Vixen erkani maalisuoralla omille teilleen.
Vixen erkani maalisuoralla omille teilleen.Kuva: Roosa Lindholm

Kuninkuuskisassa flopannut Vixen onnistui Vermon keskipitkällä matkalla

Vermon EM-päivän pääpelin kohteet alkoivat kylmäveristen Kavioliiga-lähdöllä, jossa Vixen jyräsi kuolemanpaikalta ylivoimaiseen voittoon.

Toto75-1: Välähdys joutui jäämään kuumeisena pois, ja suosikiksi nousi Vaellus. Sen kisa pilaantui kuitenkin jo ennen lähtölinjaa tulleen laukan myötä. Santtu Raitalan mukaan Vaellus katseli sisäradalla keskikentälle ja keskittyminen herpaantui.

Nopsan Vauhti ampaisi uloimmalta paikalta johtoon, mutta sille kelpasi 2620 metrillä eteen selkä, jonka se sai avauspuolikkaan jälkeen Rapin Aatoksesta. Vixen jäi siinä vaiheessa taivaltamaan toista rataa ilman vetoapua.

"Yllättävän reipas avaus tuli, ja me päästiin aika mukavasti liikkeelle tänään", Markus Porokan valmentamaa Vixeniä ajanut Mika Forss kertasi. "Ensimmäisen mailin ajelin vaan kirkkoajoa, ja sitten viimeiselle tuhannelle ruvettiin vähän pusertaa keulahevosta. Takasuoran puolivälissä jo tunsi, että keulahevonen nitistetään."

Toiseksi eniten pelattu Vixen kuittasi 7000 euroa ajalla 26,2a. Alussa lyhyesti laukannut Larvan Hurmos selvisi pian sujuvasti Vixenin taakse ja seurasi siitä jääneenä toiseksi niukasti ennen selästään iskenyttä Jyllätystä.

Voitto oli Vixenille tälle kaudelle kolmas ja ensimmäinen kuninkuusravien jälkeen. Vuoden päätapahtuma meni siltä penkin alle, vaikka odotukset olivat tuolloin korkealla. Jenni Porokka kertoi, että syynä oli juuripaise.

Toto75-2: Pitkät perinteet omaavan Käpylä GP:n voitto ratkesi käytännössä jo alussa, kun suuri suosikki Atupem laukkasi ja juoksuradalta vauhdikkaasti lähtenyt Lexus Dream liihotteli heti kärkikuvioihin ja avauspuolikkaan jälkeen johtopaikalle.

Viidenteen pariin ulos selvinnyt Atupem kiersi toisen kaarteen jälkeen Lexus Dreamin tuntumaan toiselle radalle ja nosti tempoa, mutta Markku Niemisen valmentamalla Lexus Dreamilla oli voimia vastata ja lopulta irrota vakuuttavasti kymppitonnin voittoon kilpailuennätyksellä 13,8/2640 metriä.

Välillä hetken aikaa kilpailukiellossa ollut Lexus Dream on juossut pakollisen taukonsa jälkeen kahdesti ja voittanut molemmat Hannu Torvisen ajamana.

"Muutama hevonen laukkasi, niin päästiin siitä välistä sukeltamaan ja sitten suosiolla keulaan, mutta tottakai jouduttiin avaamaan kovaa ensimmäiset 200-300 metriä", Hannu Torvinen kuvaili. "Hevonen piti koko ajan sellaisen metrin eron, ja tuntui, ettei ole mitään hätää. Viimeisessä kurvissa Santtu pääsi siihen taakse, niin piti koittaa päästä mahdollisimman kovaa. Hevonen vastasi pyyntöön hienosti ja voitti helposti. Harvoin näin juoksijahevosta pääsee ajamaan."

Atupem tsemppasi sekin vahvasti perille ja oli hyvä toinen selvästi ennen New Life Wheelsiä, joka juoksi osan matkasta toista rataa ilman vetoapua eikä pysynyt sitten kärkiparin mukana, kun vauhti kiihtyi.

Toto75-3: Lyhyellä matkalla ajetun lämminveristen rahasarjan vei suuri suosikki Sobel Conway ajalla 10,4a, vaikka siihen lisättiin laukkamerkintä kiihdytystilanteesta.

"Löi vaan yhteen. Tuli ihan puun takaa", Olli Koivunen ihmetteli. "Mutta sen huomasi heti, että tiputtaa kyllä varmaan alas. Päästiin vielä senkin jälkeen ennen ensimmäistä mutkaa keulaan. Aika nopea kaveri auton takaa."

Stoneisle Ocean kiersi kaarteen jälkeen parijonosta kuolemanpaikalle, eikä vauhti hidastunut missään vaiheessa. Kierros täyttyi 1.11:n lukemiin.

"Tuntui koko aika hyvältä enkä pyytänyt missään vaiheessa, mutta viimeisessä kaarteessa hetken ajattelin, että onko tällä vielä varaa. Sitten kun vähän pyysin, se lähti heti. Korvapallot jäi vielä vetämättä."

Arvo Ylitalon kanssa Sobel Conwayn omistava Kari Lähdekorpi pamautti, että 6-vuotias ruuna on hänen paras hevosensa koskaan.

Stoneisle Ocean putosi maalisuoralla Sobel Conwayn kyydistä, mutta piti varmasti toiseksi. Pajas Face spurttasi taustalta lopun terävästi ja ehti kolmanneksi ennen edellään mennyttä Jolly Royta.

Toto75-4: Harvinainen kylmäveritammojen lyhyen matkan tasoitus, jossa toisesta ulkoa takasuoran lopussa kärkeen leiskauttanut Virin Camilla jäi ajallaan 22,9/1640 metriä vain kolmen kymmenyksen päähän Velin Vinken nimissä olevasta SE-ajasta.

Hannu Torvinen ajoi 12-vuotiasta Virin Camillaa, joka oli erittäin tasaisesti pelatussa lähdössä kolmanneksi käytetyin merkki. Kuningatarkilpailun päätösmatkalla johtoasemasta taipunut Virin Camilla kilpaili sen jälkeen kahdesti ja tuli tähän starttiin pieneltä paussilta.

"Aika lailla laiskoteltu on vaan. Käytiin tuossa etelänmatka tekemässä viikko, ja se oli ihan ratsastusharrastuksessa vaan", Reino Miettinen naurahti.

Alusta asti johtaneen Loikkauksen takaa vapaasti kiriin päässyt Sokru pinnisti vetoapunsa ohi toiseksi. Suosikiksi pelattu Poikolan Neito jäi taivaltamaan toista rataa ilman vetoapua, josta kuningatarkilpailusta asti tauolla ollut tamma taipui päätöspuolikkaalla.

Toto75-5: Kohteiden pelatuin hevonen Ecurie D voitti 3-vuotiaiden Euroopan mestaruuden, vaikka jäi ennen lähtölinjaa alkaneen laukkansa takia muista kymmenien metrien päähän. Johtopaikalla juossut norjalainen Golden Dream M.E. tarjosi hyvän vastuksen, ja Raskolnikov Frido kiri kaksikosta jääneenä kolmanneksi.

Björn Goop ajoi Frode Hamren valmentamaa Ecurie D:tä, joka on voittanut kaikki seitsemän kilpailuaan. Se teki 2120 metrillä ajan 13,5a ja lähes tuplasi tienestinsä, kun ykköspalkinto oli 60 000 euroa.

Lähdöstä lisää erillisessä jutussa.

Toto75-6: Viisivuotiaiden mestaruuslähdöstä tuli suomalaisjuhlaa, kun sisältä lähtenyt Stonecapes Queila pääsi tanskalaisvastustajan laukattua johtoon ensimmäiseen kaarteeseen mentäessä ja veti kilpailua maaliin asti.

Lähdön suosikki Villiam kiersi toisen kaarteen alkupuolella rinnalle, mutta Stonecapes Queila tiivisti tahtia ja erkani lopussa omille teilleen.

Kolmannen voittonsa raveissa saavuttanut Hannu Torvinen ajoi Susanna Packalenin omistamaa ja Christa Packalenin valmentamaa Stonecapes Queilaa, joka vei 50 000 euroa ajalla 11,9a/2120 metriä.

Lähdöstä lisää erillisessä jutussa.

Toto75-7: Ranskan ylistetty Face Time Bourbon valloitti UET Grand Prixin esityksellä, jonka perusteella vastustajat saavat vapista tulevina vuosina kaikissa mahdollisissa kilpailuissa.

Björn Goop luotsasi italialaisen Antonio Somman omistamaa Face Time Bourbonia, jota valmentaa ennen kaikkea Bold Eaglen kanssa menestystä niittänyt Sebastien Guarato. Vakuuttava voitto tuli kilpailuennätyksellä 10,7a/2120 metriä ja tuotti 200 000 euroa, jonka myötä 19 kertaa kilpailleen oriin voittosumma nousi lähes miljoonaan euroon.

Suomalaisittain päälähdöstä tuli pannukakku, kun sekä Lewis Ale että Graceful Swamp väsyivät hännille.

Lähdöstä lisää erillisessä jutussa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi