Taksvenla räjäytti yllätykseen Toto75-pelin avauksessa.
Taksvenla räjäytti yllätykseen Toto75-pelin avauksessa.Anu Leppänen

Toto75-peli käyntiin laukkalähdöllä - Taksvenla jättiyllätti

Toto75-kierros sai dramaattisen alun, kun yli puolet avauskohteen hevosista laukkasi heti kiihdytyksessä. Yksi niistä oli suursuosikki Myrskyri, ja lopulta voittajaksi täräytti kuningatarkilpailussakin mukana ollut Taksvenla.

Juuri kukaan ei uskonut Taksvenlan voittoon, sillä tuorein suoritus Seinäjoella oli perin vaisu. Hannu Hietanen piilotti Veijo Hakalan valmentama Taksvenlan kolmanteen sisäpariin ja pitkään tuntui, ettei tamma ole edes lähdössä mukana. Pääryhmä kutistui laukkojen myötä, ja loppusuoralla Taksvenla sai sopivasti kiritilaa. Kaukana karkumatkalla ollut Niemen Eemil tuli sekin hyvin maaliin saakka, mutta niin vain tamma tuli oriista ohitse.

"Rauhassa päästiin matkaan, ja väisteltiin kaikki laukkaavat", Hannu Hietanen kommentoi. "Päästiin hyvään paikkaan, tiesin kyllä matkalla, että hyvän loppuvedon se tekee, kun korvat olivat vielä kiinni. Tamma punnersi vielä viime metreillä Niemen Eemilin ohitse."

Hietanen oli itsekin ihmeissään, vaikka välistartin flopille löytyikin selitys.

"Maanantaina veto loppui aivan täysin, ja heti sen jälkeen meinattiin jättää tamma pois", Hietanen kommentoi. "Valmentaja kuitenkin sanoi, että Taksvenla oli kovassa kiimassa, mutta se ehti mennä ohitse. Siksi lähdettiin mukaan. Tänään se oli sitten hyvä."

Ilman välistarttia ykkössijaan olisikin voinut varautua.

"Tamma oli aivan asiallinen kuningatarkisassa ja oli sitten Jyväskylässä oikeinkin hyvä", Hietanen muistutti.

Toto75-2: Tammavoltissa sitkein oli Jasmine Zon. Se kiri kolmannesta ulkoa 700 metrin rykäisyllään rintamasta niukasti muita paremmin. Keulassa pitkään voitossa kiinni ollut Pitch Perfect joutui taipumaan kalkkiviivoilla myös Enigma Sisulle, joka kiri tilaa saatuaan hienosti tasaisesta kolmen hevosen rintamasta toiseksi.

Jasmine Zon otti jo kauden toisen Toto75-voittonsa, sillä Tuomo Määttäsen silmäterä oli paras myös Joensuussa heinäkuun lopulla. Hän omistaa, valmentajaa ja myös ohjasti Jasmine Zonia.

"Hyvillä mielin läksin kisaan", Määttänen kertoi. "Jasmine Zon on tullut aina vahvasti, jos ajot vain ovat onnistuneet. Tiukille otti tänään, mutta hyvin tamma jaksoi tulla."

Määttänen harrastelee hevosia, ja on tehnyt sitä jo monta vuosikymmentä. Välissä oli kuitenkin pitkä pätkä ilman startteja.

"Työhommissa meni 10 vuotta sillä tavalla, että piti ottaa taukoa hevoshommasta. Pari vuotta sitten Jasmine Zon tuli Pekka Vehviläiseltä, ja mukava tällä on ajella."

Toto75-3: Ensimmäinen suosikki saatiin riviin MAS Champin voiton myötä. Sen rattailla Santtu Raitala pysytteli 4. ulkona mahdollisimman pitkään. Samaan aikaan Elliot Web yritti keulan rinnalta irtiottoa muusta porukasta, ja näytti siinä myös onnistuvan. Raitala luki tilanteen kuitenkin tapansa mukaan oikein, ja MAS Champ ehti maalisuoralla vielä varmaan voittoon.

"Ihan hirveän paljon oltiin etukäteen toisten armoilla, mutta lopulta lähtö lähti hyvin liikkeelle", Raitala kertoi. "Pienen puntaroinnin paikka oli loppukaarteessa, että lähdetäänkö jo neljännelle radalle. Ajattelin kuitenkin, että suoralla ehtii pitkälle, ja toisaalta kyseessä on vielä nuori hevonen. MAS Champ oli tänään hullunhyvä. Uskon sen nousevan avoimelle tasolle."

Elliot Web taisteli urheasti kakkoseksi, ja Armani Press nappasi sitkeällä kirillä viimeisen totosijan.

Toto75-4: Kylmäveristen Kavioliigassa saatiin kotivoitto. Paalupaikan saanut Vixus ei Antti Teivaisen kannustamana ollut valmis luopumaan keulapaikasta, vaikka suursuosikki Tähen Toivomus yrittikin kiivaasti edelle. Vauhti rauhoittui kuitenkin 20,5-avauksen jälkeen reippaasti, kun Tähen Toivomuksen rattailla Henri Bollström tyytyi selkäjuoksuun. Vixuksen kyydissä Teivainen piti pakkaa kasassa päätössataselle saakka, kunnes avasi sisäradan kavereille. Vixus irtosi herkällä tyylillä ykköseksi.

"Lähtölista kun näki, ajateltiin heti, että yritetään nopealla hevosella aktiivista taktiikkaa", Teivainen totesi. "Makea vesi oli suussa viimeisellä takasuoralla, kun Vixus painoin hienosti ohjille, ja pahimmat vastustaja olivat sisäradalla takana. Hevonen oli tosi hyvä, ja kontrolloin vain tilannetta rattailla. Korvia ei tarvinnut avata."

Tähen Toivomus tuli voimissaan kakkosena maaliin, ja Vappuäijä seurasi tilaa saamatta kolmanneksi.

Toto75-5: Raitala ajoi lämminveristen Kavioliigassa tuttuun tapaansa kuin tietokone, ja se palkittiin yllätysvoitolla. Big Headache sai paikan 3. ulkoa eikä mies kiirehtinyt kiriinlähdössä. Hän eteni ensin 2. ulos, josta metriäkään ylimääräistä kiertämättä mies iski maalisuoralla tyhjälle sisäradalle. Mukana oli tuuria, mutta riskit tiedostaen päätökset olivat hyvin harkittuja.

"Kun kiihdytyksen jälkeen taakse tuli Don Williams, tiesi heti, että vaihtoehtona on ajaa pitkä kiri ulkoradoilla tai sitten pitää luottaa tuuriin. Etupuolella oli tosi hyviä hevosia monta, joten ajattelin olevan fiksumpaa jäädä parijonoon", Raitala selvitti.

Don Williams teki sitkeän kierroksen kirin 4. ulkona, mutta se ei täydellä matkalla ehtinyt kuin kolmanneksi. Justice Ås oli keulan rinnalta oikein rehti kakkonen. Majestic Man kangistui keulasta.

Oulu Express -tunnelmat tästä linkistä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi