Hannu Korpi voitti ylivoimaisesti amatööriohjastajien PM-kultaa.
Hannu Korpi voitti ylivoimaisesti amatööriohjastajien PM-kultaa.Kuva: Roosa Lindholm

Suomelle kaksoisvoitto amatööriohjastajien PM-kilpailuissa

Monté- ja amatööriohjastajien PM-kilpailut ratkesivat torstaina Jokimaalla. Hannu Korpi ja Janne Räisänen nappasivat amatööriohjastajien puolelta kaksoisvoiton.

Illan ensimmäisenä lähtönä ajettiin amatööriohjastajien PM-kilpailun kolmas osalähtö. Kilpailun kärjessä keskiviikon jälkeen ollut Hannu Korpi jatkoi hyviä otteita ohjastamalla Honey Avengerin toiseksi. Voittoon ravasi keulapaikalta One For You norjalaisen Roar Hopin ohjastamana.

”Pieniä ongelmia oli auton takana, mutta sain pidettyä hevosen ravilla”, Hop kertasi juoksua voittajahaastattelussa.

Lähdön kolmas sija meni Ruotsin Eva Lundahlille, jonka ajokkina oli Nio Blue.

Illan toisessa lähdössä ratkaistiin montéohjastajien PM-kilpailun kokonaisvoitto. Päätösosaan lähdettiin norjalaisten kaksoisjohdossa, kun Siv Emilie Lövvold jakoi tasapistein kärkipaikan yhdessä Amanda Robertsenin kanssa.

Voittoon lähdössä ravasi Ruotsin Tova Bengtssonin kannustamana Capo The Fly. Toiseksi sinnitteli keulapaikalta tanskalaisen Michelle Mönsterin ohjastama Ben Cates. Tasaisen kokonaiskilpailun voittajaksi nousi Robertsen, joka keräsi kaikkiaan 37 pistettä neljässä osalähdössä. Bengtsson sai kotiin viemisiksi hopeaa ja Lövvold pronssia.

Amatööriohjastajien puolella päätösosaan lähdettiin Korven selkeässä johdossa. Hän ei antanut vastustajilleen armoa vaan jyräsi viimeisessäkin osakilpailussa voittoon Turmalinin rattailla ja vei kokonaiskilpailun voiton ylivoimaisesti. Suomi otti kokonaiskilpailussa kaksoisvoiton, kun Räisänen ohjasti Cocktail Princessin päätösosassa toiseksi.

”Kyllä tämä oman uran saavutuksista melko korkealle menee”, Korpi iloitsi kokonaiskilpailun ratkettua. "Pieni etu saattoi olla, kun lähes jokainen hevonen oli entuudestaan tuttu."

Lue illan Toto5-kohteista täältä!

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi