmestä maitoa, että saatiin varsa säilymään", Sippola kertoo. "Vajaa viikko sitä on tässä tunnin välein juotettu kolme desiä, kyllä se siitä menöö."

Sippola kertoo, että varsan hoitoringissä on muutama ihminen, eikä hoitaminen ole tuottanut ongelmia. "Se on hyvässä kunnossa. Ei siltä mitään puutu, etujalat on hyvät, ja painuksissa olleet takajalatkin ovat oienneet."

Orivarsalla on seurana Vainion tilan oma, valtrauslainen tamma, joka on jäänyt nyt pari kertaa tyhjäksi Evartista. "Tamma on siinä vieressä ja sen kanssa varsa menee sitten pihalle. Se oli samalla pellolla, missä Emme varsoi ja se osaa olla varsojen kanssa."

Keinoemon hakuun Sippola ei lähtenyt, vaikka mahdollisuus olisi ollut. "Saatiin se varsan juotto niin hyvin lähtemään, etten viitsinyt lähteä hakemaan keinoemoa, että jos se sattuu, ettei se onnistu. Tämä onnistuu nyt hyvin, kun päästään kahden tunnin ruokintaväliin, niin se helpottuu paljonkin."

Tuoreella tulokkaalla on jo nimi valittuna. "Se on Vainiola. Eihän se välttämättä ole hevosen nii, mutta on helppo sanoa", kasvattaja naurahtaa. "Nimi tulee tilan nimestä ja siitä, että se syntyi vainiolla. Sen takia tuli tuollainen mieleen."

Emmen, 23,1aly, menetys on Sippolalle iso, mutta hän toteaa, että hevonen oli jo 24-vuotias. "Se jelppaa asiaa. Ei sillä monta varsaa olisi enää tehnyt. Jos se olisi nuorempi, niin se olisi kamalampi paikka."

Emme oli tarkoitus siementää vielä tänä kesänä. Aiemmin Sippola pohti Hevosurheilun haastattelussa, että jos varsa näyttää hyvältä, voisi uusinnan tehdä Parvelan Retulla.

Emmeltä jäi lopulta 11 varsaa.

Sippola uskoo, että Emmen aiemmista varsoista kuullaan vielä muistakin kuin Evartista. Pyydettäessä nimiä mies mainitsee Terho Rautiaisella olevan kolmevuotiaan fransilaisen Farakin, joka meni paikallisravilähdön alta 50:iä ja tuli alle 40:ää viimeisen 500. "Siitä nyt odotetaan, mutta pitää olla hyvää tuuriakin matkassa."

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi