Antti Tupamäen suojatti Hetviina hoiti leiviskänsä lennokkaasti Toto65-pelipankkina.
Antti Tupamäen suojatti Hetviina hoiti leiviskänsä lennokkaasti Toto65-pelipankkina.Kuva: Anu Leppänen

Hetviina meni heti herkästi

Vermossa ravattiin ensimmäistä kertaa sitten keväisen rataremontin, joka aikaistui koronaviruksen takia. Illan pääpelimuotona oli tällä kertaa Toto65. Kierros käynnistyi A.V. Marttilan Tammasarjalla, jossa Antti Tupamäen suojatti Hetviina erottui kirivaiheessa edukseen.

Toto65-1: Jarmo Saarelan ohjastama Virin Camilla lähti tapojensa mukaisesti auton takaa terävästi liikkeelle ja nappasi kärkipaikan.

Antti Tupamäen ajama ja valmentama Hetviina lähti hyvin matkaan, mutta kaksikolla ei ollut hinkua vetotöihin. Valjakko aloitti toisella ilman vetoapua, mutta sai pian eteensä kolmatta rataa alun kiertäneen Naputuksen.

Naputus huolehti, että avauslenkki mentiin reippaasti 24,5-vauhdilla. Kolmannelle puolikkaalla vedettiin henkeä, ja sen täyttyessä iski Antti Tupamäki Hetviinan kanssa kolmannelle. Virin Camilla oli ainoa, joka pystyi hetken haraamaan vastaan, mutta jo loppukaarteessa Hetviina painui kärkeen.

Viimeksi maaliskuussa ennen koronataukoa kisanneen Hetviinan 20-vauhtinen kiri toi sille ylivoimaisen voiton 2120 metrin matkan voittotuloksella 24,9a. Christer Sandholm omistaa ja on kasvattanut voittajan.

Kakkostaisto oli tasainen. Timo Tuominen kannusti 2. sisällä matkanneen Sokrun hopealle ennen Virin Camillaa. Paljon peliosuutta keränneistä osallistujista Tutun Impi pilasi lähtölaukkaan.

Toto65-2: Rivi jatkui suosikkivoittajien tahdissa, kun Perfect Rainmaker korjaili jo ennestään komeaa voittoprosenttiaan.

Adrienne's Ami pamautti kärkipaikalle, mutta ei saanut paikkaa mitenkään istumalla, sillä Jani Ruotsalaisen ajokki Black Emperor tarjosi haasteen. Adrienne's Ami jatkoi kärkipaikalle, jossa kiskoi reipasta kyytiä.

Adrienne's Amin meno alkoi hieman sakata loppukaarteen alussa. Sen takana matkannut Donato Hyrdehöj teki kaarteessa ohituksen, mutta silläkään ei ollut mitään jakoa, kun Antti Teivainen käänsi Perfect Rainmakerin 2. ulkoa kiriin.

Tapio Mäki-Tulokkaan treemaama Perfect Rainmaker porskutti loppua jykevästi ja voitti 2120 metrin kisan ennätyksellään 13,4a. 5-vuotias on kisannut nyt 17 kertaa, joista on voittanut 13.

Donato Hyrdehöj oli toinen ennen Ranch Prontoa. Kuumaksi pelihevoseksi kiehunut Tattoo Avenger jäi alussa kolmannelle, josta pilasi laukkaan.

Toto65-3: Kolmoskohde kisattiin 2620 metrin matkalla. Kiihdytys oli todella napakka. Sisäradalta avannut kaksikko Jukka Torvinen - Effronte Photo torjui Right Brolinen ja Ulk Delle Selven. Ensimmäiset 200 metriä täräytettiin räväkästi, mutta sen jälkeen Effronte Photo sai vetää rauhassa.

Päätöspuolikkaalla Effronte Photo löi kaasun pohjaan, ja 09,0-vauhtinen lopetus toi Pekka Ruuthin valmennettavalle ylivoimaykkösen, joka oli ikäluokkalähtöjä kolunneelle 5-vuotiaalle sen uran toinen. Voittotulos oli 14,5a.

El Dirtyman oli toisesta ulkoa hopealla ennen Anything For Youta. Suosikki Ulk Delle Selve hiljensi johtavan takaa viimeisellä takasuoralla ja keskeytti. Valmentaja Juuso Holttinen kertoi Hevosurheilulle, että alkumatkasta kanssakilpailija osui Ulk Delle Selven kärryjen renkaaseen ja pyörä hajosi.

"Tommi (ohjastaja Kylliäinen) olisi keskeyttänyt jo aiemmin, mutta ei päässyt joukon keskeltä kääntämään. Viimeisellä takasuoralla pyörä oli jo ihan palasina, ja hänen oli pakko hiljentää. Hevosella on kaikki hyvin ja se oli vielä ihan voimissaan", Holttinen painotti.

Toto65-4: Lyhyellä matkalla pamahti toinen voitto duolle Mäki-Tulokas-Teivainen, kun Leemark's Ghost veti maaliin saakka.

Lähtö ratkesi pitkältä kiihdytyksessä. Ari Moilasen ajokki Promptus lähti hyvin, muttei pystynyt vastaamaan Antti Teivaiselle ja Leemark's Ghostille.

Alun jälkeen suosikki Leemark's Ghost sai ottaa vauhdin alas. Loppukaarteessa Antti Teivainen huolehti, ettei Promptus pääse vapaalle radalle. Se onnistui, ja Leemark's Ghost voitti hallitusti tuloksella 14,2a/1620 metriä.

Redemption otteli toiselta ilman vetoapua toiseksi ennen pussiin jäänyttä Promptusta ja Stonecapes Rainia.

Toto65-5: Kylmäveristen avoimessa lähdössä Josveis otti kauden avausvoittonsa.

Santtu Raitalan ajama Josveis torjui kiihdytyksessä eturivin uloimmalta paikalta ohi yrittäneen Caijuksen. Ilmaiseksi ei Josveis mitään saanut, sillä etusuoralla Antti Tupamäki lähti Polaran kanssa kiertämään kohti paikkaa johtavan rinnalla. Siitä se haastoi Josveisin tiukasti lopussa, mutta Antti Ojanperän valmentama Josveis vastasi maalipaalulle asti.

Josveis voitti 1620 metrin kisan ajalla 21,9a.

Välkyn Tuisku jäi pussiin 2. sisälle, mutta sai kolmossijan Josveisin ja Polaran jälkeen.

Toto65-6: Lämminveristen kovimmassa sarjassa tuli Antti Teivaiselle illan kolmas tikku.

Antti Teivainen kaasutti Thai Profitin kyydissä lujaa matkaan, eikä sisäpuolelta niin ikään hyvin avannut kaksikko Knows Best Kari Rosimo pystynyt vastaamaan.

Lähdössä oli illalta tuttu kaava, sillä alun jälkeen ei keulahevoselta vaadittu sen kummemmin vauhtia.

Toista rataa vetänyt Excalibur It haastoi keulahevosta esimerkillisesti lopussa, mutta Kimmo Aholan treenaama Thai Profit veti perille saakka voittoajalla 13,7a/2120 metriä.

Excalibur It oli toinen, Knows Best kolmas.  

Ravien kärkeen ravattu Montén SM-karsinta meni Nitro Diablolle (kuva alla). Kolmivuotislähdöissä keulasta parhaiksi pistelivät Yolo Savoy ja Callela Edith. Nelivuotislähtö ajettiin 65-kohteiden jälkeen. HIFK:n  Mascate Match jäi toiselle ilman vetoapua, josta otti omansa hallitulla tyylillä.

Edit klo 22.17: Lisätty Juuso Holttisen kommentit Ulk Delle Selven keskeyttämisestä (Toto65-3).

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi